26 maaliskuuta 2017

Lumet veks!

Lumet ovat pihalta pääosin häipyneet. Inhottavaa kovaa jäätä on vielä nurmikolla ja kukkapenkeissä paikoitellen. Kukkapenkeistä olen pyrkinyt nakuttelemaan jäät hiiskattiin. Siinä hommassa on jo syytä olla varovainen, sillä jääkuoren alla siintää elämää. Jälleen kerran ihmettelen sipulikukkien voimaa, jolla ne puskevat läpi jäisen maan. 

Huhuu, huomasitkos minut?!

Sinnikäs on tämä orvokkikin, joka on intoutunut kukkimaan näin terhakkaana. Viime vuotisesta kaupan orvokkikorista on jäänyt jälkeen mukava muisto! Keväällä sitä iloitsee pienimmistäkin elon merkeistä, kuten kevään ensimmäisestä perhosesta joka liihotteli vastaan lenkkipolulla.



Kukkapenkeissä riittää nyt siivottavaa. Vaikka syksyllä muka punaa paikat roskattomiksi, niin keväällä näky on jotain ihan muuta. Mistä sitä roskaa vaan riittää? Lehtikerrosten alta on tosin kiva löytää yllätyksiä. Krookuksia, narsisseja ja tulppaaneja putkahtelee pintaan mukavasti.



Jotkut perennatkin ovat jo heränneet. Tätä kasvia jouduin tovin miettimään, mutta luulen sen olevan imikkä.

  
Keväällä arvostaa kasveja, jotka ovat heti lumien sulettua hyvännäköisiä. Isorikko tuo kaivattua vihreyttä vielä niin karuun maisemaan.



Keijunkukat ovat säilyneet tänä vuonna hyvin.



 Kaupat ja puutarhamyymälät ovat jo houkutuksia täynnä. Väsäsin pienen kevätistutuksen joka helpottamaan kukkien kaipuuta. Yöt ovat olleet vielä varsin kylmiä, joten olen nostanut ruukun välillä yöksi sisälle. Läheskään joka ilta en ole sitä muistanut tehdä, jolloin aamulla kukat ovat roikkuneet kylmissään. Ihmeen hyvin ne kuitenkin ovat päivän edetessä elpyneet.





Suloinen jouluruusu on istutuksen kaunotar! Se ei ole kylmästä ottanut nokkiinsa, pikemminkin terassille paahtava aurinko voi olla sille liikaa. Tosin eipä sitä aurinkoa liikaa ole näkynyt. Tänään oli toki aurinkoinen päivä, mutta karmiva tuuli sai ilman tuntumaan jäätävältä. Että semmonen lämmin föhn-tuuli tällä kertaa...


On se vaan söde!


Vihreää maaliskuun viimeistä viikkoa ja tervetuloa kaikki uudet lukijat blogini pariin!

13 maaliskuuta 2017

Maaliskuuta

Maaliskuu on säiden puolesta ollut mainio, vaikka liukkailla jalkakäytävillä onkin saanut taiteilla kieli keskellä suuta. Eikä tämä tästä vissiin huonommaksi ihan heti muutu, sillä tälle viikolle on luvattu ihanaa keväistä lämpöä! Ihan parasta, että talvi on jälleen selätetty ja valo on täällä ilonamme. Maaliskuun siemenkasvatuslistani on ennätyslyhyt (siitä seuraavassa jutussa lisää), mutta olen sentään saanut jotain multiin. Valo riittää länsi-ikkunalla jo mainiosti, eikä tarvitse alkaa ähertää lisävalojen kanssa. 


Ikkunalle teki mieli saada muutakin vihreää, kuin itämistä odottelevat siemenkylvöt. Olen nykyisin surkea huonekasvien kasvattelija, joskus on tullut niitäkin enempi harrastettua. Nämä ihastuttavat lankaköynnökset saavat kasvaa kevään ikkunalla ja kesällä siirrän ne ulos kesäkukkaistutuksiin. 



Lankaköynnökset ovat kovia kasvamaan ja minua niiden ulkonäkö ja kasvutapa viehättävät suuresti. Kesän mittaan kasvi venyy hämmästyttävän suureksi köynnöstäväksi putoukseksi. Ruukuissa se saattaa olla turhankin ahne valtaamaan juuristollaan multatilaa. Ihanan istutelman saa, kun ymppää samaan ruukkuun heliotrooppia, lankaköynnöstä ja isosamettikukka 'Vanillaa', suosittelen kokeilemaan!



Kevätaurinko porottaa jo siihen malliin, että ikivihreiden suojaus on tarpeen. Alppiruusuissa vaikuttaisi olevan ihan kivasti nuppuja. Ehkäpä viime kesän lannoitus rodolannoitteella teki terää. Suojasin tänä vuonna atsaleatkin, vaikkei niissä lehtiä olekaan. Viime keväänä lähes kaikki nuput ruskettuivat ja kuivuivat, jospa suojaus auttaisi siihen vaivaan ja pääsisin nauttimaan kukinnasta.




Lumi sulaa näillä ilmoilla ihan silmissä ja pälvipaikkoja ilmestyy sinne tänne. Vielä ei piippoja ole näkyvissä, kun en niitä lumikellojakaan ikinä muista istuttaa. Ne voisivatkin jo kukkia. Lumen alta on kuitenkin onneksi paljastunut jo jotain vihreää, lupaus kesästä!

Maariankello?


Metsäalppikello-Soldanella montana
Metsäalppikellon päältä lumet ovat jo sulaneet. Täytyy muistaa suojata tämäkin kasvin auringolta. Vaara ruskettuineisiin lehtiin on muuten ilmeinen. Metsäalppikello viihtyy muutenkin hieman katveisemmassa kasvupaikassa. Viime vuonna kasvi ei kukkinut, toivottavasti tänä vuonna kukkisi.



Sormustinkukkia näyttäisi puskevan esiin vähän joka penkistä. Sormustinkukat ovatkin (kukkiessaan) tosi kauniita. Osa näistä taimista varmasti vielä kuolla kupsahtaa kevään edetessä, mutta eiköhän niistä jälleen jokunen kukkivaksi asti selviä.

Aurinkoista viikkoa! 🌞


26 helmikuuta 2017

Motivaation metsästystä

Lunta sataa, mutta kevät lähtestyy vääjäämättä. Kohtahan on jo maaliskuu eli ihan oikea kevätkuukausi. Tämä viikko menikin koko perheeltä tiiviisti noroa tai jotain muuta vatsavirusta sairastaessa, yök!

Kosmoskukat innostavat aina
Kaivelin kuva-arkistojani ja pyrin löytämään motivaatiokuvia. En ole meinaan tehnyt elettäkään siemenkasvatusten eteen, mutta vielähän tässä on aikaa. Aurinkoisina päivinä, kun tintit laulavat ja räystäät tippuvat, kukkahommelit alkavat kummasti pyöriä mielessä enemmän ja enemmän.




Talvi olisi kait hyvää aikaa suunnitella ja pähkäillä seuraavan kesän hankintoja. Kyllähän niitä tulee toki pähkäiltyä, mutta useimmiten menen kuitenkin vaan fiiliksen mukaan edelleen. Harvemmin suunnitelmat pitävät tai niitä edes muistaa, kun taimitarhalla irti päästetään, heh. Joitakin ihanuuksia olen silti vaalinut suunnitelmissa jo vuosia, kuten tähtiputkia. Niihin ei kyllästy ihan äkkiä. Herkät ja kauniit neulatyynykukinnot viehättävät aina vaan.



Usein tulee hankittua vaan kaikkea kivaa. Niin kuin tämä oranssi aasiankullero, joka on kyllä tosiaan hirmu kiva, mutta orpo. Tarvis vierelleen jonkin sinisen tai lilan kukkijan, hmm.



Kasvien eri muodot ja tekstuurit innostavat kokeilemaan vähän sitä sun tätä. Jänönhännän ihanat pehmoiset tähkylät suorastaan pakottavat hipalailemaan niitä aina ohikulkiessa. Tämä yksivuotinen heinä on muuten tosi helppo kasvattaa, kannattaa kokeilla.


Kuvan värejä käsitelty
Ettei ihan pehmoiluksi menisi, niin onhan puutarhasta löydyttävä vähän särmääkin. Idänunikkojen suorastaan piikkisiltä vaikuttavat nuput ja lehdet ovat aikas jännittävät.




Alppipiikkiputki onkin sitten jo tosi jännittävä. Kukan väri on harvinaisen metallisen sininen ja koko kasvin muotokieli on erikoinen. Joku joskus minulta kysyikin, että onkos tuo kukka oikea vaiko tekokukka =) Harmikseni viime vuosien talvet ovat verottaneet kasvia aika rankalla kädellä ja suuresta puskasta on enää rippeet jäljellä. 
 



Motivaatiokuva parhaimmillaan. Heliotroopin ihana tuoksu piirtyy mieleen, aah. Jotkut teistä varmaan kasvattavatkin parhaillaan itse tätä ihanuutta, itse olen aina hommannut nämä taimina. Muistaakseni vaatii pitkän kasvatusajan.




Liljan tuoksusta en puolestani niinkään pidä ja ulkonäöltäänkin ne ovat vähän liian juhlallisia, mutta kun ne istuttaa muiden kasvien sekaan, niin niistä tulee ihan vastustamattomia. Ne ovat kukinnoltaan niin täydellisiä, että vaativat ympärilleen vähän huolettomampaa tunnelmaa, luulisin.



Nyt pääsen ampaisemaan teidän kaikkien blogien ääreen, sieltä se paras puutarhainnostus on aina löytynyt. Mukavaa alkavaa viikkoa ja maaliskuuta kaikille!

03 helmikuuta 2017

Kiehtovat kirjopikarililjat

Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) kuuluu keväisten sipulikukkien ehdottomiin kaunottariin. Viehättävän hennon kasvutapansa ohella sen ruutukuvioiset kukat tekevät kasvista helposti tunnistettavan ja erityisen kiinnostavan. Joka kevät odotan näiden kellohelmojen kukintaa yhtä hartaasi. Erityisen iloinen olen siitä, että kirjopikarililjat näyttävät leviävän puutarhassani ihan mukavasti.



Kirjopikarililjan syvän purppuranpunainen väri on aikas ihana, eikös? Kukan kuihduttua kasvi tekee siemenkodat, joiden uumenissa köllöttelevistä siemenistä kirjopikarililja leviää suotuisalla kasvupaikalla tehokkaasti. Siemenkotia ei siis kannata kiiruhtaa katkaisemaan kukinnan loputtua, vaan antaa siementen rauhassa kypsyä. Joskus kesällä siemenkodat poksahtavat auki ja valmiit siemenet sinkoutuvat kasvupaikoilleen.


Kirjopikarililjan nuokkuva ja hento kasvutapa näkyy jo ennen kukintaa

Kirjopikarililjat kukkivat meillä toukokuussa ja hieman katveisemmassa paikassa kukinta kestää kokemuksieni perusteella kauemmin. Täydessä auringossa kukinta-aika on aika pian ohi, mutta niinhän se on monella muullakin kasvilla. Keväällä sitä ei onneksi liiemmin jouda surra, kun uusia kukkijoita aukeaa aina edellisten tilalle.




Kirjopikarililjan valkoinen muoto on myös ihana ja yhdessä vaiheessa hommasin nimenomaan näitä valkoisia. Nykyään taidan pitää ihan yhtä paljon molemmista väreistä. Pikarililjoista on saatavilla kaikkia erikoismuotoja ja nehän vasta herkkuja olisivatkin! Toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt vain näihin perinteisiin tapauksiin.



Valkoisessa ruutukuvio on usein hyvin haalea



Kirjopikarililjojen kerrotaan suosivan kosteaa, jopa märkää kasvupaikkaa. Luontaisilla kasvupaikoillaan ne kasvavat kosteilla niityillä. Kasvi sopiikin mainiosti vaikka lammen reunamille kasvamaan. Koristeheinien seassa kasvi olisi ihana, mutta harva heinä on vielä touko-kesäkuussa meidän oloissamme kovinkaan näyttävä.




Siron kasvutapansa vuoksi olen sijoittanut kirjopikarililjat istutusten etualalle, jotteivat ne huku rehevämpien kasvien sekaan. Heidinkukan ja pienilehtisen kuunliljan kaverina se pärjäilee oikein mainiosti.



 Puutarhani ei ole olosuhteiltaan ehkä paras mahdollinen kirjopikarililjoille. Maa kuivuu keväisinkin nopeasti ja kesällä vaivaa helposti kuivuus. Lammen virkaa hoitaa pieni puutarha-allas, jonka vierellä kirjopikarililjan kukat näyttävät sieviltä, vaikka kosteaa maaperää ei tarjolla olekaan. Kirjopikarililja ei taidakaan ihan vähästä säikähtää, vaan siinä on sopivasti sitkeyttä kasvamaan hieman kehnommissakin oloissa.




Helmikuu on pärähtänyt käyntiin, jee! Kevättä kohti mennään =)

25 tammikuuta 2017

Haaveiletko sinäkin unikkopellosta?

Puutarhaihmisen päähän putkahtelee kevään korvalla vaikka mitä mietteitä. Minä aloin ykskaks uneksia värikkäistä unikkopelloista. Eihän minun pieneen puutarhaani toki peltoa mahdu, mutta haaveillahan aina saa! Netistä googlettelin unikkopeltojen kuvia. Niissä unikot ovat pääsääntöisesti vahvan punaisia, näyttipä hyvältä näin valjujen maisemien aikana.

Meikäläisen pelto, heh!

Vaikka sitä peltoa ei mahdukaan, niin unikoita on tullut silti kasvateltua. Nämä ihanuudet ovat niin helppoja ja kauniita, että houkutus siemenpussien äärellä on käynyt mahdottomaksi, kerran jos toisenkin. Erilaisilla lajikkeilla saa vaihtelua, mutta paree on tottua siihenkin, että siemenpusseista tulee yllätyksiä. Onneksi aina iloisia. Unikoissa on meinaan sekin hyvä puoli, että vaikka siemenpussin kuva olisikin johtanut harhaan, ei se pahemmin harmita. Kukka on aina yhtä hurmaava, oli se sitten kerrottu tai yksinkertainen ja minkävärinen hyvänsä.


Vaaleiden unikoiden variaatioita

Yksivuotiset unikot ohjeistetaan useimmiten kylvämään suoraan kasvupaikalla. Se onkin erittäin näppärää, mikäli kasvupaikka on suotuisa. Unikot ovat parhaimmillaan, kun niitä on paljon. Parasta olisikin varata näille ihan oma paikkansa, jossa ne voivat kukoistaa. Pienen pihan tarhurilla ei ole ihan näin ideaali tilanne. Kukkapenkkini ovat tupaten täynnä, eikä siellä ole täten pienille taimille tarpeeksi valoa ja tilaa. Olen ratkaissut ongelman sillä, että olen kylvänyt unikot lavaan, jossa ne saavat kasvaa kunnon taimiksi. Sitten olen siirtänyt ne kasvupaikoilleen suurempina ryppäinä.





Pari vuotta sitten kasvatin pioniunikkoja, joiden kukat olivat älytömän ihanat, muhkeat pallerot. Värisävytkin osuivat ihan nappiin. Meikäläisen lisäksi ötökätkin näyttivät pitävän näistä unikoista kovasti. Kimalaiset kaivautuivat kilvan unikoiden uumeeniin, surina vain kuului.




Unikot rakastavat aurinkoa, joten sekin kannattaa ottaa huomioon istuspaikkaa pohtiessaan. Tässä puutarhassa alkavat paikat auringossa olla auttamatta täytetyt, voih.


Silkkiunikko lienee hän.
Alussa kerroinkin, että unikkopellot kylpevät perinteisesti vahvoissa punaisen sävyissä. Omassa puutarhassa vahva punainen on ollut hieman hankala väri. Pienessä pihassa se hyppää helposti liikaa silmille. Punaiset unikot eivät ole kuitenkaan koskaan ahdistaneet. Ne ovat ilmavia ja lähes läpikuultavia. Oikeissa paikoissa kasvaessaan ne piristävät puutarhan ilmettä mainiosti.


Piristävää punaista

Mikä muoto ja väri!
Tammikuu on lopussa ja helmikuun jälkeen onkin jo oikea kevät! Alkuvuosi on ollut mielestäni harvinaisen valoton, mutta viime päivinä on jo aurinkokin paistanut lupaavasti. Alkaa olla voiton puolella tämä talvi, luulisin. Kukkaunelmat alkavat varmasti monella muullakin heräillä lisääntyvän valon myötä. Kuuluuko sinun unelmiisi tänä vuonna unikot?


Loppukesän ränsistynyttä meininkiä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...