25 syyskuuta 2015

Vielä pinnistellään

Ei tee mieli luovuttaa kukkien suhteen ihan vielä. Kuvattavien joukko supistuu päivä päivältä, mutta vielä syyskuun lopussakin jotain sentään löytyy. Sekä kevätkukkijoihin että loppukesän kukkiin kannattaa panostaa. Keväällä jokaisen kasvin nouseminen maasta on suuri ilo ja syksyllä puolestaan viimeiset kukkijat antavat pehmeän laskun syksyyn.

Rantakukka - Lythrym salic.

Rantakukat ovat tänä kesänä loistaneet. Lieneekö viileät ja kosteat kelit olleet mieleen. Vielä niissä riittää väriä. Oikeastaan ovat olleet niin kauniita, että taidan hommata niitä lisääkin. Minulla ne eivät ole itsekseen juurikaan levinneet.

Valkoinen, nimetön leimu

Tämän leimun olen joskus saanut tuttavalta ja sen puhdas valkoisuus viehättää. Auringossa se sai helposti härmää, joten siirsin sen kasvamaan hieman varjoisempaan paikkaan. Katveessa kukinta tuppaa viivästymään, vasta nyt se availee nuppujaan. 



Tämä syyspäivänhattu on putkahtanut itsekseen jonkin kasvin mukana. Syksyllä ei olla enää turhan ronkelia kukkien värin suhteen. Keltainen passaa oikein hyvin!




Maahumala pyrkii karkuun ruukustaan. Siitä vaan, kunhan ei suuntaa kukkapenkkejä kohti.  


'Nelly Moser'

Kärhöjen kesä oli outo. Ne kasvoivat reheviksi, mutta kukintaa sai odotella hirmu pitkään. Nyt sitten nuppuja pukkaa, mutta tuskin ne kaikki ehtivät enää kukkia. Semmoista kärhöilotulitusta ei tänä vuonna näkynyt. Aurinkoa olisivat vissiin nekin kaivanneet.



Kivikkotörmäkukka - Scabiosa columbaria f. nana 'Pincushion Pink'

Kivikkotörmäkukka on kukkinut koko kesän. Tälläiset mykerökukkaiset kasvit ovat mielestäni niin suloisia. Törmäkukkia voisi rohmuta puutarhaansa vaikka minkälaisia.


Kesää ja syksyä rinta rinnan

Verenpisarasta ei syksyn tuloa huomaa. Se kukkii täyttä häkää, vaikka hoitajansa on jo sitä laiminlyönytkin. Ei ole lannoitettu ja kastelukin on jäänyt säiden armoille. Keltaiset lehdet värittävät nurmikkoa, mutta harava ei ole vielä käteen asti ehtinyt.





Tämä kesä oli sormustinkukkien loistoa. Vielä kukkii niistäkin jokunen haaleassa syysasussaan. 



Mukavaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Hyvin kukkii vielä siellä! Täälläkin verenpisarat kukkii vielä täyttä päätä :) Ei ole vielä tarvinnut harsoja käyttää tai sisälle kantaa kukkia, vaikka on jo syyskuu lopuillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vielä jaksaa kukkia! Verenpisara on osoittautunut oivaksi syyskukkijaksi. Nuppujakin jaksaa vielä tehdä, vaikka kuinka.

      Poista
  2. Totta, kevät- ja syyskukat ovat kaikkein tärkeimmät, molempiin kiinnitetään kovasti huomiota ja ne tuovat paljon iloa. Sormustikukat ja jotkut muutkin kukkivat jo toista kierrosta, ihanaa että vielä näkyy värikkäitä kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä on niin innoissaan jokaisesta pikkuidusta, mikä maasta ponistaa, että olen sen vuoksi sallinut itseni rohmuta kukkasipuleita oikein huolelle (hyviä selityksiä ja silleen). Tänä vuonna on useampikin kasvi innostunut toiselle kierrokselle, ovatkohan menneet omituisesta kesästä sekaisin. Mutta eipä se mitään, kyllä niitä katselee :)

      Poista
  3. Piilu-kärhö, sormustinkukka ja verenpisara ovat myös meidän pihamme viimeisiä uskollisia. Daaliat ovat oma lukunsa. Ne sortuvat ensimmäisenä pakkasyönä eli usein lokakuun seitsemäntenä päivänä, jonka olen pannut merkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset sitkuttelijat jaksavat vielä. Hauska seurata, kuka on sitkeistä sitkein eli viimeinen kukkija. Daaliat ei tosiaan kestä sitten yhtään, vaan nuokahtavat heti.

      Poista
  4. Ihanta kärhöt!! Kauniit kuvat!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kukkakuvat. Hankin nyt syksyllä tuota rantakukkaa. Taisikin olla hyvä ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rantakukka on kyllä hyvä ostos, koska kukkii vieläkin ja minusta siinä on hieno väri. Vaalenapunainen rantakukka on myös aika nami :)

      Poista
  6. Rantakukka näyttää tosi loistavalta. Muutenkin sinulla on vielä hurjan paljon kaunista kukkivaa puutarhassasi.
    Meidänkin kärhöt kukkivat jo toistamiseen ja selvästi runsaammin, kuin kesällä. Joku kärhö jätti kukinnan kokonaan väliin. Josko kasvattavat juuristoa ja näyttävät sitten ensi kesänä kukkansa. Toivotaan niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between :) Toivotaan, että ensi kesänä kärhöt kukkivat oikein runsaina! Tänä kesänä ne jotenkin viivyttelivät, kait ne odottelivat (kuten koko Suomi), että koska se kesä alkaa.

      Poista
  7. ihana tuo ylöspäin pinnistävä maahumala:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maahumala on oivallinen luikertelija, kunhan pysyy hallinnassa. Kukkapenkissä sen kanssa taistellessani olen meinannut menettää hermot :)

      Poista
  8. Hienoja kukkakuvia, niitä katsellessa tuntuu syksykin unohtuvan :)

    VastaaPoista
  9. Viellä on sinulla ihania väriloistoa pihallasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, vielä jokunen sinnittelijä jaksaa kukkia!

      Poista
  10. Hei, blogissani on sinulle postia! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...