Jotain vihreää ja aurinko!

Tänään on ollut aivan upea ilma! Lenkillä aistin ilmassa jo kevään tuntua. Talitintit lauloivat ja vesi tippui ränneistä. Kylmähkö viima ei onnistunut intoani laskemaan, kaikki on aina paljon paremmin, kun aurinko paistaa. Vaikka pölyt näkyvätkin nyt nurkissa entistä selvemmin ja ikkunoissa näyttää olevan mussukoiden sormienjälkiä enemmän kuin tarpeeksi, mitä väliä. Ensi viikolla alkaa maaliskuu! Kukkahörhö runtii lähtökuopissaan, kohta päästään vauhtiin.

Päätin syksyllä huvikseni koettaa talvettaa yhden pelargonin sisällä, kun ei kellariakaan tarjolla ole. Hyvinhän tässä kävi. Pelaguu on ilmeisen sitkeää sorttia, sillä lehtiä pukkaa kiitettävällä vauhdilla. En tiedä, pitäisikö tätä jotenkin leikata? Napsasin kokeeksi yhden latvapistokkaan vesilasiin, josko siitä sais taimen.

Talvetin myös nerinen mukulat. Niissäkin näyttäisi olevan jo eloa. Täytyy varmaan  kohta nostaa ruukku parempaan valoon.

Keväisin minulle iskee usein elämäntaparemonttipuuska, jolloin tulee ulkoiltua paljon ja syötyä terveellisesti. Syksyllä puolestaan jatkuvasti syvenevä pimeys käperryttää sohvannurkkaan, eikä voimia riitä kuin päivästä toiseen raahautumiseen. Valolla on voimaa.
Herneenversot maistuvat hyvältä ainakin sosekeitossa ja voileivän päällä, mutta ovat aika hauskannäköisiäkin, eikös?

Ai niin, ensimmäiset jättiverbena-vauvat ovat nähneet päivänvalon! 

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

Siemenkylvöt mielessäin

Nyt on vaihteeksi satanut sitten lunta ja maisemat ovat ihan lumiset. Minä olen tähän talveen jo niin ryytynyt, että haluan keskittää ajatukset tulevan kevääseen ja kesään. Siemenkasvatushässäkkä lähestyy vääjäämättä, joten tein muutaman kollaasin siitä, mitä aion tänä vuonna kasvattaa. Ihmeen hyvin olen pitänyt itseni kurissa ostosten kanssa, vanhaa varastoa on sen verran, jotta niinhän taisin joskus oikein luvatakin.

Tänä vuonna kasvatan muutamia kasveja, joissa olen pitänyt pidempää taukoa. Tuoksuherneet kuuluvat siihen sakkiin. Alhaalla vasemmalla olevat jättiverbenat ovat saaneet jo kylmäkäsittelyn ja itäneet. Nyt pienet kasvivauvat ovat kasvilampun alla vahvistumassa. Ei voi jälleen kuin ihmetellä, miten pienestä rääpäleestä sitä syntyykään loppukesään mennessä suuri ja näyttävä kukkija. Unikoita on hamstrattuna vaikka minkälaisia, joten niitä tulee varmasti kylvettyä paljon. Ovat kauneudessaan ja helppoudessaan verrattomia.
 

Valkoisten kukkien ystävä kun olen, niin aina täytyy saada jotain uutta kokeiltavaa. Leijonankitoja en ole itse vielä koskaan kasvattanut ja tuo sen vieressä oleva valkohelokkikin on uusi tuttavuus. Siinä pitäisi olla oikein hyvä tuoksu. Jännä nähdä, mitä niistä tulee. Kirjosalvia ja kesämalva ovat suht varmoja tapauksia, joiden pitäisi onnistua helpommallakin vaivalla.

 
Kukkapenkin reunat jäävät helposti hieman huonolle tolalle ja toivon sievikistä apua siihen. Krasseja en ole moneen vuoteen kylvänyt, mutta nyt haluan kokeilla tuota mukavan vaaleaa versiota. Höyhenheinä on helppo kasvatettava ja isosamettikukka 'Vanilla' on jokavuotinen hankinta.

Koristetupakoitakaan en ole ennen itse kasvattanut, joten siinä taas yksi haaste lisää. Kosmoskukkaa rakastan ja tämä alhaalla vasemmalla näkyvä versio on näpsäkkä, kun ei ole ihan hirmuisen korkea. 'Split second' keisarinelämänlanka ihastutti viime kesänä, joten päätin ottaa sen uudelleen kasvatukseen.

Onneksi suurin osa vaatii vain lyhyen esikasvatuksen tai voi vaikka kylvää suoraan maahan. Meillä ei kasvatusolosuhteet ole parhaat mahdolliset, joten täytyy yrittää pitää pää kylmänä, vaikka kuinka meinaa järki lähteä siemenhyllyjen- ja kuvastojen äärellä. 

Mukavaa viikonloppua!

Parin kuukauden päästä

Olen huomannut, että aina tässä vaiheessa vuotta aika alkaa ihan ykskaks rientää hirmuista vauhtia. Maaliskuussa käynnistyy siemenkasvatusrumba ja huhtikuussa on puutarhassa jo paljon ihailtavaa. Saattaa tuntua, että kevääseen on vielä ikuisuus, mutta siihenhän on enää vaivaiset pari kuukautta! Tähän postaukseen olen kerännyt kuvia viime huhtikuulta.

 Keväällä kasvien kasvuvauhti on huimaa. Ensin mullasta pilkistää esiin pieni ujo sykkyrä lehteä, mutta ennen kuin huomaakaan on puutarha täynnä siellä täällä laajenevia vihreitä alueita ja ensimmäisiä kevään kukkia, kuten suloisia esikoita.

 Keväiset kukkapenkit ovat ruskeudessaan alkuun tylsät ja ankeat, mutta onneksi jo pian lumien sulettua vihreys alkaa voittaa.

Erilaisia perennoja putkahtelee pintaan.

Poimulehti on ensimmäisten vihertäjien joukossa

 Mikä ilo onkaan bongata kevään ensimmäiset sinivuokot! Niiden kukissa on jotain niin kovin herttaista ja aitoa. Ensin huomaa yhden siellä ja toisen täällä.

Kunnes hetken päästä niistä muodostuu jo kokonainen matto.

 Kohta seuraa tekevät sinertävät balkaninvuokot. Valkoiset kukkivat hieman myöhemmin.

 Alkukeväällä kaikki elonmerkit puutarhassa aiheuttavat huokauksia. Miten mukavaa onkaan käyskennellä pihalla ja nähdä vanhojen tuttujen jälleen heräävät uuteen kevääseen. Jääkurjenmiekat ovat ihan ensimmäisten joukossa. Niiden voi havaita nousevan kohti aurinkoa jo huhtikuun alussa.

Myös akileijat kasvattavat lehtiään pikavauhtia.

Ensin ihan pieni

Mutta hetkessä jo suuren suuri

Imiköitä kannattaa suosia, ne kukkivat runsaasti sinertävin ja punertavin kukin varhain keväällä. Ensimmäiset pörriäiset saavat niistä arvokasta ravintoa, mikä on erittäin tärkeää. Kukinnan jälkeen imikkä muodostaa maatapeittävän kasvuston lajikkeesta riippuen eriasteisesti valkokirjavalla lehdistöllään.

 Huhtikuun lopulla oli näköjään kukassa jo valkovuokotkin. Miten lienee tänä vuonna?

Arvonnan voittaja on selvillä!

Näiden suloisten kevätkukkijoiden myötä tahdon kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita, onnentoivotuksin muistaneita ja blogiini liittyneitä uusia lukijoita! Onnettarena arvonnassa toimi tällä kertaa esiteini poikani sillä ehdolla, että sormeakaan ei hänestä näytetä missään noloissa blogeissa, hah.

Tällä kertaa arvonnan voitti...

Jeskamandeera, paljon onnea! Pistän sinulle sähköpostia piakkoin, jotta saan siemenet postiin.

Kaikille oikein mukavaa uutta viikoa!

Oon ehkä perhonen...

tai en ehkä kuitenkaan, vaikka perhosista kyllä kovasti tykkäänkin! Siksipä pyrin myös houkuttelemaan niitä puutarhaani erilaisilla kukkasilla. Pari viime kesää ovat olleet kyllä huonoja perhosvuosia, joten kovin monimuotoista ei perhoslajisto ole pihapiirissämme ollut. Perhosten lentely on myös painottunut vahvasti loppukesään, jolloin varsinkin amiraalit ja neitoperhoset ovat liikkeellä.

Punahatut ovat todellisia perhosmagneetteja

Perhosten kuvaamisessa on omat haasteensa, varsinkin auringonvalossa. Keltainen sitruunaperhonen näyttää liiassa valossa heti lähes valkoiselta. Se ei myöskään avaa siipiään kovin helposti, vaan pitää ne tiukasti supussa. Jos harhaudut menemään liian lähelle, niin viuh vaan ja perhonen on poissa. Hommasin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran, joten ensi kesänä on sitten toiveissa opetella sillä kuvaamaan myös perhosia, kunhan ne vain muistavat tulla vieraisille ja kunhan opin edes jotain tuon kameran logiikasta.

Oisko lanttuperhonen?

Eräässä artikkelissa kerrottiin, että perhoset viihtyvät parhaiten ympäristössä, jossa on ravintoa myös niiden toukille. Luonnontilaiset alueet nokkosineen ja ohdakkeineen ovat niiden mieleen. Perhoset eivät myöskään viihdy kovin tuulisilla seuduilla. Mielenkiintoista on, että perhoset pystyvät tuntosarvissa olevan hajuaistinsa avulla aistimaan lempikasvinsa pitkienkin matkojen takaa. Maailmanennätystä "haistelusta"  maailmalla pitää hallussaan muuten laji nimeltään pikkuriikinkukkokehrääjä. Tämän perhoslajin koiras pystyy kuuleman mukaan aistimaan naaraan jopa 11 kilometrin päästä.   

Neitoperhonen virginiantädykkeellä, joka sekin on perhosten mieleen.

  

Neitoperhonen on kaunis perhonen, jonka tunnistaa helposti siipien valesilmistä. Se on myös varsin rohkea ja antaa helposti kuvata itseään, näyttäen auliisti parhaita puoliaan. Laji on runsastunut suuresti ja on nykyään jo yleinen Etelä-Suomessa.

Perhoskasveina myydään vaikka mitä, mutta ehdoton suosikkikasvi on kyllä oman kokemukseni mukaan punahatut, joissa perhoset kököttävät lähes huumaantuneena. Virginiantädyke, värimintut, rantakukka ja punalatva ovat myös perhosten suosiossa. Syyssyrikkä on monesti nimetty parhaaksi perhoskasviksi. Omasta puutarhastani se puuttuu, kun epäilen sen talvenkestävyyttä meillä. Onko sinulla siitä kokemusta?

Sitruunaperhonen rantakukalla. Loppukesällä, kun saatiin sitä lämpöäkin alkoi perhosiakin ilokseni näkyä enemmän. Kukkiva puutarha, jossa lentelee siellä täällä perhosia, on vaan jotain aika ihanaa.

Amiraaliperhonen tykästyi valkoiseen väriminttuun. Tämäkin perhonen on helppo tunnistaa. Amiraalit lentävät talveksi etelään (onnelliset), eivät kestä talviamme.

Talvi on onneksi kohta meilläkin jo loppusuoralla. Onhan niitä siemeniäkin muuten jostain kumman syystä taas tullut hankittua. Ajatuksella "eihän näitä kaikkia ole pakko nyt kylvää, ostan vaan varastoon". Hah.

Mukavaa kohta koittavaa viikonloppua!