12 toukokuuta 2015

Kukkakuvia sadekauden iloksi

Kylläpä sataa ja on koleaa! Mikäli sääennusteeseen on luottamista, niin samalla meiningillä mennään jatkossakin.  Kohta on jo kesäkuu, missä lämpö luuraa?  Luonto on kyllä nyt äärettömän kaunis. Ajan voisi pysäyttää hetkeksi tähän. Heleänvihreys ja mustarastaan laulu, niihin ei kyllästy ikinä.

Pihalla olisi erilaisia pienempiä ja suurempia projekteja odottamassa. Uusia kasvihankintoja olen taas löytänyt, niille pitäisi löytää paikat. Toimin todellakin näin vääräoppisesti, ensin kasvi ja sille sitten koitetaan etsiä paikka.

Kevätkukkijoita

Kevätkukkaset jaksavat kukkia koleista keleistä huolimatta. Esikoihin olen hurmaantunut tänä keväänä ja ne ovatkin kukkineet pitkään. Balkaninvuokoilla on myös ollut hyvä vuosi. Valkoinenkin balkaninvuokko on intoutunut kukkimaan, joka vuosi näin ei jostain syystä tapahdu.



Esikkonurkkauksessakin palloesikot vielä jaksavat, vaikka kukinta alkaakin olla jo hieman ohi. Valkoisen palloesikon soisi levitä runsaasti. Valkoiset hyasintit ovat juuri nyt muhkeimmillaan. Japaninesikko on kasvattanut rehevät lehdet, kukkavanaa ei vielä näy. Toivottavasti sekin intoutuisi vielä kukkisi.


Princess Irene


Princess Irene avasi tulppanikauden. Syvä oranssiväri on kaunis kevätillassa. Myös muissa tulppaneissa alkaa olla nuppujen kärjissä havaittavissa väriä. Lähtökuopissa odotellaan jo.

Muscari armeniacum

Helmihyasintit ovat pirteitä kirkkaansinisine kukintoineen. Vaikuttavan istutuksen saa, kun istuttaa näitä paljon ja tiheään. 


Frittillaria meleagris

Ihanat ruutukuvioiset kirjopikarililjat alkavat kukkia. Nämä kaunokaiset jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Kasvi on jotenkin niin kevyt ja ilmava, että se sopii lähes minne vaan. Liljakukot taitavat näitäkin napsia, kannattaa tarkkailla kasvustoa.

Frittillaria meleagris 'Alba'

Leppoisia puutarhapäiviä kaikille! 
 


14 kommenttia:

  1. Minulla on sama ongelma eli hamstraan kasveja ja sitten yritän epätoivoisesti etsiä niille sopivia paikkoja. Enkä näköjään muuta opi, vaikka joka kevät päätän muuttua.
    Sinulla on kauniita kasveja, eikä ainakaan kuvissa näytä sijoittelu mitenkään ongelmalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on paljon hauskempaa, kun saa haalia kaikkia ihania kasveja :) Kyllä niille aina joku paikka löytyy, että mitäpä sitä muuttamaan. Vaikka sorrunkin milloin mihinkin aarteeseen, niin ehkä kasvien sijoittelua helpottaa se, että pyrin pysymään tietyissä väreissä ja "tietyntyyppisissä" kasveissa.

      Poista
  2. Onpas siellä ihania kukkijoita jo vaikka miten paljon! Minulta meni esikot toissa talvena, kun ei ollut suojaavaa lumipeitettä. Onneksi jokunen vanhaa kantaa oleva pihaesikko näyttää vielä nousevan. Tulppaanit ja narskut alkavat pikku hiljaa kukkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna! Harmillinen juttu sinulla käynyt esikkojen kanssa. Pihaesikko taitaa onneksi olla sitkeää ja hyvin leviävää laatua, joten eiköhän esikkoja taas pihallesi ilmesty. On se silti aina tylsää, kun kasveja menettää.

      Poista
  3. Sinulla on ihana kukkiva piha. Silmäni iskin heti tuohon valkoiseen balkaninvuokkoon kun on tämä valkoinen kausi meneillään. Tuo muki on aivan ihana mistä juot kahvisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Pyrin nimenomaan kukkivaan pihaan, se on sitä mun unelmapuutarhaa :) Valkoiset kasvit ovat ihania, mun on pakko saada johonkin se valkoinen penkki vielä joskus. Muki pitää toki olla puutarhateemaan sopiva, kukkia ja perhosia.

      Poista
  4. Between vei sanat suustani tuolla aiemmin. Minäkin lupaan aina parantaa tapani, kunnes sitä taas mennään into pinkeänä taimikaupoilla ja kaikki järkevät aatokset haihtuvat samantien mielestä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevyys ja taimikauppa ei mahdu samaan lauseeseen :) Hassua, että vaikka aina kuvittelee jotenkin järkevöityneensä tässä hommassa, niin hullummaksihan tämä menee joka vuosi :D

      Poista
  5. Paljon on jo nättiä kevätkukkaa! Kaunista. Täälläkin on koleaa.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään oon ollut välillä jopa aurinkoa näkyvissä, mutta toki sateen ja tuulen kera. Pihatöihin kuitenkin pääsi ja sehän se tärkeintä onkin :D

      Poista
  6. Kauniita kukkia! Oma tavoite on, että saisin tästä tämän hetkisestä puutarhasta sellaisen että täällä aina kukkisi eri värisiä kukkia. Taidan ainakin tuon kirjopikarililjan pistää korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos insinööri! Kukkiva puutarha onkin oikein hyvä tavoite!! Itse olen nyt lisännyt paljon näitä kevään ja alkukesän kukkijoita, koska alkukesä saattaa helposti jäädä vaisuksi. Silloin sitä juuri kuitenkin kaipaa niin paljon värejä ja kukkia pitkän talven ja harmauden jälkeen.

      Poista
  7. Ihania kevään kukkasia! Meillä vasta aloitellaan kukkimista :D
    Ensin paikka sitten kasvi, näin minäkin vannotan aina itselleni ja taas eilen toin töistä monta uutta kukkaa ja ikivihreää ;-P Parantumaton oon, tiedän :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Mukavaa, että teilläkin jo kohta kukinta alkaa! Sinulla on kyllä vaarallinen työpaikka, liikaa houkutuksia :D Mulla varmaan jäis palkka työpaikalle, heh.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...