10 toukokuuta 2016

Mitäs tänään olisi tarjolla?

Puutarhassa tallustelu on nyt antoisaa, joka päivä on tarjolla kattaus jotain uutta ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Kukkahörhö on päässyt herkkujen makuun ja ahmii kuin karhu hunajaa. Keskikesällä kukkaähky saa kenties toivomaan jotain selkeämpää ja vähemmän rönsyilevää. Niiden mietteiden aika ei ole kuitenkaan vielä. Nyt tuntuu käsittämättömältä, että kukistakin voi saada muka yliannostuksen. 


Cortusa matthioli

Heidinkukan ääreen on päästävä joka päivä, sillä eletään erityisiä aikoja. Ihan kohta nuput aukeavat, ja kasvi kukkii pienin, ihanin kellohelmoin. Kepeät, lehtien yllä heiluvat kukkavanat ovat kerrassaan söötit puutarha-altaan vierellä. Kasvin kerrotaan viihtyvän puolivarjossa. Omani olen vastoin ohjeita istuttanut pihan kuumimmalle paikalle, hyvin näyttää onneksi viihtyvän.




Kirjopikarililjat kukkivat siellä ja täällä. Osa alkaa olla jo kukintansa lopussa. Kuumuus ajaa kukinnan äkkiä ohi. Liljakukot eivät onneksi ole saapuneet kattaukseen. Ne pirulaiset syövät näitä kaunottareja kuin ahmatit. Joskus tuntuu, että puutarhanhoito on yhtä taistelua kaiken maailman elukoita vastaan.


Fritillaria meleagris


 Krookusten aika on auttamatta ohi, mutta posliinihyasintit ovat kukkineet mukavan kauan. Narsissit ja ensimmäiset tulppaanit ovat aloittelemassa kukintaa.

Puschkinia scilloides


 Toinen tarhavarjohiippani selvisi hengissä ensimmäisestä talvestaan. Senkin kanssa on jännät paikat. Nuput alkavat rakoilla, kiva nähdä miltä sen kukat näyttävät.Tämän kasvin lehdistöä ei kehuta suotta, se on todella hieno. Olen löytänyt yhden uuden lempparin!


Epimedium x rubrum




Herkkä pieni valkovuokko 'plena' teki kolme pientä kukkaa ensimmäisenä keväänään. Ei ehkä näytä ihan siltä kuin luulin. Kuvittelin sen keskustan olevan kerrottu. Kukka näyttää kyllä hieman balkaninvuokonkin kukalta, mutta lehdistö on ihan valkovuokon, joten kaipa tämä valkovuokkoa on.

Anemone nemorosa 'Alba Plena'


Tarhakylmänkukka on aina yhtä ihastuttava "villapuvussaan". Eipä tule heti vilu, vaikka säät muuttuisivatkin.

Pulsatilla vulgaris




Säleikköomenapuu on tehnyt hurjasti nuppuja! Toiveissa siintää kaunis kukinta, joka tosin ei ikinä kovin kauaa kestä. Ei tarvita kuin pari tuulista päivää ja kukkien terälehdet pöllähtävät ilmaan ja laskeutuvat terassille lumen lailla. Silti kukintaa aina odottaa, yksi kevään tärkeä merkki ja kaunis virstanpaalu.



Loppuun vielä pelargonia, jota katson erityisen hellästi. Suostuihan se talvehtimaan keittiömme ikkunalla heikoissa valo-oloissa. Otin siitä kaksi pistokasta, jotka nekin tekevät jo nuppuja. Ilmeisen kestävää laatua! Nämä kukat ovat kuin hattaraa tai vaahtokarkkia, kunnon jälkkäriaineista siis. 



Antoisaa puutarhaviikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Ihana kevät ja ihanat kukat. Eihän kukista voi saada yliannostusta :) Kirjopikarililjat ovat kyllä niin viehättäviä. Tuli taas uusi hankinta pitkän listan jatkoksi. Onpa runsaasti nuppuja omenapuussa, kohta on niidenkin kukinnan aika. Ihanaa kevätpäivää sinulle. Täällä sataa, joten ehdin vähän käväisemään koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihanaa aikaa! Omenapuussa on todella paljon kukkia, ei ole moniin vuosiin kukkinut noin runsaasti. Nyt ovat nuput siis jo auenneet.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Pidän paljon väreistä, varsinkin keväällä.

      Poista
  3. Oi miten ihania kukkia loistaa pihallasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Onneksi ei talvi ole kaikkea tuhonnut ja kukat jaksavat kukkia.

      Poista
  4. Minäkin täällä fiilistelen kauniiden kuvien äärellä.

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja puutarhassasi. Heidinkukka olisi ihana. Kestääkö se yhtään kuivaa? Wautsi tuota säleikköpuutakin. MInusta vuokkosi näyttää Hildalta, anemone nemorosa Hilda. Kerrottu plena on erinäköinen. Jouduin kerran selvittelemään näitä kun huomasin vuokkoja myytävän usein väärin lajikenimin. Ihanaista kevättä sinulle sinne paratiisiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla heidinkukka kasvaa vissiin ihan väärässä paikassa, auringossa ja melko kuivassa. On kyllä aivan ihana, suosittelen!
      Kiitos jälleen kerran tunnistusavusta, olet kyllä taitava! Itsekin jo totesin, että väärä lappu on vuokkoon lätkäisty. Tuolta Hildalta se tosiaan näyttää, kun googletin. Miten kiva nimi sillä =) Samoin ihanaa kevään jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Paljon kaunista olet saanut mahdutettua pieneen pihaasi, ihania keväisiä näkymiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liikaa taitaa olla täyteen ängetty, mutta minkäs tälle taudille mahtaa :D

      Poista
  7. Voi miten hienoja kuvia kylmänkukasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat ovat suloisia. Valkoinen ei taida tänä vuonna tosin kukkia.

      Poista
  8. Minäkin odotan innolla heidinkukan kukintaa. Se on minulle aivan uusi tuttavuus, jonka kasvatin viime vuonna siemenestä ja edessä on ensimmäinen kukinta.

    Varjohiippa on ihastuttava kasvi. Minulla on valkoista ja punaista. Valkoinen kukki viime keväänä (nyt ei näy vieläkään eloa), mutta punainen ei. Nyt on punaisessa nuppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, siemenestä sait heidinkukan kasvamaan. Minä en siinä onnistunut. Ei itänyt siemenen siementä! Heidinkukka on ihana, yksi suosikkini =)

      Varjohiippa on myös hieno tapaus! Hauskasti sinulla vuorottelevat kukinnan kanssa. Valkoinen täytyis kyllä munkin saada.

      Poista
  9. Heidinkukka on minulle tuntematon kasvi. En tiedä, myydäänkö sitä kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidinkukka ei taida kuulua ihan perusmarkettien valikoimaan. Harmi, se on tosi sievä tapaus. Esikoille on sukua ja jotenkin samanoloinen kasvi se mielestäni onkin.

      Poista
  10. Enpä ole aiemmin heidinkukasta kuullutkaan. Tuo kirjopikarililja on mielenkiintoisen näköinen, ihastuttava kuviointi ja värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidinkukkaan törmäsin joskus sattumalta ja ihastuin oitis sen kukkien upeaan purppuraan väriin. Pikarililjat ovat ihania, "shakkiruutu"-kasveja =)

      Poista
  11. Ihana on tarhavarjohiippasi - sitä ihaillakseen pitääkin nöyrtyä maanrajaan :) minulla oli joku keltakukkainen lajike, mutta harmikseni se katosi kun tontilla myllättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiippa tosiaan vaatii nöyrtymistä, jotta kukkia pääsee ihastelemaan! Niissä taitaakin olla kaikenlaisia houkuttavia lajikkeita, kun keltainenkin on.

      Poista
  12. Ihania kuvia ja herkkää kukintaa. Hieman kateus iski heidinkukan kohdalla, jotenkin oudosti minusta tuntuu, ettei hän ole halunnut tänäkään keväänä ilmestyä puutarhaamme. Ehkä kolmas kerta toden sanoo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi heidinkukan kanssa, tottakai kolmas kerta toden sanoo! Uutta yritystä vaan kehiin =)

      Poista
  13. Kauniita kuvia! Heidinkukka ja tarhavarjonhiippa ovat itselleni uusia tuttavuuksia, suloisia molemmat. Kuten myös tarhakylmänkukka ja omenapuun nuput ja ihan kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta kommentista! Kaikki kukat taitavat olla omalla tavallaan suloisia, vastustamattomia ja ihania. Ilmankos puutarha pursuaa kaikenmoista =D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...