19 elokuuta 2015

Loppukesän kukkia ja perhosiakin nähty

Aurinkoiset päivät ovat pistäneet vauhtia loppukesän kukkijoihin. Mikäli lämpöä riittää jatkossakin, kukinnasta päästään nauttimaan vielä pitkään. 


Oriental-lilja 'Muscadet'
Muscadet-lilja on kaunis! Iltaisin se lähes hehkuu valkoisuudessaan. Lilja myöskin tuoksuu, mutta ei liian pistävästi kuitenkaan. Liljat eivät kuki kovinkaan kauan, mutta sitäkin näyttävämmin ne sen tekevät. Aina en ole hirveästi liljoista digannut, mutta tänä kesänä olen kokenut jonkinlaisen "heräämisen" näiden suhteen.


Innostuksissani tulikin tilattua liljoja(kin) niin Kauppilasta kuin Korpikankaaltakin. Älkää edes kysykö, mitä kaikkea...Ainakin 'Spring pink' oli listalla.

Hydrangea arborescens 'Pink Annabelle'
 Pallohortensia 'Pink Annabelle' on aivan ihana! Voi, miten innostunut olenkaan nyt sen kukista. Suuria vaaleanpunertavia palleroita on runsaasti ja ne kestävät pitkään.





Väriminttuja olen hommannut erivärisiä. Perinteinen punaisen olen antanut pois, sillä se oli makuuni liian hallitseva. Värimintut ovat hyviä kasveja leviämään ja varsinkin punainen tuntui olevan siinä hommassa mestari.


Monarda didyma

Nimilaput ovat hävinneet taas ties minne, joten tarkempia nimiä ei ole näistä antaa.  Värimintuista on vaikea saada kuvia, joissa ne tulisivat edukseen. Kaikissa kuvissa kasvi vaikuttaa jotenkin suttuiselta. Luonnossa sen pörröinen look on kuitenkin varsin hurmaava.

Vähän tärähtänyt look


Tämä lila väriminttu oli kasvanut parissa kaudessa aikamoiseksi pensaaksi ja jaoin sen viime syksynä moneen osaan. Valkoisen värimintun puolestaan hommasin alkukesästä valkoiseen penkkiini ja se taitaa olla näistä värimintuista nyt suosikkini. Valkoinen kausi siis jatkuu edelleen.



Punahatut ovat nauttineet kuumuudesta. Nämä ovat niin peruskukkasen näköisiä, mutta ja ehkäpä juuri siksi niin viehättäviä!

Echinacea purpurea

Valkoinenkin kukkii just

Hohdekukissa on hieman samaa muotokieltä kuin punahatuissa. Hohdekukat jaksavat kukkia hyvänä syksynä todella pitkään. Arvokas kasvi siis loppukesän puutarhassa.



Kosmoskukat ovat kasvaneet leikkimökin edustalla huimiin mittoihin. Ei ole kesää ilman kosmoskukkaa!


Eikä ole kesää myöskään ilman rantakukkia! Vihdoin nämä ihanuudet alkavat kukkia. Jostain olen saanut päähäni himoita valkoista rantakukkaa, jota ei kuitenkaan taida edes olla olemassa?! Olisi kyllä varmasti hieno tapaus, jos olisi :)

Lythrum salicaria
Vaaleanpunainenkin versio 'Blush' on onneksi tallessa. Hieman jo meinasin panikoida, että missä ihmeessä se on, kunnes muistin siirtäneeni sen syksyllä toiseen paikkaan. Tämmöistä tää kasvikaruselli on, heh.

Lythrum salicaria ´Blush´
Lämpöiset päivät ja kenties näiden loppukesän kukkien kukinta on vihdoinkin saanut perhoset liikkeelle, on niitä jo odotettukin. Yleensä en ole tietenkään kameran kanssa hollille päässyt, mutta amiraalin onnistuin lopulta kuviinkin asti saamaan, mutta kiirus oli silläkin lennellä kukasta kukkaan. 




23 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja kivaa kun perhosiakin viimein näkyy! Nuorempana olin liljoista kovin innostunut, mutta sitten tulivat liljakukot ja vei innostuksen mennessään. Nyt innostukseni on heräämässä uudelleen. Liljat ovat ihania, tuoksu viipyy tuulen mukana. Mullakin on nyt yksi väriminttu, luulin ennen että niitä on vain se peruspunainen, mutta sainkin Cheriltä vaaleanpunaisen ja Sinulla on valkoinenkin, väriminttu on kaunis kukka ja löysin omalleni sopivan paikan! Tykkään kovasti myös noista auringonhatuista, tosin en kovin valkoisesta, ja noista hohdekukista! Ihana hortensia Sinulla, suloisen vaaleanpunainen, ostin myös vaaleanpunaiseen taittavan hortensian Pinsiön taimistolta ja vaikka kuinka yritän katsella, punan häivääkään ei näy, no limenvihreä se kyllä on ja kaunis.

    Harmi kun unohdin Lepaan ihan täysin...isäntää ei harmittanut ollenkaan, naureskeli vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liljakukot ovat kyllä ällötyksiä, aina noita tuholaisia riittää päänvaivaksi, mur. Värimintut ovat oikeita ötökkämagneetteja, perhosetkin niissä viihtyy pitkään. Kiva kasvi siis perhosbongarillekin :)
      Hahaa, ei taida isännät aina näistä puutarhakohteista olla ihan niin innostuneita kuin me ;)

      Poista
  2. Sinullapa on paljon loppukesän kukkijoita ja olet saanut bongattua amiraalinkin (odottelen sitä ja muitakin perhosia). Hortensia on tosi ihana ja värimintut myös.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alisa! Olen satsannut loppukesän kukkijoihin ja moni niistä on myös lempikasvejani, koska kukkivat pitkään ja houkuttavat perhosia. Toivottavasti perhoset löytävät tiensä teidänkin puutarhaan :)

      Poista
  3. Punk Annabelle - aivan ihastuttava. Taas tuli sellainen kasvi, joka on ihan pakko saada. Olen täysin hullaantunut hortensioihin.
    Myös väriminttu on jotenkin hyvin sympaattinen kukka. Minulla on vain sitä peruspunaista ja mielelläni näkisin muitakin väriminttuja loppukesää kukittamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että innostuit! Pink Annabelle on kyllä hurmaava, et tule pettymään :) Väriminttuja voisi keräillä kaikissa väreissä, mitä löytää, hih. Punk Annabelle olisi loistava nimitys jollekin kasville muuten!

      Poista
  4. No niin, tarkoitin tietenkin Pink enkä Punk Annabelle. Kyllä tämän tabletin kanssa saa ihme sanoja aikaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita loppukesän kukkia, nuo liljat ovat kerrassaan hurmaavat!
    Amiraalia ei vielä ole näkynyt...odottelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti amiraali liihottelee kuvattavaksesi, tänään näkyi taas muutama :)

      Poista
  6. Silmää hiveleviä värejä!

    VastaaPoista
  7. Pink Annabelleen iskin minäkin silmäni, ja valkoiseen väriminttuun. Nyt täytyy taas raapustaa siihen toiveiden kirjaan nämä kasvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen väriminttu on niin raikas, että siitä tuli yks suosikkini :) Pink Annabellen kukat eivät jää huomaamatta, upeat ovat!

      Poista
  8. Meillekkään ei ole vielä amiraaleja eksynyt, yhden neitoperhosen näin tänään. Tuo vaaleanpunainen rantakukka on ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen rantakukka on suloinen! Arvaa vaan, miten jo hätäilin, että onko kupsahtanut. Eihän sitä taas muistanut omia siirtelyitään ;)

      Poista
  9. Kaikkea kaunista! Ihana todellakin tuo Pink Annabelle!

    VastaaPoista
  10. Ihania loppukesän kukkijoita🌻

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus! Minäkin ihastuin tuohon pinkkiin hortensiaan, voiko olla kauniimpaa? Hieno kokoelma väriminttuja, niitä minulla ei vielä olekaan. Ne taitavat olla perhosten suosikkeja, teidän puutarha taitaakin olla perhosparatiisi :). Minäkin rakastan syyshohdekukkia, ensi keväänä kyllä niitä aion hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Olen kovasti hommannut kasveja nimenomaan sillä ajatuksella, että olisivat perhosten suosiossa. Pari viime kesää ovat surukseni olleet huonoja perhosvuosia, onneksi nyt edes muutamia lentelee. Niitä on niin mukava seurata :) Syyshohdekukka on hyvä hankinta, kaunis ja pitkään kukkiva!

      Poista
  12. Kauniita loppukesän kukkaset sinulla :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...