02 lokakuuta 2015

Ei aina kukkia tarvita

Kaikki puutarhani kasvit eivät kukilla koreile, mutta monilla on valttikortteinaan upea lehdistö! Pienessä puutarhassa olisikin jokaisella sinne hankitulla kasvilla oltava selkeä peruste, koska kaikki on enemmän tai vähemmän näkyvillä.  Istutusten pitäisi olla siis harkittuja kokonaisuuksia.  No, en voi kehuskella tätä ihan hyvää ohjetta noudattaneeni. Kasvien keräily on osoittautunut niin mukavaksi, että ohjeet ja periaatteet tuppaavat unohtumaan, eikä ne "pakko-saada-kasvit" aina nyt niin kovin näyttäviä ole olleet.




Keijunkukan lehti on kuin marmoria

Kaunis lehdistö korostuu varsinkin näin syksyisin, kun kukkarunsaus ehtyy. Aika moni lehtevistä kasveista on myös ikivihreitä, joten niistä on iloa jo varhain keväällä. En väheksy näitä kasveja kuitenkaan kesälläkään, vaikka kukkiinhan se huomio meinaa mennä. Lehtikasvit (tämä ei taida olla virallinen oikea sana, mutta älkää häiriintykö) ovat tärkeitä kaikkien kukkivien kasvien väleissä, muuten menee helposti sekavaksi. Vaikka taitaa se mennä minulla siltikin, vaikka kuinka on lehtikasveja muka mukaan ympätty :)


Tummankirjava keijunkukka


Monia  bloggareita taitaa vaivata keijunkukkakuume. Enkä ihmettele, sillä nämä ovat niin ihania kasveja yhdistellä vaikka mihin, myös ruukuissa ovat edukseen. Keijunkukan ja haltiankukan erottaminen on joskus aika vaikeaa, varsinkin ilman nimilappua! Joten puhun kaikista näistä kasveistani keijunkukkina, vaikka osa saattaa olla haltiankukkiakin. Kaunislehtisissä kasveissa on vaikka mitä hurmaavia sävyjä ja uusia tuodaan markkinoille jatkuvasti, joten kuume ei taida laskea ihan pian.


Vielä yksi


Lehdistä puhuminen osui sopivasti tähän päivään, jolloin lehdet lentelevät täällä hirmuista kyytiä tuulen ravistellessa puita. Kohta kannattaa jo alkaa haravoida, kun lehtiä on enemmän maassa kuin puissa. 

Valio-myrsky ei ole täällä muuten vielä näkynyt. Moniin maakuntiin on kuitenkin annettu varoituksia vaarallisesta säästä. Toivottavasti vahingoilta vältyttäisiin!


Brunnera macrophylla "Jack Frost"

Näitä kuvia ottaessani sain jälleen kerran huomata, miten montaa lehteä on käyty nakertelemassa. Varmasti osansa ovat ottaneet etanat ja kotilot, joita kostea ja viileä kesä on suosinut. Kuitenkin reikiä on niin montaa tyyppiä, että muitakin mutustelijoita on ollut asialla.

Kuvassa näkyvää rotkolemmikkiä 'Jack Frost' ei ole juurikaan syöty, mutta toista valkokirjavaa (jonka nimi ei nyt tule mieleen) on syöty ihan huolella. "Jaskan" lehdet ovat kovemmat ja karheammat, ehkä se ei siksi ole ensisijaista nakertelumateriaalia. Ötököillä on varmaan kivaa, kun on mistä valita!


Yksi kuva piti ottaa maksaruohostakin, jonka istutin ruukkuun. Nämä matalat maksaruohot ovatkin tosi kivoja ruukuissa! Eikä tarvitse kastelusta stressata. Ruukku ei kuitenkaan kestä talvea, joten täytyy muistaa istuttaa kasvi ajoissa maahan.


Lamium maculatum 'Aureum'

Keväällä ostamani keltaisen hopeatäpläpeipin istutin uuteen paikkaan. Ei oikein värit natsanneet ruusutarhan pinkkiin. Tykkään reunustaa kukkapenkkien  erilaisilla maanpeitekasveilla, ne ovat kauniita suikerrellessaan reunakivien päällä. Kovat linjat pehmenevät.


Jokin toukka on viihtynyt hohdekukassa jo päiviä


Cimicifuca simplex


 Syyskimikki kukkii tänä syksynä hienosti ja sen tuoksu on aivan ihana. Perhoset ja muut ötökät viipyvät sen kukinnoissa pitkään. Enkä ihmettele, niin viipyisin minäkin jos voisin! Syyskimikin lehdistö on myös todella hieno. Kuuluu siis myös lehtikasvien parhaimmistoon. Omallani lehdistö on tumma, mutta epäilen, ettei tämä ole kuitenkaan se kaikista tummin versio, koska saa lehtiinsä viherrystä kesän edetessä. Tai sitten tarvitsisi enemmän valoa, tiedä näistä nyt sitten.




Syyskimikin lehdistökin on kaunis




Daaliat tekevät vielä urhoollisesti nuppuja, mutta nämähän taipuvat heti ensimmäisten joukossa, kun hallat saapuvat. Siihen asti on kuitenkin vielä aika nauttia sen kukista.

Mukavaa viikonloppua!


19 kommenttia:

  1. Kummasti kiinnostuksen kohteet leviävät ja tarttuvat. Viime aikoina täällä on ollut useita kuvia ja postauksia syyskimikistä, erityisesti Brunetesta. Itselleni on vihreälehtinen nimikko, joka ei ole niinä parina meillä oli vuotenaan avannut nuppujaan. Niin vain nyt on syntynyt suuri himo saada myös Brunette, tosin hankinta jäänee ensi kesään. Myös keijunkukat ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän, eikä vähiten hienojen lehtien vuoksi. Muutamia tulikin tänä kesänä hankittua, viimeisimmät kuukausi sitten.
    Sitä myrskyä nyt odotellaan, voisi jättää tulemattakin. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tänään on ollut lämmin ja aurinkoinen syyspäivä. Toistaiseksi ei tietoakaan myrskystä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tabletilla kommentointi aiheutti taas lukuisia kirjoitusvirheitä. Aina pitäisi lukea kirjoittamansa ennen enterin painallusta, mutta mikä lie hoppu sitä iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tosi laiska lukemaan kirjoituksiani, joten postauksissakin kirjoitusvirheitä välillä saa häpeillä ja korjailla jälkikäteen, joten tuttua tuo hoppuilu :) Mutta onneksi tämä ei niin vakavaa ole, jottei virheitä saisi tulla!

      Täältä blogimaailmasta bongaa kaikkea ihanaa, mitä ei ole vielä tiennyt edes haluavansa :) Eihän tämmöinen kukkahörhö paljon edes tarvi, jotta löytyy taas uusi kasvi hankintalistalle. Posliinivuokko on nyt ainakin saatava. Kiinnostuksen kohteet tosiaan tarttuvat ja leviävät tehokkaasti.

      Poista
  3. Upea kimikki! Samoin hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Keijunkukkien lajikekirjo on tosiaan lisääntynyt valtavasti, muutama vuosi sitten oli vain vihreälehtistä korallikeijunkukkaa ja tummalehtistä purppurakeijunkukkaa. Nyt löytyy vaikka minkälaisia kiirjavalehtisiä!
    Tämä syksy on ollut oikein mainio kimikkisyksy, ovat hyvin ehtineet kukkia. Minulla on molemmat, se vihreämpilehtinen tavallinen syyskimikki ja tummalehtinen 'Brunette' . Brunetteni kukkavarret ovat sellaiset puolitoistametriset ja aika tukevat, toisessa kukat keikkuvat lähes 2,5 metrin korkeudessa!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on ollut kimikkien mieleen. Pitkään jatkunut lämpö avitti ja ehtivät aukaisemaan kukkansa.
      Taisin Pirjon mökkipuutarhassa blogista joskus lukea, että Brunetten lisäksi on vielä myös tummalehtinen 'Atropurpurea', joka ei saa ihan niin tummaa väriä lehtiinsä. Olen melko varma, että mulla on juuri se. Eli Brunette päätyy ostoslistalle!!

      Poista
  5. Keijunkukista pidän ihan valtavasti minäkin. Sekavia ovat nimet ja lajikkeet vaan tosiaan kuten kirjoitit. Tuo sinun Jaskasi on aivan ihana, sitä himoan erityisesti. En raaski ostaa kun on aina niin kallis taimistolla. Täälläkin on tänä vuonna natusteltu kaikkea urakalla, yleensä ei ole etanoita pahemmin näkynyt edes. Tuosta kimikistä en kyllä haista mitään tuoksua, olenko aivan urpo!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että kuulut meihin keijunkukkakuumeilijoihin! Jaska on kyllä hieno ja bonuksena on se, että ei kelpaa nakerreltavaksi. En kyllä muista, että olisi erityisen kallis ollut? Kimikin tuoksu on toooosi voimakas!! Tein kukkakimpun, jossa on yksi kimikin kukinto ja tuoksu on niin voimakas, että olen kahden vaiheilla, lentääkö kimikki ulos. Tuoksu on kyllä hyvä ulkona, mutta ehkä vähän liikaa sisätiloissa. Koitas mennä nyt nuuskimaan uudestaan :)

      Poista
  6. Paljon erilaisia lajeja ja ihania kuvia. Siksi haaste sinulle blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon Riitta! Käyn katsomassa.

      Poista
  7. Paljon on kauniita kukan lehtiä mitä voi ihailla monen väristä ja kirjavaa. Kauniita kukkia olet postanut kimikki on kaunis tykkään myös kimikin lehdistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Paljon on tosiaan kauniita lehtiä, joita ihailla. Tuovat kukkapenkkeihin mukavan lisän.

      Poista
  8. Lehdet tosiaan korostuvat syksyllä, kun kukkarunsaudesta on jäljellä enää muisto. Nyt nämä pääsevät loistamaan puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahtavaa, että kukkien lakastuttua jää vielä jotain, mitä ihastella :)

      Poista
  9. Ihan totta, puutarhassa pitää olla jotain minkä kauneus on lehdissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen entistä enemmän alkanut kiinnostua kauniista lehdistä! Ehkäpä vielä lisään niitä kukkivien kasvien rinnalle.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...