30 kesäkuuta 2015

Puutarhan tunnelmat

Sunnuntai oli mahtava päivä, sillä silloinhan oli Avoimet puutarhat teemapäivä. Pääsimme tutustumaan aivan upeisiin puutarhoihin, joista kerron varmasti myöhemmin lisää. Päivä oli vaikuttava monella tapaa. Se sai myös pohtimaan kysymystä siitä, miksi joissain puutarhoissa on omanlaisensa tunnelma, joka lumoaa täysin. Mistä tämä satumainen tunnelma ja rauha syntyy? Mitä mieltä sinä olet?



Filosofisista pohdinnoista ja satumaisista tunnelmista olen siirtynyt oman puutarhan kimppuun. Moni kasvi ilostuttaa kukinnallaan. Aurinko on paistellut ja luonut tunteen oikeasta kesästä. Kurjenpolvet ovat näyttäneet olevansa positiivisen maineensa veroisia. Olen hommannut niitä tänä keväänä jälleen uusia lajikkeita. Niissä on sitä tunnelmaa, joka vetoaa minuun. Luonnollisuutta, romanttisuutta ja kukkien runsautta.

Tuntematon yksilö yllätti kukkapenkissä
Vaikka kovasti toivon kaiken pysyvän hyppysissäni, lankojen järjestyksessä ja kasvien paikoillaan, rakastan kuitenkin ylettömästi luonnollista ja rönsyävää tyyliä. Liekö se sitten vastapainoa järjestykseen pyrkivälle minälleni, joka tosin aina tuppaa häviämään laiskuudelleni.

Ihana sekamelska luonnon heiniä ja tarhakurjenpolvia

Geranium cinereum 'Ballerina'

Tuoksukurjenpolvi kukkii myös parhaillaan. Sen lehdissä on omanlaisensa vahva tuoksu, joka ei ole mieleeni. Sen voi haistaa, kun kasvin lehdistöä koskettaa. Kukinta-aikakin on melko lyhyt. Kasvi on kuitenkin verraton kasvamaan nopeasti ja muodostamaan kasvimattoa hankaliinkin paikkoihin.

Tuoksukurjenpolvi. Geranium macrorrhizum

 Ränsistyneet laukat saivat osittain kyytiä. Kyllästyin katselemaan kellastuvia lehtiä ja hiipuvaa kukintaa. Järkevä ihminen toki olisi ollut kärsivällinen, mutta minä en jaksa aina olla kovin järkevä. 

Daaliat näyttävät katselevan ympärilleen uudessa paikassaan

Sitä paitsi nämä daaliat odottivat pääsyä paikoilleen. Kukissa on ihana hempeä väritys ja kontrastina tumma lehdistö, mikä tekee niistä aikas kivannäköisiä. Pysykööt vain etanat ja rankkasateet loitolla aarteistani. 



Pioni on nuppuja pullollaan. Tämä on joku vanha valkoinen lajike, joka kukkii kerratuin kukin ja tuoksuu ihanasti. Se on kestävää kantaa, sillä sitä ei ole istutettu kaikkien sääntöjen mukaan, ei kasva optimaalisissa oloissa, mutta kukoistaa silti. Ehkä tähänkin pätee sunnuntaina kuulemamme opetus siitä, miten ennen vanhaan kaikki tehtiin kestämään :)


Kärhöjen osalta näyttää tosi hyvältä. Kasvu on ollut huikeaa ja nuppuja näkyy. Ensimmäinen jalokärhö on aukeamassa. Tämänkään nimeä en ole aikoinani tajunnut ottaa talteen. 

Gladiolus callianthus ´Murielae´

Valkoiseen penkkiin istutin keväällä tuoksumiekkaliljoja, toivottavasti kukkivatkin. Toistaiseksi olen saanut tyytyä vain lehdistöön, joka sekin on kyllä aika mukavannäköistä. Ainakin auringon siivilöityessä sen läpi. En ole ennen näitä kasvattanut, sillä en ole gladiolusten ylin ystävä. Nämä ovat kuitenkin ulkonäöltään täysin poikkeavia perinteisiin miekkaliljoihin nähden. Kuvassa ainakin näyttivät hienoilta!



Näihin pelakuihin olen niin lovena. Aivan ihania! Kauniina päivänä pääsevät jalottelemaan taivasalle, muuten pidän visusti katoksen alla suojassa sateelta. 



Aiemmin taisin jo ehtiä moittimaan tätä isotähtiputkea vaisuksi, mutta olinkin taas tapani mukaan liian hätäinen. Onhan tämä aika hurmaava. Nämä taitavat myös kukkia tänä vuonna pitkään. Kukalla kestää yllättävän kauan aueta tämmöiseksi avonaiseksi, jolloin sen koko kauneus vasta tulee esiin.




Eniten minut on nyt kuitenkin yllättänyt ihan perinteinen juhannusruusu. Miten kaunis kukka ja ihana tuoksu. Eikö tätäkään ole osannut tarpeeksi arvostaa, kun on niin tuttu ja turvallinen. 



Tunnelmallisia puutarhahetkiä!

20 kommenttia:

  1. Hei, upeita kuvia, daaliakin jo noin komea 😊 uteliaisuuteni heräsi, kukahan olet, vai onko nikkisi takana H.V?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos! Aivan oikein arvattu :) Daaliat eivät ole omaa kasvatustani, vaan haalin alesta. Varjohiippasi, jonka ostin sunnuntaina kasvaa komeasti varjopenkissäni.

      Poista
  2. Ihanuuksia, ihan jokainen. Isotähtiputki menee vinkkivihkoon.
    Minulla on useampaa kurjenpolvea ja olen mennyt tyystin sekaisin, mikä on mikä. Pitää varmaan selvittää niiden nimet. Sinänsä se ei haittaa, sillä kurjenpolvet ovat lähes järjestään oivallisia kasveja. Kiitollisia kukkijoita, kestäviä ja helppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kurjenpolvet ovat ihania, varmoja kukkijoita. Minultakin on vain nimet kadoksissa useasta tapauksesta. Täytyis koittaa joskus selvittää.

      Poista
  3. Kauniin herkkiä kasveja on kukassa juuri nyt! <3
    Olen miettinyt myös tuota puutarhan tunnelma juttua. Joissain puutarhoissa on vain se jokin tunnelma. Se ei riipu siitä, onko kaikki rikkaruohot kitketty, onko siihen käytetty paljon rahaa tai onko siellä viimeisen päälle terassit ym.
    Olen tullut siihen tulokseen, että yleensä ihmiset jotka rakastavat puutarhaansa ja viettävät siellä aikaa, omistavat tunnelmallisen puutarhan. Sellaisessa puutarhassa viihtyvät myös ystävät ja siellä on jotenkin elämää. Ja valitettavasti uusiin puutarhoihin tulee tuo tunnelma vasta vuosien jälkeen.
    Tuntuu, että olen vasta viime vuosina alkanut saada tuota tunnelmaa omaankin puutarhaan.
    Puutarhaansa pitää rakastaa ja vaalia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikkea ihanaa kukkii just nyt:) Joissakin puutarhoissa on vaan se "jokin". Olen samaa mieltä, että ei rahan määrä ainakaan sitä tunnelmaa luo tai vimpan päälle nyppiminen :) Vanhoissa puutarhoissa on monesti sitä henkeä eli kaipa se sitä aikaakin vaatii. Kuvista päätellen teillä on hieno tunnelma puutarhassanne!

      Poista
  4. Ihana postaus! Minulla taitaa olla juurakko tuota samaa dahliaa. Se tuli virheellisesti yhden toisen pussissa, mutta pettymykseni vaihtuikin ihastukseksi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Joskus pettymys voikin vaihtua onnenpotkuksi, tuo daalia on meinaan aikas ihana :)

      Poista
  5. Tänään sain mökillä huomata, että myös peurat (tai rusakot) rakastavat geraniumeja. Tähän asti ne ovat saaneet olla rauhassa, mutta tänään kurjenpolvista oli napsittu kaikki nuput ja uudet lehtialut, vain rangat töröttivät jäljellä. Arvaa, pistikö vihaksi! Heitin sitten kananverkkoa kurjenpolvien päälle, koittakaahan nyt työntää turpanne sinne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, varmasti ottaa aivoon! Onneksi kurjenpolvet taitavat ehtiä vielä kukkaan, vaikka joutuivatkin ikävän parturoinnin kohteeksi.

      Poista
  6. Isotähtiputki minullakin vasta availee kukintojaan..ihanainen. Kurjenpolvet ovat kiitollisia ja pärjäävät melkein maassa kuin maassa. Minusta kurjenpolvet sopivat melkein jokaisen muun perennan kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isotähtiputki on kiva kasvi, olen hommannut eri lajikkeita niistäkin :) Puutarhassa on hyvä olla näitä helppojakin kasveja, jotka pärjäävät vähemmällä hoidolla ja ovat helppoja yhdistellä.

      Poista
  7. Kiitos samoin sinne! Ihanan värinen pelakuu, erikoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin kiva pelakuu :) Toivottavasti aurinko paistaa siellä pohjoisessakin!

      Poista
  8. Hmmm... Niin tuo tunnelma. Onpa vaikea kysymys! Minulle se paras tunnelma tulee kasvien ja ennen muuta kukkien runsaudesta. Komppaan Riinaa, ajatukseni kulkevat samoja polkuja hänen kanssaan, että jotenkin niissä tunnelmallisissa puutarhoissa on kasveja, jotka saavat puutarhurilta osakseen runsaasti rakkautta. Jotenkin sen vaan vaistoaa, ulkopuolinenkin! =) Lisäksi, ihan niin kuin Riina sanoi, vanhoissa puutarhoissa on omanlaisensa tunnelma, jota ei vaan uusiin saa muuta kuin hitaasti ajan kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Riina osasi hyvin tiivistää minunkin mielestäni. Rakkautta, aikaa ja paljon kasveja. Ripaus kärsivällisyyttä olisi ainakin minulle tarpeen, koska eihän ne kasvit hetkessä näytä parhaita puoliaan. Sitten olen jo heittämässä hiiteen koko tapausta.

      Poista
  9. Hurmaavia kukkia, puutarhasta näkee kyllä heti (niinkuin sinunkin) onko se omistajalleen rakas. Ja sitten sitä repsahtaa ja rakastuu itsekin. Kärhösi voisi olla Madame le coultre, opettelin viime talvena kärhökirjan ulkoa. Tuo pelaquusi väri on kyllä valtavan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lisäkiitos kärhövinkistä, voisi olla juurikin tuo Madame le coultre. Ainakin on ihan samannäköinen, kun googletin. Pelakuussa on kaunis väri, en ole aikaisemmin niin pelargoneista välittänyt, mutta näitä on näköjään kaikkia tosi söpösiäkin :)

      Poista
  10. Ihania kukkioita sinulla niin paljon Kyllä kukat kaikki ilahduttavat niitä katsellessa :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...