06 tammikuuta 2017

Turinaa valkoisen penkin perennoista

Tänään tuli siivottua joulukoristeet pois, johan niitä sai katsellakin taas ihan tarpeeksi. Tonttujen, enkeleiden ja porojen erinäköiset versiot on pakattu vaatekomeron ylähyllylle odottamaan joulua seuraavaa. Paukkuvat pakkaset kertovat talven todella saapuneen, mutta mieli vaeltaa pidentyvien päivien myötä yhä useammien kevääseen. Valoisa aika on lisääntynyt selvästi, oletkos huomannut?


Koristekastikka-Calamagrostis x acutiflora 'Overdam', kyläkurjenpolvi-
Geranium pratense 'Laura' ja morsiusleinikki- Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'




Takkatulen lämmössä kyllä kelpaa tarhurin oleskella, mutta miten pärjäävät kasvirukat? Lunta ei ole suojana juuri nimeksikään. Huomenna sitä luntakin pitäisi sitten saada. Tiedä näistä säistä, kun jatkuvasti vaihtelevat.



Jaloakileija-Aq. caerulea 'Spring magic white'  


Joka kevät ja kesä tulee hommattua joitakin uusia perennoja. Parina viime kesänä olen puuhaillut varsinkin valkoisen kukkapenkin kimpussa joka on edelleen muotoutumassa. Oikeastaan tykkäänkin siitä ettei ole heti ihan valmista, vaan saa rauhassa pähkäillä ja etsiä eri vaihtoehtoja. Niitähän kukkamaailmassa meinaan riittää!




Lehtosinilatva-Polemonium caeruleum 'Album', ukonkello-
Campanula latifolia ”Alba” ja
Dicentra formosa 'Alba'
 
Perennojen kanssa on vähän aina pientä hakemista. Toiset leviävät liikaa ja toiset jäävät jalkoihin. Yleensä parhaiten leviävät ne, joista toivoisi pääsevänsä eroon. En tiedä mikä taika siinäkin piilee, että kaikki ongelmatapaukset eivät muodostu aina millään lailla ongelmiksi, kun taas muka ei-leviävät valtaavat alaa hurjasti. Saas nähdä miten ukonkellon kanssa käy, sehän on voimakkaasti leviävän kasvin maineessa. Kellomaiset kukat ovat minusta niin kauniita, että päätin ottaa riskin.




Sormustinkukka-Digitalis purpurea 'Pam's Choice' ja jokin luppio.


Sormustinkukka ei ole varsinainen perenna, mutta se leviää! Siementaimia löytyy vaikka mistä. Talvi kyllä korjaa osansa, joten sormustinkukkamereen ei sentään tarvitse pelätä hukkuvansa. Valkoisessa penkissä kasvaa myös eräs luppio, jolle en ole nimeä bongannut. Se on aikanaan hommattu Vakka-Taimessa ja siellähän on tarjolla kaikenlaista harvinaisempaakin kasvia. Erikoisen tästä luppiosta tekee sen suuri koko, sen lehdetkin ovat aika järkyt. Jopa niin järkyt, että olen alkanut pohtia sen tulevaisuutta valkoisen penkin keskiössä. Korkenana ja leveänä kasvina se meinaa rohmuta vähän liikaa tiloja itselleen.





Komealupiini-​Lupinus polyphyllus​ ja valkoalpi-
Lysimachia clethroides


Toisinaan, tai oikeastaan aika usein maku muuttuu kukkien suhteen. Aikaisemmin olen suhtautunut esimerkiksi lupiineihin hieman karstastellen, mutta nehän ovat oikeastaan tosi komeita kasveja. Valkoiset lupiinit (joista osa tosin osoittautui kellertäviksi...) loistavat kuin kynttilät kesäillassa. Valkoalpi tuskin talvehtii, kun ei lunta ole suojana, nyyh.




Pallohortensia-Hydrangea arborescens ja valkoinen väriminttu-
Monarda didyma 'Schneewitsche'


Pallohortensia on näyttävä pensas, joka saattaa palelluttaa versonsa ankarina talvina täällä II-vyöhykkeelläkin. Onneksi kuitenkin sen juuristo useimmiten säilyy hengissä ja keväinen kasvu on niin nopeaa, että pensas on pikimmiten jälleen pensasmainen. 

Istutuksien suunnittelu vain tietyn värisin kukin on hauska harrastus, mutta ei niin kovin vakavaa. Vaikka valkoinen penkki on nimensä mukaisesti pyhitetty valkoisille kukkijoille, niin aina sinne mukaan mahtuu ne "vääränvärisetkin". Hieman kyllä ärsytti siinä vaiheessa, kun muka niin hienot valkoiset liljani paljastuivat tuommoisiksi punertaviksi ja pahanhajuisiksi tötterökukiksi (alin kuva). Ehkäpä pitää todeta, kuten teini-ikää lähestyvä poikanikin tekee tämän tästä: "elämä on sellaista" tai ainakin puutarhaelämä!


42 kommenttia:

  1. Kauniita valkoisia kukkijoita ja kauniit kuvakollaasit.
    Pähkäilen aina itsekin pitkään voimakkaasti leviävien perennojen istuttamista puutarhaan. Erittäin voimakkaasti, sekä siemenistä, että juuriston kautta lisääntyvät kasvit jätän kyllä yleensä hankkimatta.
    Toivotaan, että olemassa oleva lumikerros riittää suojaamaan kasveja nyt riehuvaa kovaa pakkasta vastaan.
    Mukavaa loppiaisillan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kasvien kanssa riittää aina tuota pähkäilyä, no eipä ainakaan käy tylsäksi. =) Toivottavasti lumikerros tosiaan riittää suojaamaan, mutta henkisesti yritän valmistautua menetyksiinkin, niiltäkään ei voi tässä hommassa välttyä.

      Poista
  2. Vaikka kuinka suunnittelee ja miettii, niin kasvit kuitenkin elävät omaa elämäänsä ja tekevät vähän niin kuin lystäävät.
    On se jännä, kun ukonkellon sanotaan leviävän ja minun sininen ukonkelloni ei ole tehnyt ainuttakaan jälkeläistä, vaikka on kasvanut pihalla ainakin kymmenen vuotta!
    Itse tykkään lupiineista, ne upeita alkukesän perennoja. Kun kiirehtii katkomaan kukkineet varret, ei se leviä juurikaan.
    Olen miettinyt samaan, miten kukkamaku ja eritoten värimaku muuttuu ihmeellisesti vuosien saatossa. Tulee uusia erikoisia lempivärejä, joita ei olisi ennen huolinut penkkiinsä. Mutta mukavahan se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kasveilla on oma tahtonsa, eikä se suinkaan aina taivu tarhurin tahtoon. Juuri tuota olen pohtinut, kun joidenkin kasvien sanotaan leviävän rutosti, mutta eivät käytännössä sitä tee. Jännä siis nähdä, miten minun ukonkelloni käyttäytyy. Lupiineilta aion kyllä katkoa siemenvarret, kiitos vinkistä!
      Maku tosiaan muuttuu kummasti vuosien saatossa, mutta pysyyhän ainakin mielenkiinto yllä, kun on aina uusia "kotkotuksia". =)

      Poista
  3. Hianoja valakoosia kukkia. Niiski vaihtoehtoja riittää.
    Voimakkaasti leviävien perennojen istuttamises, komppaan Kruunu Vuakkoa.
    Aina ottaa päähä, enemmä tai vähemmä, ku ostettu kukka osoottautuuki joksiki muuksi. Meilläkää ei häävine lumikerros oo. Toivottavasti sataa lisää tai sitte pakkaaskelit vois olla täs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Aika usein käy niin, että kasvi ei vastaakaan sitä, mitä luulee hankkineensa. Joko kukan väri on väärä tai lajike ei olekaan oikea yms. Kannattais aina ostaa kasvinsa kukkivana, mutta eipä siihenkään aina mahdollisuutta ole. Talvi sais oikeastaan olla jo tässä ja kevät alkaa!

      Poista
  4. Upeita kuvia puutarhasi valkoisista kukkijoista. Valkoinen kukkapenkki on hieno idea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Pidän paljon väreistä, mutta kyllä tommoinen valkoinenkin pläntti ihan kiva on. =D

      Poista
  5. Oi, oi mitä ihania valkoisia. Vuosi vuodelta olen rakastunut yhä enemmän näihin valkoisiin perennoihin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori! Valkoisissa kukissa on jotain aikas hienostunutta ja ihanaa. =)

      Poista
  6. Komeita kukkia! Valkoinen penkki olisikin ihana. kKeltaista penkkiä olen haaveillut monta vuotta, mutta vieläkin se on ajatuksen asteella ja keltaiset kukat väliaikaispenkissä... Meidän ukonkello ei ole levinnyt liikaa ja nousevat taimet olen kerännyt muualle kukkimaan. Viime talven pakkaset vei harmillisesti kaikki sormustinkukat. Toivottavasti tämä talvi olisi armeliaampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Valkoista penkkiä on ihan kiva tuunata mieleisekseen. Muualla onkin enemmän väriä, joten pieni valkoinen osio on ihan paikallaan. Ukonkello ei taidakaan olla niin kauhea leviämään kuin kerrotaan, hmm.
      Sormustinkukka tekee paljon siementaimia, mutta talvi vie aina osansa. Toivottavasti tämä talvi on hellempi ja kasvi säilyvät paremmin.

      Poista
  7. Valkoiset kukat on ihania :) Minustakin on mukavampi pähkäillä jotain penkkiä useamman vuoden ajan, pikkuhiljaa laitellen. Mun tiedot ja taidot ja aika ei edes riitä nopeaan toteutukseen. Mutta blogin kannalta ois kyllä kiva saada joku paikka valmiiksi, jotta viitsisin postata laajempia kuvakulmia :) Oon nuista tietynvärisinä hankittavista lupiineista lukenu, että ne ei piä vuosien saatossa väriään vaan tuottavat eri värisiä siementaimia. Kerroppa sitten joskus, miten sulla kävi nuitten kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Hitaasti hyvä tulee, eikös? Puutarha ei kyllä ole ikinä valmis sen tässä on saanut ihan konkreettisesti huomata. Joskus tuntuu, että jotain valmista sais jo alkaa tulla! Minäkin olen kuullut tuosta lupiinien siementaimien kirjavuudesta. Ajattelin katkoa kukkineet kukkavarret poikki, jottei siementaimia pahemmin tulisi.

      Poista
  8. Mies sanoi viime kesänä, eihän täällä pihassa ole kuin valkoisia kukkia! Näin sillä hetkellä tosiaan olikin. Siitä viisastuneena hankin muutakin väriä sen hetken kukkijoiksi. Joskus sitä tarvitsee "toiset silmät", kun tulee "sokeaksi" itse luomalleen.

    Leikkaan ukonkellon kukinnot pois kun ne ovat kuituneet. Näin se ei ole päässyt leviämään liikaa.

    Antoisaa uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan ähertämiseen voi kyllä helposti "sokeutua", se on ihan totta! Omassa puutarhassa näkee varsinkin vain virheitä...Valkoiset kukat ovat hirmu kauniita, mutta kyllä sitä väriäkin kaipaa ehdottomasti.

      Kiitos, antoisaa puutarhavuotta sinullekin!

      Poista
  9. Kauniita valkoisia kukkijoita. Isoukonkelloa ajattelin kylvää tänä vuonna, saa nähdä leviääkö se liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Menestyksekästä kylvökokeilua! Mielenkiintoista kuulla, miten sinun ukokellosi sitten alkavat käyttäytyä, kun kommenteista päätellen se ei ihan hirveä leviäjä välttämättä ole.

      Poista
  10. Ihana postaus! Siinä oli niin paljon kaikkea samaa, jota olen itsekin mietiskellyt. Mieli muuttuu, perennat innostuvat leviämään miten sattuu, valkoinen on ihana väri, lupiineja en aluksi ymmärtänyt... Niin tuttua :)

    Niin, ja se valo tosiaan tuntuu lisääntyneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pauliina! Puutarhablogeja on niin kiva lukea, kun löytyy ihmisiä jotka jakavat samoja ajatuksia ja mietteitä. Eipä kaikki tämmöistä kasvien kanssa ähräämistä vuodesta toiseen jaksa ymmärtää. =D

      Poista
  11. Ihanaa lukea perennoista juuri nyt kun hieman niitä kuumeilen. Kiitos katsauksesta! Minä ihastelen näitä väriharmonisia penkkejäsi kovin! Meilläkään ukonkello ei ole levinnyt vaikka sitä toivon...iloista ja onnellista puutarhavuotta sinulle toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia visiitistä! Perennakuume on vaivannut minua aina ja valkoiset perennat on yksi villitys sekin. Sinullakaan ei ukonkello leviä, jaahas. Iloista ja onnellista vuotta sinne!

      Poista
  12. Valkoisissa kukissa on jotain ylvästä. Niin kauniita. Sinullahan on jo vaikka mitä lajikkeita. Kuinka korkea on iso luppio? Kukinto näyttää hauskalta, anyway.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, valkoisissa kukissa on jotain hienostunutta! Lajikkeita kertyy, kun aina löytyy jotain niiin hienoa muka. ;)Luppio oli varmaan liki pari metriä korkea, että ihan kunnon mitoissa. Kukinto on kyllä kiva "pulloharja".

      Poista
  13. Ukonkellosta ei ole ollut mitään ogelmaa - ei yhtään siementaimea ole ilmaantunut, vaikka aina joitankin siemenkotia on jäänytkin poistamatta. Nyt hankin myös valkoisen version, katsotaan onko se vekkulimpi leviämään.

    Valkoinen on myös tosi hyvä kaveriväri muille. Se saa toiset loistamaan syvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaosalla ei ukonkello siis leviä. Taidan jättää siemenkodat paikalleen ja katsoa, miten käy. Jos nyt yleensä ovat hengissäkään talven jälkeen, eihän sitäkään tiedä. Valkoinen tosiaan käy kaveriksi kaikille muille väreille ja pehmentää siirtymiä väristä toiseen.

      Poista
  14. Valkoiset kukkapenkit ovat kauniita, hienosti olet saanut kerättyä ne yhteen
    Kaunis kollaasi Kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Onpa kauniita valkoisia ja ihan omana penkkinään, vau! Minulla kaikki kukkapenkit sellaista värien sekamelskaa, mutta toisaalta kun pidän värikkäästä, eipä se haittaa kuin muiden silmää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Värien sekamelska kuulostaa ihanalta, juuri semmoisesta pidänkin. Aika paljon värejä minultakin löytyy, tosin keltaista ei juurikaan. Valkoinen penkki on omanlaisensa kokeilu, joka ei sekään ihan valkoisena tunnu pysyvän. Aina sinne muitakin värejä syytä tai toisestä mukaan eksyy.

      Poista
  16. Blogissani olisi sinulle haaste. Toivottavasti otat sen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Kruunu Vuokko, otan haasteen vastaan mielelläni!

      Poista
  17. Ihania valkoisia kukkia. Minäkin yritän luoda valkoista kukkapenkkiä ja nyt huomaan, että se valkoisuus on leviämässä muihinkin uusiin kukkapenkkeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö! Muistankin, että olet kertonut omasta projektistasi. Jos sulle tuleekin oikea valkoinen puutarha, se vasta hieno olisikin. =)

      Poista
  18. Löytyipä hyvä blogi ja postaus! Olen juuri suunnittelemassa ensi kesälle toteutettavaa valkoista perennaistusta ja huomaan, että monet ajattelemistani kasveista ovat samoja, joita sinunkin penkistäsi löytyy. Varsinkin tuo valkoinen lupiini kiinnostaa minua. Olisi kiva tietää, kuinka voimakkaasti se leviää. Morsiusleinikkiä en ollut tullut ajatelleeksi, mutta lisäsin sen suunnitelmaani. Se on jotenkin sympaattinen kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta ja kovasti tervetuloa lukijaksi! Valkoista penkkiä on niin kiva suunnitella ja kasvivaihtoehtoja on paljon, niin aurinkoon kuin varjoisempaankin paikkaan. Hopea sopii tosi hyvin kaveriksi, jos haluaa. Hopeisia lehtiä on monilla kasveilla.
      Lupiinin hommasin vasta viime kesänä ja mielenkiinnolla odotan, miten sen kanssa käy. Siemenvarret kannattaa katkoa kukkimisen jälkeen, niin pitäisi pysyä kurissa. Morsiusleinikki on suloinen kasvi, kukat melko pienet, mutta hyvin sievät.

      Poista
  19. Onpa kauniita valkoisia kukkijoita! Minä olen pohtinut eri valkoisten perennojen vaihtoehtoja ensi kesänä perustettavaan uuteen istutusalueeseen ja sain tästä postauksestasi muutamia hyviä vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Suosittelen kyllä valkoisia perennoja ehdottomasti. Joko muiden kukkijoiden lomaan tai ihan omaksi osiokseen. Mukavaa, jos sait ideoita. =)

      Poista
  20. Blogissani on sinulle haaste, käyhän katsomassa! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...