Pieniä, suuria iloja

Puutarhan kasvit ovat vielä pikkuruisia ja vaatimattomia, mutta iloa niistä silti jo saa kovasti. Tuskinpa mikään läikähdyttääkään puutarhaihmisen sydäntä niin kuin kevään ensimmäiset kukat. Miten ihanaa on huomata talven jälleen väistyneen ja kevään voittaneen. Koko kesän unelmat ja kauneus on jo ihan lähellä!  

Kevään pieniä iloja on paras tutkia niin nöyränä kuin kykenee. Parasta olisi, jos menisi maahan rähmälleen. Ihan niin hurjaksi en ole kuitenkaan vielä alkanut. Taitaa olla naapureilla jo tarpeeksi muutenkin puutarhatouhuissani kummastelemista.

Ensimmäiset kevätkurjenmiekat aukeavat kukkaan. Niiden kukkien sini on terävää ja kirkasta. Mahtavaa lääkettä värien kaipuuseen.

Julianesikko?

 Esikoiden suhteen myönnän olevani hieman suruissani. Kaikki palloesikot ovat kupsahtaneet ja moni muukin näyttää kovin pieneltä ja heiveröiseltä. Kovat pakkaset ilman suojaavaa lumipeitettä ei ollut niiden mieleen. Puutarhanhoito on opettavaista; pettymyksiä tulee väistämättä eteen joka tarhurille.

Reunuspoimulehti

Viime vuonna ajattelin olla kerrankin fiksu ja säästää kasvien nimilaput. Sittenpä olisi keväällä helppo tunnistaa, mitä maasta nousee. Noh, osa lapuista on oikeillakin paikoilla, mutta valtaosa on ajelehtinut ties minne. Luulenpa, että lapsillakin on ollut jälleen vikkelät sormensa pelissä.

Syksyllä kukkasipuleiden maahan saaminen saattaa tympäistä, mutta kyllä se kannattaa. Kun on koko talven kärvistellyt ilman puutarhaa, niin jo pelkät lehdetkin ilahduttavat. Puutarhassa ja sen tarhurilla tuntuu olevan odottava tunnelma. Kasvit ja puut odottavat lähtökuopissaan. Muutama lämmin päivä, niin viherrys ja kasvu alkaa todenteolla. Ehkäpä se herättää tämän tarhurinkin jälleen vauhtiin. Koleus ja kylmyys eivät hirveästi innosta, mutta minkäs teet.

Virkistävää viikonloppua!