29 toukokuuta 2016

Kohti kesää



  Viikonloppu meni tiiviisti puutarhatöissä, sisällä ei ole käyty kuin syömässä välillä jotain. Unta ei tarvitse ulkona vietetyn päivän jälkeen kauaa odotella, mitä nyt jumittavat lihakset muistuttavat välillä olemmassaolostaan.


Pyrkimykseni on rakentaa puutarha, jossa kukkii aina jotain. Alkukesän perennoita olen haalinut urakalla, koska kukinta on painottunut vahvasti keski- ja loppukesään. Akileijat ovat todellisia alkukesän pelastajia varhaisella kukinnallaan. Ne ovat jo mukavasti päässeet kukinnan alkuun ja tuovat väriä ja näköä puutarhaan.

Kääpiöakileija-Aq. flab. var. pumila. Joku on katsonut aiheelliseksi nakertaa vähän terälehteä.


 Kevään heleys on jo mennyttä, maisemat ja tunnelmat alkavat olla varsin kesäiset, hyttysiä unohtamatta. Perennat ovat lähteneet kasvuun tahmean kevään jäljiltä ihmeen mukavasti. Kärhötkin ovat venyneet pituutta jo ihan hirmuisesti. Näyttää siltä, että kasveja on talvella kuollut suhteellisen vähän. Osa toki on kasvultaan aika kituliaita, mutta pääasia, että ovat hengissä. Pensasruusujeni puolesta olen hyvin iloinen. Kaikki talvehtivat ja nuppujakin näyttää jo muodostuvan.

'Louise Bugnet'


Alppiakileija

Siemenkylvetty 'Williman Guinness' luulisin.


Jumaltenkukasta en oikein tiedä, mitä mieltä olla. Kukat ovat ihan hauskoja erikoisuudessaan, mutta ei tämä kyllä ainakaan vielä mitenkään erityisen näyttävä tapaus ole. Sen tosin olen tässä touhussa oppinut, että perennoille täytyy antaa aikaa. Monikaan ei ole heti ensimmäisenä, eikä vielä toisenakaan kesänä parhaimmillaan.



 Valkoisessa penkissä särkynytsydän kukkii. Sen kukissa on jotain erityisen herkkää.
 

 Samassa penkissä kevään ostos kärhö 'Miss Bateman' Kukissa on häivähdyn punaa, hmm. Eikös tämän pitänyt olla ihan valkoinen?



Valkoisen penkin vihreäsilmäiset 'Sinopel'- narsissit ovat avautuneet tulpaanien lomaan.



  
Alppikärhöt kukkivat tänä vuonna runsaasti. Kärhöpistiäiset lentävät innokkaasti kasvien ympärillä. Kohta kärhöt kuhisevat pieniä, vihreitä toukkia. Onhan ainakin pihapöntön sinitinttiperheelle ruokaa.



Ihanat kellukat alkavat olla kohta parhaimmillaan. Niiden pienet, suloiset kukat heiluvat korkealla ja tuovat mukavaa niittymeininkiä vesialtaan ympärille.


 Tämän kellukkan piti olla vaaleanpunertava 'Flames of passion', mutta kasvista kehkeytyikin tämmöinen keltaoranssi tapaus. Keltaisen sietokykyni on kasvanut roimasti, sillä tämä väritys ei näytä silmääni yhtään hassummalta.



'Mai Tai' ei ole ollut ankarasta talvesta moksiskaan. Tämä aprikoosinvärinen kellukka on kasvanut muhkeaksi ja on tehnyt runsaasti nuppuja.


Arovuokot ovat alkaneet viihtyä puutarhassamme. Joku on sanonut, että ne leviävät riesaksi asti, meillä niin ei ole tapahtunut.




 'Haaga' availee nuppujaan. Alppiruusuille ja muillekin ikivihreille kulunut talvi oli erityisen raskas. Ruskettuneita kohtia on saanut havuista rapsia tämän tästä. 



Siemenestä kasvatettu sinivaleunikko on tehnyt nupun!



Morsiusleinikit olivat jääneet suurempien kasvien alle tukahduksiin, joten pelastin ne uuteen kasvupaikkaan elpymäään.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!





22 kommenttia:

  1. Voi että miten pakahdun Morsiusleinikistä, Akileijoista ja etenkin tuosta Sinivaleunikosta! Ja Kellukoihin ihastuin odottamattomasti! Minäkään en niin keltaisen ystävä ole, mutta nuo ovat kyllä kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat kaikki luettelemasi! Kellukoiden keltainen on semmoinen kaunis murrettu ja siinä on häivähdys oranssia, joten ei yhtään huono =) Hommasin vaaleanpunaisiakin kellukoita, mutta eivät taida vielä tänä vuonna kukkia.

      Poista
  2. Oho! Sulla onkin kukkaloistoa piha täynnä.

    VastaaPoista
  3. Kaunista kukintaa, tosi paljon jo kukkii. Kiva kun sinulla ei ole ollut kovin paljon talvituhoja. Ihania kärhöjä. Vähän kateellisena katselen kuvaa särkyneestäsydämestä, talvi vei ne minulta. - Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi särkyneitäsydämiäsi. Suurien kasvien tuho varsinkin on jo suuri menetys. No, onneksi ne kasvavat aika nopeasti, joten uutta kasvia vaan hommaamaan!

      Poista
  4. Kellukat ovat suosikkejani myös. Ostin äskettäin jonkin vaaleanpunaisen kellukan, mutta tuota 'tai maita' ei näkynyt myymälässä. Pitäisi vasrmaan kasvattaa siemenestä, kun kellukat ovat niin helppoja itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin vaaleanpunaisia. Kellukat ovat hurmanneet täysin. Vai kasvavat hyvin siemenestä, kiitos tiedosta! Pitää pitää mielessä =)

      Poista
  5. Kesä on laskeutunut pihallesi! Siellä kukkii jo jos vaikka mitä ihanuuksia. Akileijat ovat niin suloisia alkukesän kukkijoita ja niissä löytyy vaikka minkänäköista yksilöä. Tuo jumaltenkukka on kyllä hauskan näköinen. Vielä sellaisen hankin pihalleni. 'Sinopel' on oikein tyylikäs. Kellukat ovat uineet pihalleni myös. Morsiusleinikkejä hankin myös lisää. Minulla on yksi pihallani. Ne pitävät kosteasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Oikeastaan aika hassua, koska nyt kukkii paljon myös sellaista, joka kukkii yleensä myöhemmin, kuten juhannusruusut. Silti tulppaaneissakin vielä on jotain elämää. Morsiusleinikki on kaunis ja varmasti kauneimmillaan, kun sitä on ihan kunnolla. Jumaltenkukkakin on aika kiva, nyt kun olen sitä tässä jo pari viikkoa tuijottellut =)

      Poista
  6. Nyt ihastuin noihin kellukoihin, etenkin tuo keltaoransi viehättää..:)
    Kaunista kukkaloistoa sinulla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellukat ovat tosi kivoja. Vaikka yksittäinen kukka ei ole erityisen suuri, niin niitä on kasvissa paljon. Kestävät yleensä tosi kauan, nämä helteet tosin saattavat viedä kukinnan äkkiä loppuun =(

      Poista
  7. Ooh, itse kylvetty sinivaleunikko, ihan mahtavaa! Minä ostin viime vuonna valmiina pienenä taimena pari vaaleanpunaisen sävyistä valetta. Hengissä ovat mukavasti, mutta ei taida vielä kukkia kuitenkaan. Kauanko sinulla kesti tuohon kukintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, vaaleanpunaisen sävyistä valeunikkoa!! Viime vuonna tekivät vain lehteä ja nyt kukkivat, eli toisena kesänä. Valeeni kasvaa hirveen kuumalla paikalla, joten katotaas kuivuuko nuput vai aukeavatko. Jännää.

      Poista
  8. Ihan parhaita viikonloppuja on sellaiset, jolloin saa viettää kaiken ajan puutarhahommissa :) Kauniit kellukat ja huikean hieno alppikärhö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Puutarhassa työskentelee mielellään, ei huomaa ajankulua tai nälkää.

      Poista
  9. Herttaisia akileijoja! Muistathan, että kun leikkaat kuihtuneet kukat pois, niin heidän kukinta ilahduttaa koko kesän eikä vain alkukesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijasääsket näyttävät tekevän tuhoja, joten nuppuja olen joutunut nyt jo poistamaan. Onneksi eivät sitten enää myöhemmin lentele. Muutama oma siemenkasvatuskin on alkanut kukkimaan. Se on erityisen kivaa =)

      Poista
  10. Kerrassaan upeaa kukintaa! Wautsi tuota sinun itsekasvattamaa sinivaleunikkoa, voit olla ylpeä itsestäsi. Kärhö ei tosiaan taida olla Miss Bateman, se näyttää hieman samalta kuin minun Snow queenini, jonka puolestaan ostin jollain kolmannella nimellä :) Kärhölaput on aina sekaisin jotenkin. Mutta kaunis on onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Hieman olen skeptinen valeeni suhteen, kun kasvaa paahteessa. Tosin ne, jotka ovat varjommassa, eivät ole vieläkään nuppuja tehneet. Kumma kasvi. Kärhöni on muuttunut puhtaan valkeaksi, mutta avautuessaan siinä on pinkkiä. Ihan kiva tapaus, mutta ei kuitenkaan taas(kaan) se, mitä hain =D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...