05 toukokuuta 2016

Onnenpotkuja





Paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Harvemmin voitan mitään, nyt voitin blogiarvonnoissa peräti kahdesti! Toivotaan, että toukokuu tuottaa itsekullekin runsaasti onnenpotkuja, ainakin vihreitä sellaisia. Onneahan se meinaan on, mikäli joku hartaasti varjeltu aarre kukoistaa tai lempparikasvi vihdoin kukkii. Onko kevääseesi jo sisältynyt onnenpotkuja?






Mutamäki mustikoilla-blogin arvonnassa voitin siemeniä, joiden sävyt hellivät vaaleanpunaisiin kukkiin hurahtaneita makunystyröitäni. Sattumoisin olen tänä keväänä innostunut erityisesti tuoksuherneistä ja kosmoskukista, niitäkin paketista sopivasti löytyi.


Lisäksi sain vielä hienot virkatut mukinaluset. Aina vaan jaksan ihailla ihmisiä, jotka osaavat tuottaa käsillään näin hienoja tuotoksia! 




Ruusunmekko-blogista puolestaan nappasin keväthuumaa auringon lailla nostattavan kirjan. Tokihan se piti ottaa heti iltasaduksi. Tuota kirjaa lukiessaan sujahtaa meinaan ihan satumaailmaan ja hempeiden kukkakuvien saattelemana on hyvä nukahtaa. Kaunis kortti saatteli kirjan huomaani. Kunpa sitä joskus olisi aikaa ja viitseliäisyyttä tehdä itse kortteja varastoon, niille olisi varmasti aina käyttöä.


Suuret kiitokset vielä kerran teille molemmille bloggareille! Käykäähän tekin tutustumassa näihin ihaniin blogeihin, mikäli ette vielä niin ole tehneet. 



Tällä kertaa kuvat kävin nappaamassa äitini puutarhasta, jossa kevätkukkijat ja puutarhan persoonalliset asukit ovat heränneet talviuniltaan.

20 kommenttia:

  1. Onnea onnenpotkuistasi! Minulle ei tuommoisia ole osunut, mutta onnenpotkuksi luen tämän huikean sään! Kaikki kasvaa ja kukkii kohisten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä sää on kyllä ollut oikea onnenpotku, ehdottomasti!

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Ihanat palkinnot :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut, aivan upeat palkinnot voitit! Hauskoja asukkeja ja kauniita kukkia äitisi puutarhassa.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut hienoista arvontavoitoista!

    VastaaPoista
  5. Ihania voittoja olet saanut, onnetar on ollut suosiollinen! Onnea!!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...