10 joulukuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Terve taas pitkästä aikaa! Blogi ei ole suinkaan unohtunut saati loppumassa, mutta viime viikkoina olen kärsinyt sekä ajan että ideoiden puutteesta. Niinpä suuret kiitokset Sirkulle Kukkia ja Haaveita-blogista, joka heitti minua perinteisellä kuusi kuvaa kesästä-haasteella! Kyllä sitä kesää vaan mielellään muistelee, vaikka joulu kolkuttelisikin jo ovella.


Omin pikkukäsin siemenstä kasvattamieni sinivaleunikkojen kukinta oli hieno hetki ja hieno oli kukkien värikin. Sade tosin yritti turmella kukkia minkä kerkesi, ihan tyypillistä viime kesälle.


 Kuusi kuvaani edustavat joitakin viime kesän tähtihetkiä. Kukkahöperön tähtihetken tekevät tietenkin kukat, joten niitähän nämä kuvat jälleen esittävät. Voitteko muuten uskoa, että ensimmäinen siemenkuvasto saapui jo tällä viikolla! Tästä se kevät sitten taas alkaa, hih.




 Kellukat kukkivat näköjään joka vuosi ihan yhtä hienosti. "Mai Tai" aprikoosinvärisine kukkineen sai pinkimpiä tovereita, kun innostuin laajentamaan kellukkakokoelmaani. Odotankin jo innolla niiden kukintaa. Kellukat kukkivat jo alkukesästä, mikä on tosi kiva, sillä silloin on perennapuolella vielä aika vaisua.




 Paitsi jos on hommannut puutarhansa täyteen akileijoja! Silloin ei tosiaankaan ole vaisua. Akileijarakkauteni ei ole lieventynyt, vaikka akileijasääsket meinaavatkin käydä hermoon, eikä härmäkään kaikista kivoin kaveri ole.



Tästä yhdistelmä muistan olleeni kovin mielissäni, eikä se nytkään näytä yhtään hullummalta. Siniset kirjosalviat ja pinkki kärsämö, helppoa ja vaivatonta!




Tähtihetkiin kuuluivat toki myös perhoset. Niitä lenteli puutarhassa ihan mukavasti. Neitoperhoset ovat joka vuosi se suurilukuisin laji.




Joulun odotus on melkein yhtä mukavaa kuin kevään odotus. Nyt eletään aikaa, jolloin saa nauttia kynttilöiden tunnelmallisesta valosta. Mutta kyllä on tunnelmaa kesäilloissakin. Niitä odotellessa, oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä vaan kesäkuvat taitavat näyttää parhaimmalta näin talvisin.

      Poista
  2. Tämä on kiva haaste. Sinulla on aivan ihanat kesäkuvat. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Haaste on tosiaan kiva ja jo perinteinenkin.

      Poista
  3. Ihanat kuvat!
    Minäkin yritin kasvattaa sinivaleunikkoja, tein muka hienosti syyskylvön ulos. Jep, yksikään ei sitten keväällä itänyt :D Taidan tyytyä ostotaimeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä suoritin kylmäkäsittelyn jääkaapissa ja ihmeen hyvin siemenet itivät, taisivat olla tuoretta erää. Ostotaimet ovat ihan yhtä hyvä keino ja saa ainakin nauttia kukinnasta pikemmin =)

      Poista
  4. Kiva, kun otit haasteen vastaan! Kesäisiä kuvia on kiva katsella näin pimeään, sydäntalven aikaan. Olipa sinulla kauniita kuvia, tuo sinivaleunikko puuttuu edelleeen omasta kukkamaastani ja aina yhtä ihanalta se näyttää.. varmasti hankin sen vielä itsellenikin! ja vielä siemenestä kasvattelit, vau! Samoin tuo kärsämö - salvia -yhdistelmä on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Joo, kyllä kesäkuvia katselee nyt mielellään, kun ulkona on aika ankeaa. Onneksi tosin on hieman lunta maisemaa valaisemassa ja kaunistamassa. Joulun jälkeen alkaakin sitten jo kevään odotus, hih. Nyt onkin hyvä suunnitella ensi kevään ja kesän hankintoja!

      Poista
  5. Kauniita kuvia, upeat värit ja muodot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Olispas vaan taas jo kesä, vai mitä =)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...