04 heinäkuuta 2015

Aurinkoa, lämpöä ja kukkasia!

Haa, viime päivät ovat olleet ihania! Aurinko on paistanut niin, että villasukkia ei todellakaan ole enää tarvittu. Kesämekoille on vihdoin ollut käyttöä. Parin päivän helleputki on tosin vaarassa katketa jo huomenna, mutta vähät helteistä, kunhan ei taas palata siihen kesäkuun kylmyyteen. Hirveät helteet eivät pitkän päälle ole mukavia nekään. Kelit ovat olleet niin makeat, että sisälle saati tietokoneen ääreen ei ole oikein malttanut asettua, vaan kaiken mahdollisen ajan on halunnut viettää pihalla. Nyt kuitenkin pieni kesäinen postaus puutarhamme kuulumisia!

Rosa rugosa 'Louise Bugnet'
Lämpö on rohkaissut uusia kasveja kukkimaan. Aamulla huomasin ihanan 'Louise Bugnet' ruusun avanneen kolme nuppua. Kukka tuoksuu ihanalle ja on kaunis lähes puhtaassa valkoisuudessaan. Kukan erityispiirteenä on kuitenkin pienet lilanpunaiset viirut terälehtien alapinnassa. Tämän ruusun hommasin vasta äskettäin, mukavaa että se kukkii jo nyt. 

Tuntematon pioni

 Valkoinen pionikin avasi ensimmäisen kukkansa. Pioni on kyllä yksi puutarhan kuningatar kukkiessaan. Ei tämmöiset kukat jää keltään huomaamatta. 




Sormustinkukat ovat melkoisen näyttäviä nekin. Olen ilahtunut, että niitä on levinnyt vähän sinne sun tänne. Tästä kasvistahan on saatu aikanaan sydänlääkkeissä käytettävää digitalista ja kasvi on täten myös myrkyllinen. Meillä lapset ymmärtävät jo kasvien päälle hyvin, joten olen antanut kukan levitä melko vapaasti.

Digitalis purpurea

Eräänä päivänä muuten päivittelin, miten en ollut koskaan nähnyt ritariperhosta livenä. No, heti seuraavana päivänä semmoinen lentelikin eteemme puistometsän reunamilla. Ei ollut tietenkään kameroita mukana, eikä perhonen tosin pysähtynytkään, mutta lensi kuitenkin niin läheltä, että tunnistamaan sen pystyi helposti. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä seuraavana päivänä ritari lensi myöskin etupihallamme, kun lähdimme autolla pihasta. Sittemmin olen kytännyt kamera valmiudessa pihamaata, mutta eipä ole toistaiseksi ritaria kohdalle osunut. 

Muita ötököitä kyllä näkyy. Tässä jonkinmoinen lude hengailee lehdistössä. Nämä vissiin aiheuttavat tuhoja puutarhassa, mutta olen hirveän huono listimään mitään hengiltä, jollei ole aivan pakko.



Tämmöinenkin ötökkä pääsi kuvaan

Kurjenpolvista taisin höpöttää jo viime postauksessa. Monet niistä ovat nyt parhaimmillaan. Joku teistä sanoikin viime jutun yhteydessä, että kurjenpolvia on helppo yhdistellä muihin kasveihin. Juuri se taitaa olla jutun juoni, kauniita muiden kasvien lomassa, sitoen ja yhdistäen niitä toisiinsa. Kuten kuvan valkoinen verikurjenpolvi, vaivaton yhdistellä mihin vaan. Itse olen istuttanut sen paahteisen kukkapenkin etualalle, jossa se verhoaa kauniisti reunusta.

Geranium sanguineum 'Album'
Tämä kyläkurjenpolvi 'Splish Splash' on kyllä hauska ihan yksinäänkin. Näyttää ihan siltä, kuin joku olisi roiskinut vesivärisiveltimen kanssa menemään, vailla huolen häivää.

Geranium pratense 'Splish Splash'


Isotähtiputket ja akileijat ne jaksavat kukkia. Luovat aika villiä meininkiä heti tuohon terassin edustalle, mutta sentään mukavasti ovat osanneet mätsätä värit sopiviksi toisilleen. Silmä on jo tottunut tähän meininkiin ja näyttää ihan kivalta.

Lamprocapnos spectabilis 'Alba'

Valkoiseen penkkiin siirsin kesän korvalla lähes kukkimassa olleen valkoisen särkyneen sydämen. Kaveri otti tästä hieman nokkiinsa, mutta sitkeänä tapauksena päätti, että kukinpa kuitenkin! Tekisi mieli siirtää pari muutakin kasvia, mutta nämä kelit eivät ole sitä varten. Paree vaan odotella rauhassa ja keksiä jotain muuta puuhaa :)

Spiraea japonica ‘Little Princess’
 Näin loppua kohden huomaan, että melko hempeissä ja valkoisissa merkeissä sujui tämä postaus. Se sopinee sitten lopettaa niinkin satumaisesti, kuin keijuangervon kukintaan. Pensasangervot taitavat olla monesti itsestäänselvyys, joita ei tule juuri noteerattua. Kukka on kuitenkin todella kaunis ja varsinkin, kun koko pensas on pullollaan tätä pinkkiä hattaraa, on näky komia, kuten laulussakin sanotaan!






21 kommenttia:

  1. Upea ruusu kukassa ja pioni, ne molemmat ovat sellaisia katseenvangitsijoita, upeita ja ihania ja tuoksu huumaa! Rehevästi sinulla kukkii puutarhassa kaikenlaista kaunista! Sormustinkukkia olen myös laittanut ja pidän niistäkin kovin ja tietenkin akileijoista vaikka mulla on vain niitä mummonmyssyjä vaikka kaikenlaisia olen kylvänyt! Sisko antoi muutaman maatiaisen taimen, saapa nähdä muuttuvatko nekin mummonmyssyiksi.

    Ihanaa lämmintä kesäsunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kivipellon Saila! Ruusut ja pioni ovat kyllä kunigattaria ja monissa vielä on se hurmaava tuoksukin. Ihana nimitys tuo mummonmyssy :) Minäkin olen akileijoja kylvänyt, vaatii aikaa että alkavat kukkia ja pienet taimet ovat vaarassa hukkua muiden kasvien joukkoon. Pitäisi olla ihan oma vauvatarha akileijavauveleille.

      Poista
  2. Minustakin kurjenpolvet sopivat moneen paikkaan. Ja niitä on niin monia erilaisia. Tuota Splish Splashia haluan kyllä itsellenikin. On niin hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvissa on varaa valita. Splis Splash on kyllä hauska, ei ihan tavallinen. Taidan innostua taas näistä kurjenpolvista aika paljon, yhdessä vaiheessa kyllästyin niihin ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Nyt se on tosi kaunis, kun siinä on monta kukkaa auki :) Nyt on luvattu rankkaa sadetta moneksi päiväksi. Sade on paikallaan, mutta tulisi silleen hipsutellen, ettei riko kukkia.

      Poista
  4. Ihana valkoinen pioni ja hienot sormustinkukat. Monet valittavat, että heillä sormustinkukat leviävät riesaksi asti. Eipähän leviä täällä, vaikka kuinka haluaisin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesäkukka! Vaikea ajatella, että sormustinkukka voisi olla riesa, mutta ehkä se jossain kotiutuu liiankin kanssa. Tuo pioni on minustakin ihana, ei hajuakaan tosin sen nimestä. Lainasin juuri pionikirjan ja noita valkoisia on älynä, joten arvoitukseksi taitaa jäädäkin.

      Poista
  5. Tulin vastavierailulle, täätä löytyi ihastuttavia kukkakuvia ja kivoja ötököitä, en minäkään noita ötököitä raaski tappaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa ja kiva, että tulit vierailulle! Ötököitä ei raaski tappaa, kunhan eivät ala syömään lempikasveja kuoliaiksi, sitten alkaa ymmärrys loppua :)

      Poista
  6. Какая красота!
    http://familyhomerecipes.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis ruusu. Ja muutkin. Mutta tässä ruusukuumeessä näen vain ruusut! Minä olen myös katkera kun mulla ei leviä digitalikset vaikka miten yritän :) Naapurissa tietysti kunnon pöheiköt. Tiedätkö minä jo repsahdin siirtelemään taas kasveja hui. Mistä löydän lisää kuvia valkoisesta penkistäsi, tahtoisin ihailla...onko tuossa sivupalkissa joku hyvä kategoria mitä kannattaa katsoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ruusukuume on vaarallinen tauti, niitä vois hommata vaikka kuinka :) Helteet jäikin lyhyeksi iloksi, joten vois alkaa itsekin kasveja siirteleen. Hassua, miten harvoin ne osuu kerralla sopivalle paikalle. Aika veivaamista välillä ;)
      Valkoisesta penkistä ei taida hirveesti olla kuvia, kun vasta sen perustin. Täys kasveja se tietty jo on..

      Poista
  8. Kurjenpolvet kyllä sopivat moneen paikkaan, ja onneksi niitä onkin niin monta eri näköistä ihanuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvet on monikäyttöisiä ja varaa on valita, vaikka minkälaisia ihanuuksia!

      Poista
  9. Valkoinen ruususi on upea kaunotar! Meidän mökillä sormustinkukat ovat vielä nupussa, seuraavaksi 10 päiväksi on lähestulkoon joka päivälle luvassa sadetta, saa nähdä, miten nuppuisille sormustinkukille ja pioneille käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Louise Bugnet on kyllä hieno ruusu ja siinä on hyvä tuoksukin. Sadetta on riittänyt ja kylmää. Taitaa tää kesä jäädä aika kehnoksi. Pioninkukkia olen yrittänyt tukea mahdollisimman hyvin, että kestäisivät sadetta, mutta eihän jatkuvaa kaatosadetta mikään kestä.

      Poista
  10. Ihanaa värikylläisyyttä ja kukkien loistoa! Noi ötökkäkuvat ovat tosia hauskoja:) Pioni on kyllä aivan paras. Meilläkin on nyt aukeamassa. Toivottavasti sateet eivät vie niitä:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ötököitä on hauska kuvailla, jos vaan ymmärtävät pysyä paikoillaan ;) Perhosia kuvaisin mielelläni, mutta aika vähiin ovat jääneet tänä kesänä. Pioni on upea, siinä on kukissa näköä ja kokoa tarpeeksi!

      Poista
  11. Kaikkea ihanaa! Tuo 'Splish Splash' on veikeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Splish Splash on mukava lisä perennapenkkiin :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...