21 heinäkuuta 2015

Hattaraa, rytöpenkkiä ja kuplia

Hassua, miten puutarhassa voikaan viehättää kaikki romanttinen hattara, pinkki ja hempeys. En voisi kuvitellakaan pukeutuvani kokonaan vaaleanpunaiseen tai sisustavani kotiani yltiöromanttisesti. Luen mielummin kauhukertomuksia kuin romanttista siirappia. Televisiostakin kääntyy kanava yleensä nopeasti, mikäli luvassa on  romanttista komediaa onnellisine nyyhnyyh- loppuineen. Noh, puutarhassa ällö ei ole ällöä, vaan vain suloista ja pehmoista. Ja onnellista loppua sitä kaivataan aina omien kasvatusten kanssa!

Romuromantiikkaa
 Vai onko tämä vain joku ohikiitävä vaihe, jonka jälkeen alan kaivata järjestelmällistä ja modernia puutarhaa? Pois turhat kukkaset ja hörhötykset. Paree olisi kyllä tyytyä tähän, sillä koko puutarhan uudistus ei liene lähipiirin toivelistan kärjessä. Heh, olisipas siinä ilmeissä näkemistä, kun ehdottaisin, että kaikki kukat saavat lähteä ja aletaankin luoda jotain ihan muuta. No, niin hassu en taida kuitenkaan olla ja kyllähän sitä järjestystä ja selkeyttä myös tarvitaan, mutta silleen salaa, ettei huomaa. Tiedättehän te.

" Kolmen euron ruusu"
Olen muuten kovin iloinen tästä kolmen euron ruususta. Joskus sitä tuntee saavansa rahalle katetta! Kukka on suuri, ihanan tuoksuinen ja ah, niin hempeän romanttinen. Nyt vaan pohdiskelen, että miten se oikein tuli istutettua. Olisi meinaan kiva, jos se talvehtisi, mutta voi olla, että kiireessä on taas tullut huitastua se liian pintaan. Täytyy tarkistaa syssymmällä.



Runkoruusu kukkii. Tummanpunainen ruusu on varmasti monen suosikki. Itse koitan päättää pidänkö väristä vai en. Liikaa näin vahvaa punaista en puutarhaani halua, toisaalta vaatteissa pidän kovasti punaisesta, on tämä vinhaa. Psykologeilla olisi varmasti tähänkin käypä teoria.



Villit ja vapaat kurjenkellot kukkivat parhaillaan. Nämä saavat levitä minne haluavat. Riesaa näistä ei tule, sillä alan valtaaminen on ainakin meillä ollut varsin huomaavaista. Ei ole ängetty liiaksi toisten reviirille, niin kuin joillakin kellokasveilla on tapana.



Perinteisempi sininen versio on osunut väriensä puolesta mukavaksi kaveriksi akileijoille. Nämä kasvavat niin sanotussa rytöpenkissä, jonne viskaan kaikkea, joka ei paraatipenkkeihin sovellu. Oikeastaan aika kätevää, sillä eihän sitä tiedä, koska kasvia taas kaivataan muualle. Niin se on mieli muuttuvainen. Täältä kasvit on pelastettavissa toisin, kuin jos ne vain heitettäisiin menemään. Suosittelen rytöpenkkejä kaikille!

Rytöpenkkiin on itsestään levinnyt kurjenkellojen ohella myös päivänkakkaraa


Filipendula ulmaria

Rytöpenkin viereen on kasvanut luonnon hattaraa eli mesiangervoa. Kasvilla on kauniit suuret kukinnot, kerrannaishuiskilot (opettaa netti), jotka houkuttavat ötököitä puoleensa. Sopii romanttisen puutarhurin rytöpenkin taustaksi vallan mainiosti.

Hattara osastoa edustaa myös tämä sulkamustaselja, mutta tässä on jo jotain särmääkin. Upea tumma liuskoittuva lehdistö on hieno kontrasti vaaleanpunertaville kukille. Tämä pensas ei  ole koskaan kasvanut pihassamme näin suureksi saati kukkinut näin runsaasti. Viime talvi oli suosiollinen, sillä yleensä tämä paleltuu maan tasalta.

Sulkamustaselja, Sambucus nigra 'Black Lace'

Tämä kasvi on sarjassamme vaikeat kuvattavat. Lehdistö näyttää kuvissa helposti pelkältä tummalta mössöltä, vaikka luonnossa ne ovat kaikkea muuta kuin mössöä.


Värikäs pensasryhmä
Selja kasvaa osana värikästä pensasryhmää, jossa olen leikitellyt eri väreillä. Kivasti korostavat mielestäni toistensa värejä. 

Loppuun niitä kuplia. En ajatellut käsitellä tässä mitään syvällistä kuplassa elämistä, vaikka voisihan puutarhassa hääräämistä semmoisenakin joku pitää. Ihan tämmöisiä saippuakuplia ajattelin esitellä. Nämä kuvat ovat mielestäni niin piristäviä, että halusin jakaa ne teidänkin kanssanne!





Viihtyisää viikonjatkoa ja puhallelkaa kuplia, se on kivaa!

24 kommenttia:

  1. Hieno tuo värikäs pensasryhmä, ihmeen paljon sinne teidänkin pihaan vaan mahtuu kaikenlaista. =) Mulla on vähän samanlainen suhde punaiseen väriin, välillä tuntuu, että se häiritsee ja töksähtää oikein pahasti silmiin. Lepsuina päiviä ajattelen puolestaan, että kyllä ne kaikki värit lopulta sopii puutarhassa yhteen, kun antaa rohkeasti mennä vaan. Naisella on oikeus vaihtaa mielipidetään tämän tästä. ;) Hienot kuplakuvat! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmeen paljon tuntuu mahtuvan tämmöiseen pienempäänkin pihaan ja vielä olis tarkoitus laajentaa kukkaryhmiä :) Keltainen ja punainen menevät pieninä ripauksina toisten joukossa, mutta ei oikein sovi näihin muihin väreihin, joita suosin. Mutta, eipä se kai niin vaarallista ole.

      Poista
  2. Allekirjoitan niin sanomasi! Puutarhassa romanttinen hörhelö, muutoin kyynisyys rules. Ihana tyyli sinulla. Toivottavasti et halua modernia puutarhaa, nykyinen on paljon kauniimpi. Kaunis on myös tuo pensasilottelu. Ihailin tänään metsässä tuota mesinangervoa, olisi kiva keltaisten alpien tilalla, mutta taitaa vaatia aika kosteaa eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kyynisyys tosiaan rules ja pessimisti ei pety :D Kiitos kehuista, toivottavasti joku tyyli välittyy aina en ihan ole varma, onko tyyliä ollenkaan. Aika ihmeitä sais tapahtua, että alkaisin modernin puutarhan kannattajaksi, kyllä kunnon hörhellys on mun juttu. Mesiangervo kasvaa meillä aika kuivassa paikassa, puiden juuristossa. Kait ne voi pärjätä siis kuivemmassakin.

      Poista
  3. Kaunista on. Kyllä tämä kesä on ihanaa aikaa kun saadaan nauttia ihanista kukinnoista. Puhekuplat ovat kivoja. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kyllä kesällä hemmotellaan kauneudella. Täytyy koittaa kerätä muistoja talteen, niin jaksaa sitten taas pitkän talven tallustaa. Mukavaa viikonjatkoa sinullekin :)

      Poista
  4. Minä ajattelen ihan samoin, en voisi pukeutua pinkkiin, eikä kotini ole romanttinen, mutta puutarhani on melkoinen hörhöpesä :)
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että meitä on muitankin! Sinun mökkipuutarhasi on niin hirmu ihana :)

      Poista
  5. Puutarhassa romanttinen hörhöily sopii, sillä kukissa vaaleanpunainen on usein aivan ihastuttava. Pidän kovasti tuosta monivärisestä pensasistutuksesta. Ja muutenkin sinulla on mukava asenne puutarhaasi. Vai rytöpenkki! Ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Between! Vaaleanpunainen on tosiaan kukissa todella kaunista, vaikka pinkki ei muuten värinä iskisikään. Pensasryhmä on kyllä itsenikin mieleen, kannattaa yhdistellä erivärisiä pensaita!

      Poista
  6. Kyllä ihmisellä pitää olla tässä pahassa maailmassa vaaleanpunainen hattarapuutarha :). Upeat kukat sinulla kylväytynyt, nuo akileijat on aivan samaa sävyä kurjenkellojen kanssa! Meillä on myös paljon tuota mesiangervoa, se taitaa tykätä vanhasta peltomaasta. Nyt yritän etsiä tuttavalle sikoangervoa, mutta sitä onkin vaikeampi löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvin sanottu Elmeri!! Juuri noinhan se on, pahassa maailmassa tarvitaan hattarapuutarhaa :) Aika hyvin noiden akileijojen ja kurjenkellojen väritys on osunut yhteen. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  7. Rytöpenkki on oivallinen paikka. Sinne vaan ylimääräiset odottamaan tulevaa. Minulla paikka on vanhan kasvimaan paikalla ja jossain vaiheessa se oli puutarhani kaunein kohta. Nyt on lajikkeita tullut siirrettyä oikeille paikoilleen ja mäkimeirami on vallannut paikan. Ei haittaa. Pidän siitä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä rytöpenkit ovat oivallisia. Sieltä niitä kasveja sitten taas löytää, kun tarvii :) Meilläkin tuo rytöpenkki kukkii nyt aika mukavasti, vaikka ei ole kyllä mitään hoitoa saanut eikä siinä ole edes kunnon multaakaan. Mäkimeirami on kaunista!

      Poista
  8. Kaunis pensasryhmä, ja tuo mustaselja on kyllä upea!

    VastaaPoista
  9. Meilläkin taitaa olla tuo vaaleanpunaisen sävyinen in, olen kotona aika suoraviivainen sisustaja, jos niin voi sanoa, töissä tarkka, puutarhasa...no juurihan kirjoitit ja allekirjoitan sen täysin - vaaleanpunaista, roosaa, valkoista, violettia, hempeää, pehmeää, hattaraa, rönsyilevää - satumaata! Taitaa puutarhassa sisäinen minä kukkia kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienostipas kiteytit tämän Kivipellon Saila. Puutarhassa näkyy vahvana tämä romanttinen tyyli, mutta sisällä voisi kyllä alkaa ahdistaa, jos kaikki olisi hirveän hörsöä. Ehkäpä puutarha on semmoinen satumaa ja pakoa arjesta :)

      Poista
  10. Onpa sinulla kaunis rytöpenkki. Rytöpenkki sanana tuo minulle mieleeni jotain ihan muuta. Minulla on myös vähän samanlaista, siis en pystyisi pukeutumaan romanttisesti, mutta puutarhassa saa olla kaikkea, myös romantiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rytöpenkkiin on tullut viskottua sitä sun tätä, mutta näköjään viihtyvät ja kukkivat, vaikka mitään hoitoa eivät saa. Meitä puutarharomantikkoja taitaa olla paljon :)

      Poista
  11. Kauniita kuvia kesän kukkivista ja kuplia on paljon kivempi katsoa kuin sadepisaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Nyt joutuu ikävä kyllä taas katselemaan niitä pisaroita ja kovaa tulevatkin. Voi kasviparat.

      Poista
  12. Kaunista. Meillä on romantiikka valloillaan sisällä ja ulkona sekä tv:ssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Teidän meinkinki kuulostaa vallan mainiolta :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...