18 tammikuuta 2016

Pinkkiä!

Ulkona maisema on todella kaunis juuri nyt, ihan kuin jostain sadusta!  Minä kaipaan nyt kuitenkin niin kovasti kaikkia kukkiani ja lämpöä, että päätin sukeltaa jälleen kesään. Tällä kertaa muistellaan viime kesän pinkkejä kaunokaisia.


En ole mikään vaaleanpunaisen tai pinkin ylin ystävä muuten (toisin kuin tyttäreni), mutta kukissa tämä väri on vaan niin kaunis! Ja mikäpä kasvi tätä väriä voisi upeammin kantaa kuin romantiikkaa pursuava ruusu, vai mitä? 


Bourbonruusu 'Louise Odier'
'Rosa Mundi'


En jaksa nipottaa väriopin suhteen, kaipa näille kaikille sävyille on omat hienot nimensä ja koodinsa, mutta minä en niistä ymmärrä. Käytännössä tosin sävyjen eroilla on merkityksensä, sillä kaikki vaaleanpunaisen ja pinkin eri sävyt eivät välttämättä natsaa yhteen.

 Näiden valokuvien selaaminen ei ainakaan helpota kesän ikävää. Voi, kuinka kaipaankaan jo suloisena ryöppynä kiipeäviä kärhöjä...


Kärhöjen hillittyä punaa

Clematis Hagley Hybrid

Clematis 'Nelly Moser'


ja akileijojen keinuntaa.




Aquilegia vulgaris "Petticoat Pink"


 Viime kesänä vaaleanpunaisen sävyt hallitsivat puutarhaa aika vahvasti, ja daaliatkin hommasin teemaan sopiviksi. Daaliat ovatkin siitä mukavia, että niissä löytyy valinnanvaraa. Matalaa, korkeaa, kerrottua ja yksinkertaista, toinen toistaan hienoimmissa väreissä tietenkin.
  

  




Vuokkopioni, jota myös vuoripioniksi kutsutaan, tarjoaa kunnon väri-iloittelua alkukesästä. Tästä kasvista en löydä mitään vikaa. Suosittelen kokeilemaan!


Paeonia officinalis ´Anemoniflora´



Puistoatsalea puolestaan edustaa hillitympää lookia.män atsalean luvataan muuten kestävän IV-vyöhykkeelle asti. Kasvin hauska erityisyys piilee siinä, että sen nuput ovat kirkkaanpunaiset, mutta kukka onkin vaaleanpunainen.

Rhododendron 'Tarleena'


 Liljoilla on värin lisäksi tarjota myös tuoksu - toisten kauhistus ja toisten ihastus. Liljat ovat huolettomia kasveja, kunhan ei saa liljakukkoja riesakseen. 




Bloggerin kanssa on ollut muuten jälleen kummallisia ongelmia. Kuvien lataaminen kestää ikuisuuden. Tekstin ja kuvien asettelu muuttuu oudosti, eikä talletu oikein. Nettiyhteydet kuitenkin muuten toimivat meillä hyvin, joten oletan tämän liittyvän tähän palveluun. Postauksen tekeminen ei nyt oikein onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, mutta juttua ei voi kuitenkaan lopettaa ilman kuvaa yhdestä suosikkiperennastani eli kaunopunahatusta. Kauniin ulkoön ohella se on lisäksi puutarhani varmin perhoskasvi.


Echinacea purpurea


Mukavaa viikkoa!

27 kommenttia:

  1. Aah, kyllä näissä kuvissa silmä lepää. Upeaa väriterapiaa juuri oikeissa väreissä. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvi on toki kaunista aikaa, mutta kyllä noita kukkia mieluiten jo katselisin ihan livenäkin =)

      Poista
  2. Oi kuinka ihanaa kukka terapiaa, Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt! Tulen mielelläni vastavierailulle blogiisi. =)

      Poista
  3. Kaunis sukellus kesään upein kuvin!

    VastaaPoista
  4. Ahh, kaunista! Suloiset akileijahempukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Akileijat ovat lemppareitani, hempukoita tosiaan. =)

      Poista
  5. Herkullisia värejä! Vuokkopioni on kaunis. Tykkään yksinkertaisista pioneista, kun ne pysyvät paremmin pystyssä kuin kerratut. Toivottavasti tulee hyvä kesä. Viime kesä oli niin kylmä, että daaliat eivät meillä ollenkaan kukkineet, nuput eivät auenneet koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuokkopioni on hieno kasvi, koska pysyy tosi hyvin pystyssä eikä kukat retkota pitkin piennarta. Viime kesä oli tosiaan surkea, moni kasvatus meni mullakin aika pieleen. Ensi kesänä sitten. =)

      Poista
  6. Olet todellinen vaaleanpunaisen taitaja.
    Miten Louisa Odier selviää talvista? Vaatiiko se jotain erikoistemppuja?
    Kuinka syvään vuokkopioni pitää istuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en taida olla mikään taitaja. Tarpeeksi kun haalii kasveja, niin aina joku selviää. =) Louise Odierin kohtaloa jännitän, sillä hommasin sen vasta viime kesänä. On vähän semmoinen kutina, että huonosti käy. Lunta ei ehtinyt tulla suojaksi tarpeeksi ajoissa, mutta katsotaan.
      Vuokkopionin istutin melko pintaan, kuten pionit yleensäkin. Kohopenkkiin, jotta vesi ei jää juurelle. Sillä se on ainakin tähän asti pärjännyt. Mitään virallisia ohjeita harvemmin lueskelen, että nämä on ihan tämmöistä omaa mutua vaan.

      Poista
  7. Ihanaa vaaleanpunaista, toisissa kuvissa jopa utuisen hentoa sävyä! Sopiva väri-iloittelu näille pakkasille, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hankien keskelle kaipaa välillä vähän väri-iloitteluakin. =)

      Poista
  8. Ei helpota, ei! Pistit niin mahtavan ihanan kuvakavalkadin, että ihan tässä hengästyy. Oi, kevät, tule jo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tosiaan saisi tulla, mutta meinaa mennä vain kylmemmäksi koko ajan. Tosin tammikuutahan tässä vasta eletään, mutta puutarhahörhölle talvi on niiin pitkä.Onneksi ensimmäiset siemenpussit ovat tulleet rapisteltaviksi. =)

      Poista
  9. Ihania pinkkejä kukkia! Varsinkin tuo vuokkopioni. Suloinen. Aikanaan tulee taas ihana kesäkin, vaan kylläpä sitä jo toivoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! Kyllä kesää ja varsinkin kevättä jo odottaa. Nyt iski oikein kunnon talvi, mutta aikansa kutakin.

      Poista
  10. Hempeää ja herkkää vaaleanpunaista, juuri sopivaa tänne untuvaisen puuterilumen keskelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maisemat ovat todella kauniit, tänäänkin aurinko kultasi koko tienoon. Siltikin kukkakuvat jostain kumman syystä vetoavat enemmän. =)

      Poista
  11. Aivan ihana postaus! Toinen toistaan kauniimpia kukkasia, joita on mukava katsella kevättä odotellessa. <3 Minä pidän vaaleanpunaisesta aina vain enemmän.
    Kaunista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, ihanaa että pidit! Vaaleanpunainen ei kukissa aiheuta yhtään semmoista ällötysreaktiota, kuin se helposti muuten tekee =)

      Poista
  12. Oli ihana katsoa kesäkuvia! Sinulla on niin paljon kauniita. Pikkutyttöni katsoi myös ja sanoi taas, että minä tykkään pinkeistä kukista. Minä tahtoisin tuollaisen vuokkopionin. Voimia sinne pakkasiin, voi kun hellittäisi jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa, että tyttösikin tykkää! Siellä on sitten sinulla pikkupuutarhuri varttumassa äidinsä jalanjäljissä selvästi, ihanaa =) Voimia tosiaan tarvitaan, sinne myös. Ei oo kivaa tämmöiset pakkaset =(

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...