28 huhtikuuta 2018

Kevätkuulumisia!

Vihdoinkin lumet ovat sulaneet ja kevät on päässyt kunnolla alkamaan! Puutarhassa riittää kaikenlaista askaretta; kuivia lehtiä ja oksia siivottavaksi ja perennan varsia pätkittäväksi. Parasta ajanvietettä juuri nyt on kukkapenkkien tutkailu erityisellä tarkkuudella ja joka kevät on yhtä mukavaa löytää henkiin heränneet kasviystävät. Viime talvi vaikuttaisi olleen kasveille armollinen, sillä pahempia tappiota en ole havainnut.


Aurinkoisia päiviä ja lämpöä voisi olla enemmän, tuttu virsi nykyään. Koleudesta huolimatta puutarhassa kuitenkin jo kukkii ja perennat ovat alulla. Olen innostunut tänä keväänä liljoihin ja minulla onkin sisällä vaikuttava maitopurkkirivistö erilaisia liljoja esikasvatuksessa. Kunhan vielä hieman lämpenee, isken liljat maahan.



Jossain kohtaa meinasin heittää toivoni koko kevään suhteen, kun ei meinannut tapahtua mitään. Äkkiä ne lumet sitten onneksi lähtivät, vaikka muuta pelkäsin. Silti on vaikea tajuta, että kohta on jo toukokuu.



Krookuksia kukkii vähän siellä sun täällä. Krookukset ovat kevään luottokasveja. Kukkivat varmasti ja leviävät mukavasti ilman mitään hoitoa.










Krookusten lisäksi puutarhassa kukkii erilaisia kevättähtiä. Tämä vaaleanpunertava isokevättähti on suosikkini. Sekin on krookusten tapaan hyvin leviävää sorttia. Metsässä kukkivat samaan aikaan sekä sini- että valkovuokot kuin leskenlehdetkin. Omaan pihaan on toki täytynyt jo hankkia kasapäin orvokkeja. 




Mukavaa vappua ja kevättä kaikille puutarhanystäville!

11 kommenttia:

  1. Minullakin on tuota vaaleanpunaista kevättähteä, joka syksy laitan sitä pussin lisää, lempikasveja kun on.

    VastaaPoista
  2. Onpas ihania! Suloinen tuo vaaleanpunertava kevättähti <3 Krookukset ovat todellakin luottokasveja, harvoin tarvitsee niihin pettyä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo kevät kukkaset kaikki. Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ❤ Mukavaa viikonlopun jatkoa 😊

    VastaaPoista
  5. Ihanan keväisiä ja aurinkoisia kuvia. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  6. Näitä kevätkukkia jaksaa ihastella loputtomiin.
    Kevättä odottaa aina niin kiihkeästi ja sitten se tuntuu karkaavan käsistä. Joka kevät sama juttu. Nautitaan ihan jokaisesta hetkestä.

    VastaaPoista
  7. Kevättähdet ovat kyllä kiitollisia leviäjiä!

    VastaaPoista
  8. Nämä pienet ovat niin ihania, ja onneksi hyviä leviämään!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...