27 marraskuuta 2015

Hyppy kesään

Plussakelit ja vesisateet päättivät sitten tulla takaisin ja kaunis luminen maisema on mennyttä. Joten suuret kiitokset sekä Sametti Hortensialle että Pelaguulle, jotka haastoivat minut mukaan kesän muisteloihin! 6 kuvaa kesästä on tämän haasteen nimi. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, kyseessä on Pirjon keksimä haaste, joka on muodostunut jo oikeaksi perinteeksi täällä blogistaniassa.

Ohjeissa sanotaan, että aihe kuville on vapaa, kunhan ne on otettu viime kesänä. Kukaan haastetuista ei ole tainnut pitää liian helppona kesän tiivistämistä kuuteen kuvaan. Enkä pitänyt muuten minäkään. Tietysti kukkahörhö kuvissani on vain kukkia ja teemaksi otin ne kasvit, jotka ilahduttivat viime kesänä jotenkin erityisen positiivisesti. 



Ruusun täydeltä romantiikkaa


Kesä 2015 jää mieleeni sekä viileydestä ja sateistaan, mutta myös siitä, että saimme tehtyä pienimuotoisen ruusutarhan. Nyt onkin jännitys päällä ruusutulokkaideni talvehtimisen suhteen. Mitään erityisen arkoja ruusuja en hankkinut, kestäviä ja kehuttuja pensasruusuja vain. Mukava yllätys oli se, että kaikki ruusuni kukkivat jo ensimmäisenä kesänään. Ruusuhullutus on päässyt iskemään hieman varkain, sillä ei minun niihin pitänyt ollenkaan sortua, mutta tässä sitä taas ollaan. Mieluisan yllätyksen järjesti myös tämä ihanan muhkea parin euron ruusu, jonka pistin multiin ilman suurempia toiveita tai odotuksia. Ruusu nousi kuin feenikslintu ikään ja kukki muhkein kukin ja kauan


Mikä väri!

Vuokkopioni on loppukevään ehdoton kuningatar. Sen väri on niin huikea, että vangitsee katseet varmasti. Se kukki monin, monin kukin. Vuokkopionin kukkiessa eletään sitä lumoavaa aikaa, kun kevät väistyy
ja kaikki kesän ihanuus odottaa ihan
nurkan takana.





Viime kesänä innostuin unikoihin ja kasvattelinkin niitä monenlaisia. Siemenistä ei aina tullut ihan sitä mitä piti, mutta kauniitahan unikot ovat aina. Tähän 'Drama Queen'- unikkoon ihastuin erityisesti. Nimikin on hauska, siitä plussaa :)





Ja sitten tietysti punahatut, jotka viivyttelivät kukinnallaan, mutta loistivatkin tosi myöhään syksyyn. Lämmin syys taisikin olla niille mieleen. Kuvassa on nyt tällä kertaa pääroolissa valkoinen muoto, joka teki huisin suuret kukat ja mikä positiivisinta, näyttää levinneenkin hieman kasvupaikallaan. Punahatut löysin viime kesänä uudestaan ja nyt hamuan niitä puutarhaani kaikissa mahdollisissa väreissä, tietysti!




Viime kesä oli isotähtiputkien juhlaa. Ne eivät ole koskaan olleet näin upeina. Luulen, että kosteus oli niille mieleen, sillä minulla ne kasvat ehkä liian kuivassa ja paahteessa. Nämä kasvit viehättävät minua suuresti ja sopivat kauniisti yhteen koristeheinien kanssa.





Tähän kuvaan on levollinen lopettaa ja toivottaa kaikille oikein rauhallista viikonloppua! Mitä olisikaan kesä ilman lämpimiä iltoja ja auringonlaskuja.

Haasteen saavat seuraavat blogit:

Jos, päätät jättää haasteen väliin, se sopii tietenkin. En pahastu!
 


39 kommenttia:

  1. *Ihastuksen huokauksia* Upeita kuvia!
    Onko mitään kauniimpaa kuin vaaleanpunaiset ruusut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Vaaleanpunaiset kukat ovat niin kauniita ja ruusut varsinkin :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Vastaan Saran kysymykseen, ei ole ❤️

      Poista
  2. Wau, onpa tosi hienoja kuvia. Kesän tuntu välittyy niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia! Tekee ihan hyvää tämän vesisateen ja synkkyyden keskellä katsella kukkakuvia :)

      Poista
  3. Oi miten kauniita värejä ja kukkia, varsinkin tuo vuokkopioni! Vastailen haasteeseen kyllä kunhan ehdin ja saan julkaistua jonossa olevia, valmiiksi luonnosteltuja postauksia ensin pois :) Kesää on aina ilo muistella pimeyden ja loskan keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu :) Vuokkopionissa on huikea väri! Mukavaa, mikäli vastailet, tulen sitten katselemaan!

      Poista
  4. Vuakkopiooni, nam...Isotähtiputkiki on aiva syätävä... Menikö haaste oikiahan paikkahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokkopioni on niin huippu ja isotähtiputkia olis saatava lisää, niin hienosti ne kukkivat! Minä taas jotain sähläsin, ota toki haaste vastaan. Se olisi kiva! Lisäsin blogisi tuonne listalle =)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Tähän aikaan vuodesta ne näyttävät erityisen ihanilta. =)

      Poista
  6. Ihania kukkia tykkään vuokkopionista ja unikko pionista ihanat värit niissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minäkin pidän noiden väreistä tosi paljon =)

      Poista
  7. Ihanat kukalliset kuvat <3

    - Ronja -

    http://ronjanvalokuvat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä kesä vaan on kaunista aikaa.

      Poista
  9. Kauniit olet valinnut haasteeseen. Kiitos vastauksesta! :) Niin minäkin sen olen jostain lukenut että pirjolta se on lähtenyt. Minä sain haasteen Navettapiialta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :) Tämä on kiva haaste ja mukavasti nämä täällä aina kiertävät!

      Poista
  10. Aivan mahtavat kuvat!
    Ja joo, oli se mun älynväläys vuonna 2012, siitä asti olen häiriköinyt muutamaa blogia marraskuussa. Kiva kun se kiertää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Tämä on kiva haaste, vaikkakin aika hankala. Mukavasti on jäänyt älynväläyksesi elämään. =)

      Poista
  11. Todella kauniita kesäisiä kuvia. Vuokkopioni on ihan helmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuokkopioni on niin kaunis ja kukkii mukavasti jo melko aikaisin.

      Poista
  12. Ihania kuvia. Kyllä tulee kesä mieleen. Minäkin vastasin just äsken tähän haasteeseen. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kesää muistelee mielellään näin marraskuun harmaassa. Mukavaa tulevaa viikkoa =)

      Poista
  13. Tulin lukemaan vastauksiasi, ihanaa kun vastasit! Voih, onko sinulla noista ostamistasi ruusuista jo esittely? Kiinnostaisi kovasti! Ruusukuume iski minuunkin vasta viime kesänä! Sinulla on niin paljon ihania perennoja!! Ihailen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi vain! Ruusuista olen löpissyt vähän siellä ja täällä, ei ole mitään selkeää juttua vielä. Ruusukuume on vaarallinen tauti! =) Ihan samoin ajattelen sinun kasveistasi, aina kaikkea ihanaa esittelet blogissasi!!

      Poista
  14. Wonderful blooming and memories from summer. Your blog is very beautiful. Have a nice evening.
    Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Jannicke! I'm very glad that you like my blog. =) I'm crazy about flowers!

      Poista
  15. Upeita kuvia ja kukkia!
    Oli niin ihana fiilistellä kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Kyllä kesä vaan tuntuu niin erityisen ihanalle ajalle tämän hämärän keskellä.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...