Aulangon puistometsästä |
Puutarhassa on siirrytty kukkien ihastelusta ränsistyneiden kasvustojen leikkaamiseen ja haravointihommiin. Lyhdyin ja callunoin olen koittanut piristää yhä ankeammaksi käyvää maisemaa. Meikäläinen on kukkaihminen, joten aina tämä vaihe vuodesta vetää jollain tavalla apeaksi. Toisaalta puutarharyytymys oli jo sitä luokkaa, että lepotauko tekee varmasti terää.
Syksyn piristykseksi päätin järjestää myös pienen arvonnan. Arvon kaikkia puutarhaihmisiä viihdyttävän kirjan: Puutarhurin syksy ja talvi. Kirjan ovat kirjoittaneet Leena Luoto, Tiina Klemettilä ja Heikki Luoto. Sivuja kirjassa on muhkeat 166.
Kirjasta kerrotaan seuraavaa:
Puutarhurin syksy ja talvi kulkee vuodenaikojen mukana syksyn
kukkaistutuksista joulun koristuksiin ja kevään rakenteluprojekteihin.
Käytännössä testatut ohjeet kylmän ajan pihatöistä ja ihana näprääminen
omalle pihalle ja parvekkeelle on koottu samaan upeasti kuvitettuun
kirjaan. Kranssien, köynnöstukien ja monien muiden pihan kaunistusten
materiaalit löytyvät omasta pihasta. Tavallisessa puutarhanhoidossa
tarvittavat kädentaidot riittävät kaikkien ohjeiden toteuttamiseen.
Arvontaan pääset osallistumaan seuraavasti: Olemalla blogini kirjautunut lukija, saat yhden arvan. Voit liittyä myös nyt, mutta toivottavasti et pelkän arvonnan perässä. Toisen arvan saat, mikäli linkität arvonnasta kertovan kuvan omaan blogiisi. Palkinnon postitan vain Suomeen.
Aikaa osallistua on 6.11.16 asti.
Tämän kuvan voit linkittää blogiisi |
Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti ja mukavia syksyisiä päiviä!
Olen mielellään mukana arvonnassa, ainakin toistaiseksi vain yhdellä arvalla. Tämä tumpelo nimittäin vasta tutustuu siihen miten tuo linkki tehdään :) Jos opin vielä sen väkertämään, niin ihan mielelläni arvontaasi mainostan.
VastaaPoistaOsallistun kahdella arvalla kivan kirjan arvontaan. Se tulisikin nyt oivaan aikaan, sillä pikkuisen olen ollut ulalla, mitä tehdä, kun puutarhassa tekemiset vähenevät huimaa vauhtia.
VastaaPoistaBloggerlukijana mukaan.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Hieno palkinto, tuosta voisi olla iloa ja hyötyä pimeään aikaan. Osallistun ilman muuta kahdella arvalla, linkitän blogistani arvontaasi.
VastaaPoistaKiva palkinto! Yhdellä mukana.
VastaaPoistaYhdellä mukana.
VastaaPoistaPihakukkien aika alkaa olla ohi. Hyvä puoli se, että ei tarvitse kastella.
Enmämitäänkoskaanvoita - mutta yhdellä mukana :D
VastaaPoistaYhdellä mukana, olisi ihana kirja vaikka lahjaksi! Ja itselle toki myös.
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com
VastaaPoistaMukava arvonta, osallistun mielelläni yhdellä arvalla!
VastaaPoistaSamanlaista kiirettä on pitänyt minullakin, eikä puutarhahommat enää suoraan sanottuna pahemmin houkuttele. Tänäänkin oli niin harmaata, että en millään innostunut lähtemään ulos. Mutta jospa nyt nauttisi ihan ansaitusti sohvalla pötköttelystä :)
Tosi kiva arvonta. Mukana yhdellä arvalla. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistaIhana kirja, tavoittelen sitä yhdellä arvalla.
VastaaPoistaIreoota tarvitahan aina. Yhyrellä mukana.
VastaaPoistaOi että, yhdellä mukaan kivaan arvontaan! :)
VastaaPoistahippohiiri at gmail.com
Minä vähän kaipasinkin sinua! Tuo Aulanko on sitten ihana paikka!! Käyt varmaan usein siellä? Minun on aina kesällä pakko päästä sinne :) Upea kirja, tahtoisin mukaan arvontaan tietysti.
VastaaPoistaTäällä myös kukkaihmisen pihatouhut ovat jääneet viime aikoina huonolle tolalle. Kanervia ja lyhtyjä olen laittanut pihalle, mutta kaikki muu näyttää omaan silmään valjulta eikä pihalla huvita juuri mitään tehdä. Yhdellä arvalla mukaan, tätä kirjaa olisi kiva lukea pimenevinä iltoina.
VastaaPoistaMukaan kivaan arvontaan yhdellä arvalla, seuraan bloggerin kautta.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukaan kivaan arvontaan yhdellä arvalla, seuraan bloggerin kautta.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukava arvonta. Yhdellä mukana.
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana arvonnassa :)
VastaaPoistamimyy93@gmail.com
Mukana :) kaljukeiju@gmail.com
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja, joskin vielä ei ainakaan ole tekeminen loppunut pihalta :D Yhdellä mukaan! talviuninalle(at)gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana! Kirja vaikuttaa kiinnostavalta :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Jep. Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaOnpa mukava arvonta, yhdellä mukana!
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana. Olisi kyllä hyvä inspiraation lähde tuo kirja pihapiirin kunnostamiseen. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaKirjapalkinnot kiinnostavat aina. Yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistamarjo.vesanto@gmail.com
Mukana yhdellä arvalla
VastaaPoistaOnnea kaikille arvontaan! Kaikki bloggerin kautta lukijoinani olevat hyväksytään mukaan =)
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaYhdellä mukaan uutena lukijana.
VastaaPoista