26 tammikuuta 2016

1-vuotisarvonta!

Blogini täyttää tammikuun lopussa kokonaiset 1-vuotta, jota juhlistan pienellä arvonnalla. Kiitän teitä kaikkia ihanaisia, jotka olette blogissani vuoden aikana eri tavoin vierailleet. Se kannustava ja toisia tukeva ilmapiiri, jota olen täällä blogimaailmassa kohdannut, on ollut mahtavaa ja koko blogivuoteni suola!

Ensimmäinen banneri

Toivottavasti juttua riittää jatkossakin, vaikka pientä ihmetystä koenkin siitä, että mitä kuvaan ja kirjoitan esimerkiksi parin vuoden päästä, kun kaikki kukat ja aiheet on jo käsitelty. Jaksankin ihailla kauan bloganneiden taitoa tuottaa uusia aiheita aina vaan tai sitten sitkeästi käsitellä niitä vanhoja aiheita. Loppujen lopuksi sillä ei taida olla kuitenkaan hirmuisesti väliä, vaikka kuvaakin niitä samoja kukkiansa vuodesta toiseen, koska kunnon puutarhahörhö kyllä jaksaa toki katsella niitä vuodesta toiseen!


Palkinto: 
Kevään lähestyessä puutarhaihmisen mieli kääntyy vääjäämättä tulevaan kesään ja siemenkasvatuksien suunnitteluun. Nyt onkin oiva tilaisuus kasvattaa omaa siemenvarastoa, sillä arvon paketin siemeniä, jonka yksi onnekas saa omakseen.





Paketissa on seuraavat siemenet:
*Puna-auringonkukka 'Paquito, Sangria'
*Siperianunikko
*Kesämalvikki
*Silkkiunikko
* Silkkikukka 'Burgundy Wine'.


Silkkiunikot kukkivat kauniisti viime kesänä.





Säännöt:
Voit osallistua arvontaan jättämällä viestin kommenttiboksiin ja olemalla blogiini kirjautunut lukija, tällöin saat yhden arvan. Voit liittyä lukijaksi myös nyt, mutta toivottavasti liityt sen vuoksi, että koet blogini kiinnostavaksi myös muuten kuin pelkän arvonnan vuoksi.
Toisen arvan voit saada linkittämällä omaan blogiisi arvonnastani ilmoittavan alla olevan kuvakkeen. Arvonta on voimassa vain Suomessa.







Arvontaan on aikaa osallistua 7.2. 2016 asti. 

Onnea arvontaan!

74 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  2. Ryntään heti osallistumaan yhdellä arvalla...
    Onnea blogillesi ja kukoistavaa puutarhavuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Ihania siemeniä! Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  4. Onnea 1-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  5. Onnea! Onkin ollut mukava seurata blogiasi!
    Mukana ollaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Kiva kuulla, että olet viihtynyt! Sinun blogisi on yksi ehdoton suosikkini =)

      Poista
  6. Onnea! Yksi arpa :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea! En osallistu arvontaan tällä kertaa, nyt alkaa siemeniä olla taas sen verran, että saas nähdä minne niiden kanssa vielä joudutaan! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesäkukka! Juu, siemeniä varmasti on tullut hommattua, hih. Jotenkin saatan kuvitella =D Eipä niistä ole pulaa täälläkään, mutta lisää pitäisi silti saada, hulluutta.

      Poista
  8. Kovasti onnea blogillesi ! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  9. Ihania siemeniä ja onnittelut blogisynttärinä! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Onnea 1-vuotiaalle blogille. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla. En olekaan vielä kovin monta kesäkukkapussia hankkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sittenhän arvonta osui sopivasti kohdalle, toivotan arpaonnea =)

      Poista
  11. Ihana arvonta, tänä vuonna ei siemenbudjettia olekaan huonosta taloudellisesta tilanteesta johtuen, niin mielelläni otan osaa arvontaan! Liityin lukijaksi, ihana seurata mitä kaikkea ihanaa keksit kevään mittaan puutarhaasi :)
    Eli yhdellä arvalla mukana,
    talviuninalle(at)gmail.com
    Ps. ja paljon onnea pian vuoden vanhalle blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukavaa, että tulit joukkoon mukaan! Onnea sinullekin arvontaan =)

      Poista
  12. Onnea, onnea vuosi 2016 tuokoon ja Pienen pihan suuria unelmia -blogillesi monen monta lisävuotta tulevaisuus suokoon. Yhdellä mukana >3.

    VastaaPoista
  13. Onnea vuosipäivän johdosta. Siemepussit saa ihmeesti ajatukset ensi kevääseen ja kesään. Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä siemenpussien haaliminen vaan kummasti saa keväiselle mielelle, suosittelen =)

      Poista
  14. Onnea 1-vuotiaalle! Voi vasta niin nuori, olen ajatellut, että olet blogannut jo kauemmin. :) Kyllä sitä itsekin miettii että samoja kukkia kuvaa, mutta kyllä ne aina jotenkin erilailla esiintyy. Yhdellä mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, vuosi vasta takana, siitä se lähtee =) Eiköhän niihin kukkakuviin edes uusi kuvakulma löydy ja uusia hankintoja tietysti aina tulee...

      Poista
  15. Onnea 1-vuotiaalle! Seuraan blogiasi mielelläni, ja olen varma, että sinulla riittää juttuja ja kuvia tulevinakin vuosina.
    Olen mukana kahdella arvalla. Linkitän arvontakuvan huomenna, kun olen "isolla" koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between kovasti! Olen mielissäni, että pidät blogistani. Aina ei ihan tiedä kiinnostaako nämä omat turinat ketään, mutta kiva, jos kiinnostaa =)

      Poista
  16. Onnea 1-vuotiaalle!
    Minulla on sama tilanne kuin KesäKukallakin, siemeniä on varastossa ihan liikaa, joten en nyt osallistu arvontaan.
    Linkitän kuitenkin arvonnan blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siemeniä taitaa tosiaan kertyä helposti enemmän kuin tarpeeksi, tiedän tilanteen =) Olitpas kiltti, kun silti linkitit "mainokseni". Suurkiitokset siitäkin <3

      Poista
  17. Paljon onnea 1-vuotiaalle. Ihania siemeniä olet valinnut arvottavaksi. :)
    Yhdellä mukaan!
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hippo hiiri! Joku nuo siemenet sitten saa, onnea sinullekin arvontaan.

      Poista
  18. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Kiva arvonta. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  19. Onnea sinulle. Mietit, mistä niitä kukkia löytyy. Epäilen, että kyllä löydät, sillä puutarhamaailmaan ilmestyy jatkuvasti uusia ihmeitä. Yhdellä mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia eilamar! Kyllä kukkia taitaa tosiaan löytyä niin, että siitä ei loppua tule, hih.

      Poista
  20. Onnea blogillesi! Yhdellä arvalla mukana. Minunkin blogissani on siemenarvonta 31.1.saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, että vinkkasit. Kävin osallistumassa =)

      Poista
  21. Onnitelut 1-vuotiaalle! Mukana yhdellä:)

    VastaaPoista
  22. Onnea yksivuotiaalle :)
    Samoja juttuja ja kukkia tässä taitaa itsekin pyöritellä, kuvakulmia välillä muuttaen ja ainahan niitä uusia kasveja ilmantuu ja uusia istutusalueitakin, toivottavasti. Välillä koettaa keksiä jotain erilaisempaa näkökulmaa asioihin ja nuo kiertävät kysymykset ym. ovat välillä hauskoja tehdä ja lukea muidenkin vastauksia.
    Ihanat ja värikkäät kukkakuvat vetävät puoleensä, niitä jaksaa katsella vuodesta toiseen :)
    Ai niin, ehdottomasti mukana arvonnassasi, kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maatuska! Niin, onneksi puutarha ja kasvisto aina hieman kuitenkin muuntuu, niin tulee uusiakin aiheita. Haastevastauksillakin saa vähän toisenlaista sisältöä. Sinun juttusarjasi, jossa esittelit kasveja oli tosi hyvä idea. Sitä seurasin suurella mielenkiinnolla! Eikä kukkasiin voi ikinä kyllästyä =)

      Poista
  23. Onnea 1-vuotiaalle blogille ja sen emännälle! Yhdellä mukana, aina niin herkullisten siementen arvonnassa!

    VastaaPoista
  24. Onnea yksivuotiaalle! Kiitos kun kävit kommentoimassa blogissani - huomasin siitä että olin jostain syystä tippunut pois blogisi seuraajista. Yhdessä välissä säädin jotakin Blogger-tilini kanssa, ilmeisesti silloin olen onnistunut poistumaan lukijoista.
    En osallistu tällä kertaa arvontaan, koska hukun jo nyt ostamani siemeniin :D Järki on ollut taas kadoksissa. Mutta onnea arvontaan muille! Silkkiunikot ovat kyllä aivan upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Tämä bloggeri kyllä temppuilee välillä ja tekee ihme juttuja. Lukijoita voi tippua pois, vaikkei itse mitään sotkisikaan. Mutta kuva, että löysit tänne takaisin!
      Hih, järki on tosiaan monesti puutarhahommissa kaukana. Siemeniinkin voi kunnon puutarhahörhö lähes hukkua =D

      Poista
  25. Kyllä tässä multapeukalon sormet jo syyhyävät ja tekee mieli hypistellä siemenpusseja joita on jo kauppoihin ilmestynyt telineet pullollaan. Yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kovasti! Siemenet alkavat löytää nyt kauppoihin. Alkaa kaupassakäyntikin sitten kiinnostaa ihan uudella lailla. =)

      Poista
  26. Onnea! Toki minäkin olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  27. Onnea 1-vuotiaalle!!! Mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  28. Paljon onnea! :) Yhdellä arvalla mukana. :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kukista riittää aina puhuttavaa, mikään laji ei ole vielä loppuunkuvattu tai -puhuttu, joten Sinulla riittää postattavaa tuhansiksi vuoksiksi vielä, onnenhalaukset 1-vuotiaalle!

    Yhdellä mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Hahaa, vai tuhansiksi vuosiksi. No, kukista keksii kyllä puhumista vaikka maailman tappiin se on kyllä varma =)

      Poista
  30. Onnittelut! Mukana yhdellä arvalla :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnea yksivuotiaalle. Minäkin olen mukana arvonnasa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  32. Onnea yksivuotiaalle. Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Onnea yksivuotiaalle! Ihana, kun olet aloittanut bloggauksen ja liityit meidän hörhöjen seuraaan. :)
    Ihanassa arvonnassa yhdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä seurassa olen viihtynyt mainiosti =)

      Poista
  35. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi :) Mukana yhdellä arvalla arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Onnea kovasti! Mukana yhdellä arvalla :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea kovasti! Mukana yhdellä arvalla :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...