03 tammikuuta 2016

Täysin älytöntä!

 Olen hyvä olemaan älytön, siksipä onkin kiva vastata Pelaguun haasteeseen. Joulu tosin jo meni, mutta mitäs pienistä. Tai kyllähän joulunaika kait loppiaiseen voisi jatkua, mutta minä kun jo elän kevättä, niin joulu tosiaan meni. Hieman tosin tuo lumisade ja rapsakka pakkanen yhdistettynä hyytävään viimaan häiritsee keväisen tunnelman ylläpitämistä. 
 

.


"Älyttömät joululahjat" - haasteessa on siis tarkoituksena keksiä kolme joululahjatoivetta, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei järjen nimessä tule saamaan. Päässäni kuhisee kymmeniä ideoita, varsinkin puutarhaan liittyen. Löysin kuitenkin kolme varsin erityistä toivetta, joita en todellakaan tule koskaan saamaan, mutta hauskoja ne olisivat!



Ensinnäkin toivoisin aikakoneen. Semmoisen, jolla pääsisi kätevästi paikasta toiseen ja myös tietenkin takaisin. Olisi niin nastaa matkustella ajasta toiseen, nähdä ja kokea kaikkia historian tapahtumia. En kyllä pidä edes lentokoneella matkustamisesta, joten aikakoneen kanssa voisi tulla jännät paikat. Ehkä sen kestäisi kuitenkin. Kunhan kone kestäisi, eikä menisi rikki kesken reissun.


Beatlesia kävisin ehdottomasti moikkaamassa!



 


Moni tähän haasteeseen vastannut oli toivonut lottovoittoa. Raha kyllä kelpaisi minullekin, mutta ajattelin olla astetta älyttömämpi ja pohdin kuulkaas aika kauan, että ottaisinko rahapuun vai kultamunia munivan hanhen. Enkä osannut päättää! Molemmissa on huomattavia riskejä. Ne voivat kupsahtaa tai sitten joku voisi ne varastaa. Kumman sinä ottaisit?



Ja viimeiseksi toivoisin tietenkin kyvyn keskustella eläinten kanssa yhteisellä kielellä. Tätä toivoin jo lapsena. Olisi niin hienoa rupatella koirien ja kissojen kanssa. Lehtokotiloillekin olisi muutama sana sanottavana. Olen täysin varma, että eläimillä olisi paljon järkevää sanottavaa meille ihmisille!



Juttukaveri. Äitini koira Santtu.
 
 

30 kommenttia:

  1. Hyviä toiveitahan sulla on, ihan mahdollisia :D Onnellista tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Juu, ihan mahdollisia perustoiveitahan nuo. =)

      Poista
  2. Kultaiset isot hanhenmunat olis varmaan upeita, eli se hanhi :)) Mun lapsuudenkodissa oli muuten hanhet Siiri ja Urho. Ne ei päästäneet ketään meille, mitä parhaimmat 'vahtikoirat'. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Kultaiset hanhenmunat olisivat kyllä varmasti hienoja =) Aikamoiset vahtihanhet teillä onkin olleet. Minä voisinkin ottaa kultaisia munia munivan kotia vahtivan hanhen. =D

      Poista
  3. Kivoja toiveita! Tuo viimeinen toiveesi kiinnostaisi minuakin. Pieni neuvottelunpaikka etanoiden kanssa olisi tarpeen...:)

    Hyvää ja onnekasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sirpa! Olisipa kiva kuulla, mitä etanoilla olisi sanottavaa puolustuksekseen, kun verottavat meidän puutarhaihmisten kasvustoja ihan surutta, vaikka ravintoa olisi muuallakin.

      Poista
  4. Hyviä toiveita. Minua viehättää erityisesti tuo toive keskustella eläinten kanssa. Se olisi aika hienoa! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli ja mukavaa viikkoa sinulle! Eläinten kanssa olisi kiva rupatella. Olisi maailma aikalailla erilainen =)

      Poista
  5. Ihana Santtu! Aivan mainiot toiveet! Enpä olisi paremmin keksinyt. Joku matkustuskone kelpais kyllä mullekki, kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Santtu on ihana vanha herra. No, mä voin ottaa sut sitten kyytiin, kun saan tuon aikakoneen, niin lähdetään reissuun =)

      Poista
  6. Olipas hauskat toiveet! Mukava olisi tosiaan eläinten kanssa jutustella. Mitähän sanottavaa lehtokotiloilla olisi? Olisi kivaa lenkilläkin olla kun naapurien koirat huikkaisivat totuuksia tai entäs metsästäjillä kun hirvi huutaisi että älä ammu!! Aina kaikkia kivoja toivoo, joskus yllättäen jokin salainen toive toteutuukin!

    Mukavaa keväistä pakkasviikkoa ja joulun jatkoa kunnes Nuutti sen pois vie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, alkoi naurattaa tuo viestisi niin! Aloin miettiä, millä erilaisilla äänillä ja murteilla eläimet puhuisivat, vois olla metkaa kuunneltavaa. Hirvi ainakin kumauttaisi kunnon bassoäänellä =) Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Hih, hanhen ottaisin:D Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhi johtaa kisaa siis. Mukavaa viikkoa sinullekin Maarit!

      Poista
  8. Hauskat toiveet, eläinten kanssa olis mukava vaihtaa ajatuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maatuska! Juu olis ainakin paljon juttuseuraa jo omalla pihalla tarjolla =)

      Poista
  9. Minäkin olisin halunnut tavata Beatlet, varsinkin George Harrisonin, sillä hän oli myös innokas puutarhuri! Yhteistä juteltavaa olisi riittänyt! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin et taisit kertoa joskus tuosta Georgen puutarhaintoilusta. Vois olla kiva nähdä hänen puutarhansa ja vaihtaa vinkkejä =)

      Poista
  10. Hei!
    Å snakke med dyr er veldig spennende. Katta vår har mange lyder, når hun kommer, når hun går, når hun vil ut, når hun vil ha en klapp. I tillegg har hun et kroppsspråk det er veldig morsomt å forsøke å forstå.
    Ha det godt! Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej! Djur är så smarta, de förstår mer än man tror! Gott nytt år till dig Anne. =)

      Poista
  11. Hauskoja toiveita! Itsekin joskus ajattelin että keskustelu eläinten kanssa olisi hauskaa. Meillä oli kultainen noutaja joka eli yli 15 vuotiaaksi ja usein tuli miettineeksi sen ajatuksia ja mielikuvia. Aikakonekin olisi kyllä metkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alisa! Varsinkin vanhoista koirista huokuu semmoinen viisaus, että varmasti olisi ollut teidänkin koiralla hienoja ajatuksia jaettavaksi. =)

      Poista
  12. Kivat toiveet sinulla! Itse toivoisin sellaista aikakonetta, jolla saisi vähän lisää aikaa elämään :) Monenlaista olisi mielessä, kun vain löytyisi aikaa toteutukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttuli! Niin, joku ajanpysäytysnappula olisi kyllä myös aika kiva. Voisi esimerkiksi viettää lomaa, niin kauan kuin huvittaisi. =D

      Poista
  13. Olisi hauska jutella eläinten kanssa, mutta entäs puhuvat kasvit? Puhuva tulppaani tai onnenpensas, joka varoittaisi huonoista hoitomenetelmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! Leikkaisit pensasaitaa ja pensas huutaisi, älä älä! Hui, olisi aika karmivaa katkoa kukkia maljakkoonkin. Puhuvia eläimiä ja kasveja, siinäpä sitä olisi ääntä kerrakseen. =D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...