29 huhtikuuta 2015

Mistä tiedät kuuluvasi hurahtaneisiin...

Alkaako asuntosi muistuttaa keväisin kasvihuonetta? Luovuudella ei ole rajoja, kun virittelet mitä hienoimpia innovaatioita, jotta rakkaat taimesi saisivat valoa ja kukoistaisivat. Taimet valtaavat kaikki paikat. Selittelet perheellesi, miten ruokapöytä on aivan turhan suuri, siihen mahtuu hienosti taimia 50, ja silti jää pieni rako lautasellekin.


Hurahtaneet löytävät uusia käyttötapoja tutuille esineille


Taimia ei tietenkään vain kasvatella. Niille annetaan valoa, vettä ja ravinteita. Koulitaan, latvotaan ja tutkitaan tarkkaan päivittäin, joko itää vaiko ei.  Hurahtanut ei välitä estetiikasta tässä vaiheessa, mutta siihenhän tällä kaikella pyrkii. Rumat hyllyköt ovat tervetulleita paraatipaikalle olohuoneeseen. Kyllä niitä nyt tämän kevään tässä katselee..Kesällä sitten kukoistaa.

Kaunis sisustuselementti??


Ehkä puolisosi luulee (toivoo) tämän jo riittävän. Ei, ei, miten väärässä voikaan ihminen olla. Eihän tämä millään mihinkään riitä! Kimpsut ja kampsut kasaan ja reissuun. Hurahtanut matkaa kevyesti satoja kilometrejä ja vaikka toiseen maahan saadakseen sen herkun, jota on "aina halunnut".


Taimitarhaan tiemme käy!

No, ehkä puolisosi sitten luulee (toivoo) tämän nyt jo riittävän. Jälleen väärin. Kasveja tietysti siirrellään, uusia penkkejä kaivetaan, haetaan kiviä ja ihan vähän vaan vois laajentaa...Ja tohon täytyis saada muuten yks uusi kasvi. Hurahtaneen isopyörä pyörii hurjalla vauhdilla, ideoita ja unelmia pursuaa ulos. Kesä on sitten ihanaa.



 Hurahtanut todellakin tietää, kuka on Alan Titchmarch tai Monty Don. Latina sujuu lähes natiivitasolla. Viljelet puheessasi variegataa siellä ja vulgarista täällä. Primulat ja anemonet, selvää kaikki. Onhan siemenkuvastoja luettu jo joulukuulta, kyllä siinä jotain jää mieleen.



Voihan Primula

Hurahtanut nauttii luonnosta, kasveista ja kauneudesta. Harrastus antaa suurta iloa ja tyydytystä elämään. Mikäpä loppujen lopuksi olisikaan tärkeämpää, kuin puutarhanhoito ja siitä saatu ilo. Niinhän se on viisasti todettu. Eli kaikille vaan, sokka irti ja antaa palaa. Kerran täällä vain eletään!


Tervetuloa uusille lukijoilleni ja hulvatonta wappua ihan kaikille!!







18 kommenttia:

  1. Mukavaa vappua Sinullekin Kurjenkello!
    Hauska kirjoitus, ja totisinta totta.
    Tuolla aiemmassa tekstissäsi mainitset rakkauden akileijoihin;
    olen luullut sitä itsestäänselvyydeksi, että kaikki rakastavat akileijoja.
    Mutta on sitä hienoa kyllä julistaakin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos akileija! Kyllä akileijojen luulisi hurmaavan kaikki, minut ne ainakin saivat pauloihinsa :) Ihanaa, kohta päästään jännäämään, minkälaisia kukkia kaunottaret tällä kertaa suovat!!

      Poista
  2. Aivan nappiin meni tämä kuvaus. Juuri tällaista se on, vaan ei haittaa. Meillä ei onneksi Ukkokulta juurikaan puutu tekemisiini, kunhan ihmettelee ja välillä ihan ääneenkin. Naapurit sen sijaan taitavat katsella ulkotouhujani salaa verhojen raoista, sillä lähistöllä ei muita pihakajahtaneita asusta. Toisinaan ajattelen, etten ihan keskellä sunnuntaipäivää järjestä naapureiden ihmeteltäväksi mitään erikoisia manöövereitä, mutta näin keväällä tuppaa naapurit pihahommissa unohtumaan. Pari naapuria on huomauttanut minulle, että taidan laittaa pihaan aika tavalla rahaa. No, jollei laita pihaansa mitenkään, ei siihen rahaakaan kulu. Vaan kuluu kenties johonkin muuhun. Kullakin on huvinsa ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustava puoliso onkin hurahtaneelle, kuin lottovoitto. Mukavampaa elo näin :) Kyllä puutarha on ehdottomasti paras kohde syytää rahaa. Naapurithan voivat lahjoittaa omansa sinulle, kun heiltä ne kerran säästyvät ;) Mutta, kuten sanoit, huvinsa kullakin. Mutta meillä huvit toki parhaat, hih!

      Poista
  3. Näin se just menee, aamen, sanoo hän, joka hullunkiilto silmissään suuntaa taimikaupoille viikonloppuna.=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa reissua ja teehän mahtavia hankintoja!! Perässä tullaan, heh.

      Poista
  4. He-he joo sokka on irrotettu jo vuosia sitten ja aina vain pahemmaksi muuttuu;D Mahtavasti kirjoitit meistä viherturaajista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Joo, on tainnut sokka irrota täälläkin jo aikaa sitten ja miten tää villitys voikin vaan pahentua vuosi vuodelta :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Taitaa olla joukkoepidemia! Mutta mukavaahan tämä on, joskus tosin pohtii omaa järjenjuoksuaan, mutta onneksi vaan joskus, hih ;D

      Poista
  6. Haha, meinasin kirjoitella tälle viikolle samanmoisen tekstin. Vaan mitäpä sitä tarinoimaan, kun joku jo sen teki täydellä teholla!

    Sini K.
    joka taitaakin tarinoida siitä, kuinka omaan pihaan saa menemään helposti kahdeksan (kymmenen) kuutiota kuorikatetta, kun naapurit ovat tyytyväisiä yhteen
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sini! Juu, kyllä näitä puutarhahöpsöjen juttuja riittää. Ei aina ihan muut ymmärrä ;)

      Poista
  7. Hei, olipa niin hauska teksti ja totta joka sana. Sainpa aamutuimaan makoisat naurut, piti ihan miehellekin lukaista ääneen. Hänkin tuumasi, että noinhan se menee meilläkin :D Mukavaa vappua sinne etelään, me täällä vielä lumia sulatellaan! Mutta taimet rehottaa pitkinä huitiloina tarkkailusta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Willenmiina. Mukavaa, jos juttuni nauratti, niin oli tarkoituskin :) Toivotaan lumille kyytiä ja sais kelit lämmitä täälä etelässäkin, aikaa koleaa on. Taimet tosiaa rehottaa, kohta täytyis saada ulos, ettei käy köpelösti.

      Poista
  8. Hi, hi, hii...niin osu ja uppos, sokka singahti jo aikaa sitten, eikä ole löytynyt sen jälkeen :DDD
    Ihana kirjoitus!!!

    VastaaPoista
  9. Lueskelin tätä sun blogiasi alusta saakka, kun olen löytänyt tämän vasta äskettäin. Aivan mahtavasti kirjoitat ja vautsi mitä kaikkea puutarhassasi kasvaa.
    Tämä postaus sai kyllä niin hyvälle tuulelle, mä kuulun ehdottomasti tähän hurahtaneiden sakkiin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Riina mukavasta kommentista, tuli hyvä mieli :) Ihanaa olla hurahtanut, eikös!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...