16 tammikuuta 2018

Kesän muistoja

Eipä ollut viime kesä puutarhurin unelma säiden puolesta. Mieleen jäi sateet ja kylmyys ja kylmyys ja sateet. Eihän sitä saisi pienestä lannistua, mutta kyllä jossain vaiheessa rupesi niin lujaa ärsyttämään, että heitin puutarhahanskat nurkkaan. Kuviakin tuli otettua tosi vähän. Noita kuvia näin talven keskellä katsellessani, tajusin kuitenkin että on se kesä silti vaan hienoa aikaa, vaikka ei säät aina kohdallaan olisikaan. On kukkia, vehreä luonto ja valoa! Iloiten olenkin ottanut vastaan jokaiseen päivään lisääntyvät valoisat minuutit. Kohta on taas kevät ja uusien unelmien aika.



Kärhöjä on kiva kuvata, kun ovat niin kuvauksellisia. Uskollinen kärhöni 'Hagley Hybrid' kukkii aina runsaasti ja kauan. Sen kukat eivät sateistakaan piittaa.


Aurinkokin on todistettavasti joskus paistanut!



Hopeamaruuna on ihan viehko tapaus värinsä puolesta. Sopii kivasti kaveriksi monelle kasville. Tuppaa vaan leviämään melko tehokkaasti, joten kurittaa sitä pitää. Yleensä se pysyy myös tukevasti pystyssä, mutta viime kesänä jouduin sitäkin tukemaan sateista johtuen.


Liljoja taidan laittaa keväällä lisää. Ne sentään lähtökohtaisesti kukkivat hyvin ja pysyvät pystyssä. Vaikka tykkään tehdä puutarhassa kokeiluja ja haalia vähän erikoisempiakin kasveja, on hyvä että penkeissä on joitakin peruskasveja, jotka kukoistavat aina.



'Spring Pink'



Siemenkylvöjen osalta ei viime kesä ollut menestystarina. En kylvänyt kuin koristetupakoita ja leijonankitoja. Molemmat kyllä kukkivat, mutta meni pitkälle loppukesään. Onneksi penkeissä on näitä itsekseen kylväytyjiä, kuten tämä maariankello.






Sormustinkukat kuuluvat niihin peruskasveihin, jotka kukkivat aina. Ne taisivat viihtyä kesän kosteudessa, kun kasvoivat ihan kunnon mittoihin.


Ruusuthan eivät tunnetusti sateista pidä ja se tuli nähtyä. Kukat ja nuput ruskettuivat ja kameran kanssa sai olla nopea, jos halusi edes muutaman kunnon kuvan. 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

30 kommenttia:

  1. Jos viime kesä olikin vähän kehnonlainen, niin nyt on syytä olettaa, että ensi kesä on sitten oikea unelmakesä!
    Itsekin olen käynyt läpi viime kesän kuvia, niissä se kesä ei näytä ollenkaan niin kylmältä ja märältä kuin se todellisuudessa oli:D
    Hagley hybrid on todella kauniin värinen ja sormustinkukat ovat aina ihania.
    Oikein hyvää ja kukkaisaa uutta puutarhavuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, nyt on syytä olettaa ja odottaa kunnon kesää! Näin talven keskellä kesäkuvat näyttää aina niin ihanilta, onneksi.

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia puutarhastasi. Eipä uskoisi niitä katsellessa, että viime kesä oli melko viileä ja sateinen.
    Mukavaa ja toivottavasti auringonpaisteista tammikuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä niitä lämpimiä päiviäkin taisi olla, mutta ihan liian niukasti. Jännittävää nähdä, mitä tämä kesä tarjoaa. Muutamana päivänä on jo aurinko näyttäytynyt, kevät lähenee. =)

      Poista
  3. Muistot kultautuvat tosi helpolla, sateinen kesäkin! Onneksi oli kuitenkin kesä ja upeita kukkijoita pihallasi olikin! Kuvissa sää näytti niin valoisalta ja kauniilta!

    Toivotaan, että kevät ja kesä olisi lämpimämpi, sataakin saa - kohtuudella! Ihanaa kirpeää tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kesä on kuitenkin aina erityislaatuista aikaa, näin talven viimoissa sen ainakin ymmärtää.
      Joo, sataa täytyy aina välillä, muuten valitellaan että on liian kuivaa, heh.

      Poista
  4. Kolme kylmää ja sateista kesää peräkkäin on täällä saldo. Kaipaisin jo aurinkoa sekä lämpöä. Ruusutkin sitä rakastaisivat! Kärhösi ovat suloisia! Toivon uusitun kärhöseinäni alkavan hiljalleen kukoistaa. Viime kesänä laitoin uudet taimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kesät viime vuosina hellineet auringolla. Ehkä ensi kesänä sitten, vähän meinaa kyllä usko olla koetuksella, kun nämä säät ovat niin ihmeelliseksi menneet.

      Poista
  5. Minäkin huomasin kuvia katsellessa, että olihan niitä aurinkoisiakin päiviä ja kukkarunsautta viime kesänä. Ihania sormustinkukkia ja ruusuja pihallasi! Minulla oli joskus tuota hopeamarunaa, mutta se hävisi jonnekin. Pitäisi hankkia uudelleen, se sopii monien kukkien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivalla säällä kun kuvaa, niin hyvä tulee! Viime kesänä ei ainakaan tarvinnut rasittaa itseään kasteluhommissa, eikä kasvit kärsineet kuivuudesta. Positiivista ajattelua. =)
      Hopeamaruuna tosiaan sopii kaikkien kaveriksi, mulla meinaa vaan levitä turhankin tehokkaasti.

      Poista
  6. Kesä on aina kesä ja sen näkee näistäkin kuvista. Kyllä tällaisena kylmän tuulen tuivertamana pakkaspäivänä silmä lepää näitä ihania kukkakuvia katsellessa. Liljat ja kärhöt ovat ihania, eikä niitä voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on, että kevättä ja kesää kohti mennään hyvää vauhtia! Pahin pimeys on takana. Talvesta en välitä yhtään, lunta ja pakkasta on ollut nyt onneksi sopivasti.

      Poista
  7. On hyvä,että muistutat menneen kesän valoisista puolista. Ankean syksyn keskellä sateinen kesä maalautui mielessä synkin värein. Nyt odotan tammikuun 20. päivää, jolloin päivän pituus on jo seitsemän tuntia. Siitä menneeään eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se 20. päivä sitten on! Valon määrä alkaa lisääntyä selvemmin ja selvemmin. Ajatuskin siitä jo piristää.

      Poista
  8. Viime kesä oli kylmä ja sateinen, mutta sen lisäksi mieleen on jäänyt kaikki se tekeminen mitä pihalla riitti. Kylmä sääkään ei haitannut kun lapio kädessä pysyi välillä olo liiankin lämpimänä. Lisäksi joku jossain blogissa jo aiemminkin kommentoi, mutta osa kukista selvästi nautti säästä. Monella kukinta kesti tavanomaista pidempään. Olet saanut vähän kehnosta kesästä huolimatta upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tekemistä puutarhassa riittää aina ja parempihan se on tehdä hommia, kun ei ole liian kuuma. Kasvit saivat tarpeeksi vettä, mikä oli niille hyväksi. Harmillisesti kosteudesta nauttivat myös etanat ja lehtokotilotkin, niitä en pihalleni haluaisi. Toivottavasti ensi kesänä kuitenkin sitä aurinkoa olisi enemmän!

      Poista
  9. Tuli ikävä omaa mennyttä Hypriittiä :(
    Istutin hopiamarunaa pinkin pioonin viärehen. Toivottavasti talavehtiis hyvin.
    Kuvista päätellen, puutarhas on ollu kaikesta hualimatta, runsas ja värikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, uutta hypriittiä hankkimaan sitten heti keväällä, eikös! =D
      Hopeamaruuna ja pionit on varmasti hieno yhdistelmä!

      Poista
  10. Sinulla on paljon kauniita vaaleanpunaisia kukkia. Tuo hopeamaruna sopii niin kauniisti noiden kanssa.
    Kuvista ei millään tajuaisi, että se viime kesä oli tosi surkea. Eletään nyt haaaveissa ja toivossa, että ensi kesä on entistä ehompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut heikkona vaaleanpunaisiin kukkiin ja sen sitten puutarhasta huomaakin. Nyt vaan varpaatkin ristiin, että ensi kesä olisi tosiaankin ehompi!

      Poista
  11. Ihania kuvia ja niin hempeän värisiä kukkia! <3 Blogissani olisi sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia oot suanu. Toivotaan tulevasta kesästä kaunista ja lämmintä!
    Hyvvee tammikuun jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Nyt olisi korkea aika jo saada se lämmin ja kaunis kesä!

      Poista
  13. oi miten kauniita kuvia olet kesästä laittanut, kyllä ne ilahduttavat kovasti, on jo kovaa ikävä kesään. Mukavaa viikon loppua Sinule

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Onneksi kesää kohti mennään. Tammikuu on jo lopussa, jee.

      Poista
  14. Hagley Hybrid on myös minun suosikkini kärhöistä. Viime kesänäkin kukki sateista huolimatta, kukinta alkoi kyllä normaalia myöhempään. Ruusut eivät minulla menesty muutenkaan, mutta viime kesän kukinta oli tosi surkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo on kyllä suositeltava kärhö. Kukkii hyvin ja talvehtii mainiosti. Toivotaan ensi kesälle parempia ilmoja!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...