07 toukokuuta 2016

Onkos tullut kesä?

On tämä vaan metkaa. Vain hetki sitten valittelin kylmyyttä ja räntäsadetta. Olin jo lähes varma, että ei tästä taas kesää ikinä saada. Nyt ykskaks lämpötilat hipovat kahtakymppiä ja ilma on lähes helteinen. Luonto on ihan räjähtänyt kasvuun. Mahtavaa!



'Coral Charm'

Hitaalle hämäläiselle tämä tahti meinaa olla jo liiankin rivakkaa. Puissa on lehdet, nurmikon saa kohta leikata, syreenin nuput pullistelevat. Yhtäkkiä puutarhassa oliskin paljon tehtävää, kuvattavaa ja ihasteltavaa. Kaikki tämä muutamassa päivässä, huh.


Alchemilla alpina

 Maa on vielä keväisen kosteaa ja lämpö hellii, joten perennat ovat kasvaneet innokkaasti. Mieleeni ovat erilaiset maanpeitekasvit, joilla saa kätevästi peitettyä kukkapenkin reunoja ja puiden ja pensaiden alusia. Tunturipoimulehti on pieni poimulehti, jonka lehdistö on erityisen kaunis.

Papaver orientale

 Innostuin huomatessani, että viime vuonna kylvämäni valkoiset 'Royal Wedding' idänunikot ovat hengissä. Tässä kuvassa on kuitenkin perinteistä oranssia, josta olen pyrkinyt eroon, mutta josta kuitenkaan en kokonaan raaski luopua. Vahva oranssi on aika hienonnäköistä sinililan akileijan parina.



Viola odorata

Keväällä kukkii paljon pieniä söpöliinejä. Tuoksuorvokki on niistä yksi. Ei ehkä edes huomaisi, jos ei osaisi etsiä, niin pikkuruinen se on.

Dicentra formosa

Pikkusydämet ovat aloittaneet kukintansa. En ehkä ole sen suurin fani, mutta kyllä sen varhainen ja lähes koko kesän jatkuva kukinta on plussaa. Valkoinen versio on silmääni kauniimpi, sekin on jo nupulla.


Polemonium reptans
Kirjavalehtinen sinilatva kukkii melko vaatimattomasti. Koristearvo onkin sen lehdissä. Tämä on kasvutavaltaan aika pieni, enkä ole vielä löytänyt sille kasvupaikkaa, jossa tulisi kunnolla edukseen.

Geranium pratense 'Midnight reiter'

Tummalehtinen kyläkurjenpolvi 'Midnight reiter' kukkii ihan nätein sinisin kukin, mutta kyllä tässäkin kasvissa tämä hieno lehdistö taitaa olla se paras puoli.



Yksi pieni happomarjani nääntyi lumikuorman alle, mutta muissa onneksi henki vielä pihisee. Viime keväänä innostuin näihin pieniin pensaisiin, sillä niiden värikäslehtinen ja jämäkkä olemus on tosi kiva lisä kukkapenkeissä.



Matteucia struthiopteris

Kotkansiipi on hurja kasvamaan. Minulla on siihen hieman ristiriitainen suhde. Toisaalta en oikein tykkää siitä. Kesällä se on aika rohjake, joka tykkää levitä vähän joka paikkaan. Kuitenkin keväisin näen sen tavattoman koristeellisena ja taiteellisena kasvina, kun sen heleänvihreät lehdet rullautuvat auki.

Astilboides tabularis

Kilpiangervo kasvattaa lehdet, joiden halkaisija voi hipoa metriä! Kasvi viihtyy varjossa, mutta tarvitsee kosteutta viihtyäkseen. Sen talviunilta heräilevät versot ovat hauskoja ja kasvavat kovaa vauhtia. Nämä pari päivää sitten otetut kuvat ovat jo auttamatta historiaa.


Clematis alpina
Alppikärhö on parissa päivässä vihertynyt lähes täyteen lehteen ja nuputkin ovat jo näkyvissä. Kärhö on kasvanut talon seinustalla suureksi ja kurottelee kohti katonharjaa.

Omphalodes verna

Muutama päivä sitten ihastelin yhtä pientä herkkää kukkaa, nyt kevätkaihonkukka kukkii jo maatapeittävinä puroina puiden alla ja kivien kainaloissa.

Trillium erectum

Punakolmilehti on herännyt. Sen lehdissä on voimakas vihreä sävy. Takana pilkistää keltainen kultatesma, joka on yksi lemppariheinistäni. 

Pulmonaria saccharata
 Imikät kukkivat erivärisine kukkineen. Kesäkukkia en aio vielä ulos laittaa, mutta leikkimökin edustaa piti hieman koristaa kesäneilikoilla ja marketoilla.





Ihanaa, lämpöistä äitienpäiväviikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Tunturipoimulehti vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Isopoimulehti on meillä vähän liian iso.

    Olen samaa mieltä pikkusydämestä. Oikea kevään ilo, mutta liiallinen roikko heinäkuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturipoimulehti on kiva! Ei kasva semmoiseksi rohjakkeeksi kuin isopoimulehti, vaan on pieni ja matala.

      Poista
  2. Kelit on niin lämpimät, että kukinnot tulee ja menee niin nopeasti ettei meinaa perässä pysyä. Eilen ei näkynyt tulppaanissa kukkavarsia ollenkaan ja tänään on jo nuput. Varmaan kukkivat huomenna ja ovat ylihuomenna jo lakastuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan menty pikakelauksella tätä kevättä. Mukavaa, että tapahtuu, mutta nopeasti ohi menevä kukinta on hieman harmi. Nyt tosin on luvattu ilmojen viilenevän, blaah.

      Poista
  3. Minä leikkaan pikkusydämet alas kun ne tulevat rumiksi. En ole havainnut heikentävän seuraavan vuoden kukintaa. Kotvan kuluttua on uusi siisti lehdistö loppukesäksi. Samoin teen jättipoimulehdelle.

    Tunturipoimulehti on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, kiitos! Täytyykin koittaa muistaa leikata.

      Poista
  4. Voi hyvänen aika mitä herkkuja pihasi on tulvillaan. Ottaisin nuo kaikki vaikka heti! Ihanat neilikat ja marketat leikkimökin luona :) Kyllä teidän lasten kelpaa! Minä jotenkin tykkään tästä pikakelauksesta nyt, eipähän tarvitse odotella enää. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniisti sanottu! Ei tarvitse odotella, se on kyllä kivaa. Ja ihanaa, kun ei ole tarvinnut palella!

      Poista
  5. Sain heti kun blogisi aukaisin, niin vastauksen mikä perenna tuolta kiven vierestä kasvaa, on kyllä tuo sama tunturipoimulehti. Kiva uusi tuttavuus, ennen en ollutkaan kuullut ko. kasvista :). Minäkin tykkään kevätkaihonkukasta, niillä on sievät lehdet ja on tosi kestävä lajike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että blogini oli hyödyksi! Varmasti jännittävää bongata kaikkea mitä pihastanne löytyy. Kevätkaihonkukka on kestävä, meinaa olla myös turhan innokas leviämään, mutta kun on niin nätti, niin en raaski hirveästi kitkeä.

      Poista
  6. Kyllä tämä kevään etenemisvauhti on nopea muillekin kuin hämäläisille! Joka päivä löytää puutarhasta uusia ihmeitä. Ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtäkkiä iski kesä päälle, ihmekös sitä, että ei vauhdissa pysy mukana kukaan! Kevät on ihanaa, luonnon ja kasvien seuraaminen on mukavaa.

      Poista
  7. Kiitos samoin! Sait minut ihastumaan tuohon Tunturipoimulehteen!

    VastaaPoista
  8. Ihania kevätkuvia!!! Tuo tunturipoimulehti on kaunis, pitää varmaan saada sitä omaan pihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunturipoimulehti on pieni ja söpö. Kaunis reunuskasvina, itse pidän kovasti!

      Poista
  9. Ihanat lämpimät ilmat. Nyt saadaan nautiskella lämpimistä ilmoista. ja kasvit ovat kovassa kasvussa Sinulla onkin ihania kasveja tulossa:)

    VastaaPoista
  10. Kauniita keväisiä näkymiä! Nyt fiilistellään täysillä :)
    Tummalehtinen kyläkurjenpolvi on hauska, täytyykin laittaa tuo ylös. Olen nyt tykästynyt kaikkiin tummalehtisiin versioihin, vaikka en ole vielä ehtinyt sen kummemmin niitä hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kasveista, joilla on jotenkin erityinen lehdistö, tumma, kirjava tai kellertävä. Niitä on kiva istuttaa perusvihreiden joukkoon väriä tuomaan.

      Poista
  11. Todellakin räjähtänyt! Luonto herää vauhdilla!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...