15 kesäkuuta 2015

Muistoja matkaani sain!

Lauantai oli melkoisen erityinen päivä, sillä silloin oli kauan odotettu blogitapaaminen. Aikani puntaroin rohkeneeko moiseen tämmöinen untuvikkobloggari osallistua, mutta olen erittäin iloinen, että uskaltauduin mukaan. Meidän päivämme oli mahtava! Uskomaton onni oli matkassa myös sään puolelta, sillä aurinko kerrankin paistoi.

   
Kuvaaminen jäi osaltani aika minimiin, sillä keskityin lähinnä ihastelemaan maisemia ja turisemaan puutarhajuttuja. Hatanpään arboretumissa en ollut koskaan ennen käynyt, mutta varmasti sinne vielä palaan. Joku teistä bloggareista tiesi kertoa, että kesän edetessä puiston valtaavat suuret perhosperennat. Se olisi hieno nähdä. 


Puistossa riitti toki nytkin jo ihasteltavaa. Erityisesti minua miellytti tämä villikkona vaeltanut alaskankleitonia. Tämä kasvi leviääkin siemenestä mukavasti. Omasta puutarhastani tämä vielä puuttuu, mutta tämä näky jätti palavan poltteen saada pieni kaistale omaa kleitoniamattoa. Näin niitä uusia kasvi-ihanuuksia taas löytyy =)


Kamerat räpsyivät ja ihastunut puheensorina raikasi, kun bloggarijoukko pääsi rodojen luokse. Omissa atsaleoissani ei näytä olevan kuin kaksi nuppua, joten oli ihanaa nähdä kukkaloistossa kylpeviä atsaleoja ja alppiruusuja.

Tallustelukierroksen jälkeen saimme nauttia ehkä parhaimman piknikin ikinä! Kiitos Lauralle todella maistuvasta salaatista ja leivästä. Massu pullollaan jaksoi suunnata kohti Pinsiön taimitarhaa. Taimitarhalta mukaani tarttui teresanruusu ( 'Thérèse Bugnet'). Se muistuttakoot  ruusutarhassani aina tästä päivästä! 

http://www.harvialataimi.fi/hla/productimage.php?i=1339.jpg&m
Teresanruusu. Kuva netistä.


Ostokset suoritettuamme hyppäsimme jälleen autoihin ja suuntasimme kohti Korpijaakkojen tilaa Hämeenkyröön. Vastassa meitä oli ystävällinen pariskunta, joista todella huokui rakkaus ja asiantuntijuus ruusuihin. Lauri Korpijaakko on Suomen Ruususeuran puheenjohtaja ja jakeli auliisi pistokkaita ruusuistaan kaikille halukkaille. Kukkahörhöjä kun ollaan, niin löytyihän niitä halukkaita. Onnea vaan kaikkien pistokkaille!

Kesätuulia, Mutamäki mustikoilla blogista oli tehnyt näin hienot nimilaput kaikille!

Kiitos, teille kaikille ihanasta päivästä ja toivottavasti näemme vielä taas jonkin mukavan puutarhahömpän merkeissä!
 
 



20 kommenttia:

  1. Oli ihanaa! Ja oli minullakin pieni kynnys lähteä mukaan, mutta ajattelin että blogi se on mutainenkin blogi..... Kannatti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti tosiaan uskaltaa, mukavia ihmisiä kaikkia ja rento meininki :) Sinulla on kiva blogi, mitä sitä olen näin tuoreena lukijana silmäillyt!

      Poista
  2. Oli tosi kivaa kun kaikki lähtivät matkaan ja oli myös mahtia tutustua Teihin =) Kaikkinensa superonnistunut päivä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli mukava tutustua teihinkin! Kiva nähdä naamoja blogien takana :) Teidän pihapuuhasteluja en voi muuta kuin ihailla ja suuresti!!

      Poista
  3. Noista kuvistasi tulikin mieleeni, että hankin muuten kevätatsalean tänään, sen verran se jäi tuolta Hatanpäästä kummittelemaan mieleeni. Hyvä, kun uskalsit lähteä, minä en olisi varmaan ihan yksistäni uskaltanut lähteä ollenkaan, olen sen verran ujo kuitenkin... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin olisi voinut tehdä tiukkaa lähteä minunkin, joten kiitos seurasta! Atsaleat ovat huippuja kukkiessaan, en tiedä vaan mitä niksejä nekin vaativat, kun nyt tosiaan eivät kukkineetkaan odotetusti. Taas uutta opiskeltavaa :)

      Poista
  4. Todella ihana, että sinä ja kaikki muutkin uskaltautuivat mukaan. Ja eihän se ollut yhtään jännittävää, kun kaikki oli niin rentoa ja mukavaa porukkaa.
    Kyllä on tosiaan hauska katsella toisten kuvia, en huomannut tuota alaskankleitonia ollenkaan. Se on kyllä ihastuttava tuollaisena mattona. Apua, tässähän tulee lisää kasvihaluja...
    Ihanaa juhannusviikkoa ja toivottavasti tavataan vielä uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli mukavaa, että niin paljon "uusiakin" ihmisiä uskalsi mukaan. Eikä mitään jännitettävää ollutkaan, välitön ja rento tunnelma!
      On ollut tosi kiva lukea kaikkien juttuja tuosta päivästä. Monta asiaa minullekin tullut vastaan, mitä en ollut huomannut ja toisaalta monen kuvan kohdalla muistan tarkalleen, mistä se on kuvattu :)
      Mahtavaa juhannusta sinullekin Riina ja eiköhän me taas nähdä!

      Poista
  5. Ihanaa että uskalsit lähteä mukaan! Kiitos kauniista kuvista ja kertomuksesta! Näitä on hauska lukea ja elää koko kiva päivä uudelleen ja uudelleen. Kiitos sinulle mukanaolosta mahtavana päivänämmme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Laura! Sinä teit suuren työn järjestelyissä ja kaikessa, ihanaa että jaksoit nähdä vaivaa ja oli mukava tutustua. Harmi, kun loppuilta jäi meiltä väliin, olisi ollut kiva nähdä sinunkin puutarhasi!

      Poista
  6. Kiva, että kerrankin sää suosi. Oli varmasti mukava tapaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin sää suosi! Mukavaa meillä oli, olisi kiva tavata sinuakin joskus :)

      Poista
  7. Olipa hyvä kun lähdit mukaan, oli kiva tavata. Theresa on upea, jännityksellä odottelen kasvaako oma pistokkaani joskus aikuiseksi :) Meillä oli mahtavan mukava päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Cheri! Pistokkaista on nyt jännä seurailla, mitä niistä tulee vai tuleeko mitään ;) Juuri istutin "Tepan" paikoilleen ruusutarhaan.

      Poista
  8. Oli tosi kiva päivä. Itsekin mietin uskaltaudunko lähteä, mutta kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että uskaltauduit sinäkin oli kiva tavata! Aika moni taisi hieman jännittää ennalta, mutta hermoilu karisi nopeasti, kun juttu lähti luistamaan :)

      Poista
  9. Hienoa, että uskaltauduit mukaan. Minuakin jännitti viime kesänä, mutta olen todella iloinen, että lähdin silloin tapaamiseen. Nyt oli jo paljon helpompaa. Ja kuten varmasti huomasit, kaikki olivat heti kuin ikänsä toisensa tunteneita.
    Oli mukava tavata sinut, toivottavasti siihen tulee tilaisuus toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset, iloinen olen että uskaltauduin mukaan ja sain tavata teidät kaikki! Seuraavaan tapaamiseen on helppo lähteä ja oikeastaan odotankin jo sitä :)

      Poista
  10. Olipas mukava lueskella ajatuksiasi päivästä! Vaikka olenkin blogannut jo ikuisuuden, vasta muutaman kauden puutarhasta, joten minullekin oli aivan ensimmäinen blogitapaaminen. Jännitti ja meinasin jänistää, mutta ajattelin, että samanmielisempää porukkaa saa kaukaa hakea :) Nyt on kevyt mieli jatkaa seuraavaan tapaamiseen. Suvikummun Marja vilautteli, että jos ensi kesänä Raumalla - sinne siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Seuraava tapaaminen ei kyllä enää jännitä yhtään, niin mukavaa ja rentoa meillä oli :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...