10 kesäkuuta 2015

Piipahduksia pihalla

Kannatti todella nauttia siitä lämpimämmästä päivästä. Nyt illalla jälleen kylmät tuulet henkäilevät siihen malliin, että pihalla ei tarvitse kuin piipahtaa kokeakseen melkoisen raikkauden kehossaan. On se nyt kumma, ettei sitä lämpöä tipu! 

Pihamaalla pyöriessäni tein havainnon, että maa on hyvin kuivaa viileydestä huolimatta. Lieneekö tuuli kuivattanut sitä. Mikäli kohta ei sada, joudun kasteluhommiin. Viileä ilma on parempi vastaistutetuille kasveille, kuin porottava aurinko, joka käristää hennot taimet hetkessä. Jos jotain positiivista haluaa tästä kaivaa.


Kylmää uhmaten istutin terassin pöydälle lämpöä rakastavan pelargonian. Siinä oli niin kaunis sävy, että ihastuin siihen oitis. Olen huomannut, että pelargoniat viihtyvät yksin ja melko ahtaassa ruukussa. Joukkoistutuksissa ne alkavat helposti murjottaa ja lopettavat kukkimasta.



Keijunmekko taitaa kaipaa villahametta heiluessaan tuulessa. Kasvu ei ole juurikaan edennyt, mutta muutamia kukkia on jo sentään ilmestynyt. 

Primula japonica 'Miller's Crimson'

Esikkonurkkauksessa viimeisenä kukkiva esikko, japaninesikko, alkaa kukkia. Palloesikoissakin on vielä joitain kukkia jäljellä. Tämä kesä on niin outo, kylmänkukkakin kukkii vielä täyttä häkää ja kohta on sentään juhannus.


Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'

Morsiusleinikit kukkivat. Nämä ovat kuin valkoista hattaraa. Ihastuttava kasvi tämä vanhanajan perenna!


Valkoisten kukkien kuvaaminen on muuten vaikeaa. Ainakin meikäläisen kuvausvehkeillä. Uusi kamera olisikin aika kiva juttu. Toisaalta ei kuvien mielestäni tarvitse ollakaan niin täydellisiä, tunnelma on tärkeämpi.

'Cosimo collarette'

Siemenestä kylvämäni kosmoskukat alkoivat kukkia, kuten myös isosamettikukatkin.

'Vanilla'


Nämäkin daaliat jo ehtivät kukkaan. Kukka ei kuitenkaan ole yhtään semmoinen, mitä piti. Melko usein käykin niin, että ei saa sitä mitä luvataan. Nämä nyt sattuivat kuitenkin passaamaan tämän kesän sävyihin hyvin.




20 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia jälleen.
    Joo, tuuli kuivattaa kasvustoja täälläkin. Olen jo joutunut kastelemaan, sillä aika paljon on tullut istutettua uusia kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Tänään kastelin minäkin kunnolla. Tuuli puhalsi jälleen ja palella sai.

      Poista
  2. Ihanan kesäisiä kukkakuvia. Minäkin olen joutunut kastelemaan, koska on sen verran uusia istutettuja kasveja. Mutta nyt tällä hetkellä sataa, joten luonto hoitaa kastelemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Meillä ei ole satanut pitkään aikaan, mutta tuulta on riittänyt tällekin päivälle.

      Poista
  3. hrrrr - kylmää täälläkin. Mutta kuten sanoit niin otollista uusille istutuksille. Siis puolensa ja puolensa =) Tuo morsiusleinikki on niin ihastuttava, että sellaista pitää saada meillekin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyy koittaa ajatella positiivisesti :) Morsiusleinikki on kiva, sekin raukka vain on saanut nyt tuulessa kärsiä.

      Poista
  4. Vettä olen kantanut kukille kuin hellepäivänä;) Tuuli kuivattaa kasvustoja hurjasti. Kauniit kuvat kukkasista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tuuli toisaan kuivatta ihan hurjasti ja tekee kaikkea muutakin ikävää. Loppuviikolle on luvatta lämpenevää, joten ehkä se tästä iloksi muuttuu.

      Poista
  5. Kaunista kukkaloistoa! Saman olen huomannut, että on tosi rutikuivaa! Vastaistutettuja kasveja saa kastella kuin helteillä konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna! Kuivaa taitaa nyt olla vähän jokapuolella. Vettä öisin ja lämpöä päivälle toivotaan :)

      Poista
  6. Ihanat daaliat! Mulla kukkivat elokuussa, jos sittenkään. Kaivelin ylös muutaman juurakon ja homeessa olivat. Hankin uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Vaikka daaliat eivät olleet sitä, mitä piti niin kyllä noikin kauniit ovat. Mä esikasvattelin noita sisällä ja ajoissa olin liikkeellä, ehkä liiankin :)

      Poista
  7. Morsiusleinikki on nyt kirjattu haaveiden listaan...jos joskus tulee jossain vastaan, tulee varmasti ostettua :) Kaunis kukka, sopinee hyvin mökkimaastoon, on luonnonmukaisen oloinen, vaikka kerrottu onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita morsiusleinikkejä on aika kivasti saatavilla, joten eiköhän se vastaa tule :) Sopii mielestäni hienosti mökkimaastoonkin!

      Poista
  8. Oi ihanaa, sulla on tuota morsiusleinikkiä. Itse olen hypistellyt sitä tuossa Multasormessa tänä "kesänä". Ei vain oikein tämä sää ja kiirekin on haitannut pihahommia, ole innostanut tekemään suoloiselle kukkijalle tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati ja kovasti tervetuloa lukijakseni :) Nyt onneksi säät näyttävät hieman paranevan, pääse paremmin kesäfiilikseenkin!

      Poista
  9. Voi hellunen mikä pelakuu! Minullakin keijunmekko vaikuttaa jotenkin reppanalta. Kylmä on taas hyrr. Ovatpa dahliasi aikaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin aika söötti! Piti vielä yks käydä hakemassa, kun oli niin ihana =) Kylmä vaan jatkuu, huoh.

      Poista
  10. Todella suloinen pelakuu! Kuivaa ja kylmää, se on ollut tämän kesäkuun sää, kyllä sitä lämpöä kaipaa kasvit ja puutarhurikin! Sitä odotellessa, ihanaa puuhailua puutarhassasi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina, minustakin tuo pelakuu on suloinen :) Todellakin kaipaisi jo lämpöä, kummallista kesää.Ihanaa puutarhailua sinullekin!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...