Mitä kuuluu puutarhalle?

Viime päivinä en ole tehnyt puutarhassa juuri mitään hyödyllistä. Täydellistä velttoilua puutarhani ei kestä loputtomiin, mutta aika helppohoitoinen piha kuitenkin on.  Ilman pientä puuttumista puutarhassa vallitsee nopeasti viidakon lait. Ainakin omassani. Rikkaruohoja löytyy mitä oudoimmista (ja hankalista) paikoista. Sangen taitavia ne näyttävät olevan naamioitumaan muiden kasvien suojaan, etten muka huomaisi!

Daaliat kukkivat. Joku on katsonut oikeudekseen maistella terälehtiä.

Erilaiset ötökät pyrkivät salakavalasti pääsemään osingolle puutarhurin hartaudella vaalimista aarteista. Taas on napsittu vähän sieltä ja nakerrettu pikkusen täältä. Sitten on häivytty paikalta vähin äänin ja jätetty puutarhan omistaja pohtimaan, onko paikalla olleet kenties kirpat, kotilot, kirvat tai mitä näitä onkaan. Melko hyvin ollaan kyllä tultu juttuun, ötökät ja minä. Itseasiassa luonto on niin lähellä sydäntäni, että harva otus vihalistalle päätyy.

Tuen tarpeessa

Välttämättömimpien puutarhavälineiden joukkoon kuuluvat ehdottomasti sakset ja narut, joille olisikin taas käyttöä. Varsinkin nämä valkoiset daaliat (joiden ei pitänyt olla valkoisia) ovat kasvaneet lähes pilvenpiirtäjän korkuisiksi (piti olla matalaa) ja tukikeppini ovat liian nysiä. 

Toinen ongelma on kasvin hontelovarsi, joka ei jaksa kannatella kukkaa, vaan taipuu ja taipuu, kunnes katkeaa. Between (klik) pohtikin blogissaan voisiko daaliat latvoa kasvatusvaiheessa. Äitini näin teki ja hyvä tuli, ehkäpä homma siis kannattaa, hujoppimallisten kohdalla varsinkin. 

Tämmöisiäkin daalioita kukkii

Sakset ovat tarpeen jatkuvasti. Kuihtuneiden kukkien napsuttelu on ihan mukavaa puuhaa. Monen kesäkukan kohdalla se on myös oleellista, mikäli toivoo kasvin muodostavan uusia nuppuja, eikä keskittyvän siemenien kasvatteluun. Perennatkin jatkavat tällä konstilla kukintaansa pitkään, akileija hyvänä esimerkkinä.

Sormustinkukat jaksavat vielä kukkia

Sormustinkukat ovat kukoistaneet tänä kesänä. Monesta blogista olen saanut ihastella mahtavia digitalismeriä!  Sormustinkukkahan on kaksivuotinen kasvi. Ensimmäisenä vuonnaan se kasvattaa lehtiruusukkeen ja toisena vuonna kukkii.

Näiden liljojen kukintaa olen odottanut jo iäisyydeltä tuntuvan ajan. Yleensä ne ovat kukkineet jo aikaa sitten. Nuppuja on harvemmassa ja ne ovat kooltaan pienempiä kuin ennen. Pitäisiköhän näitä joskus jakaa? Miten se tapahtuu ja koska?

Kaunopunahatut alkavat näyttää lupaavilta. Viime vuonna ne tosin olivat täydessä kukassa jo heinäkuun lopulla. Punahattu on hieno kasvi, joka on itseni lisäksi myös perhosten suosiossa. Näistä on olemassa vaikka mitä ihania lajikkeita upeissa väreissä (ja kalliilla). Olen ollut arka niitä ostamaan, koska menestyminen ei ollenkaan varmaa.

Pörriäisiä varten olen kasvattanut sinipiikkiputkeakin. Se muodostaa runsaasti pieniä sinertäviä palleroita, joissa käy aikamoinen kuhina. Aurinkoiset ilmat ovat houkuttaneet pihaamme runsaasti kimalaisia ja muita lentäväisiä. 

Myös alppipiikkiputki ja valkoinen pallo-ohdake ovat hyönteisbaarissa kysyttyä tavaraa. Nämä rouheat kasvit muodostavat hyvän vastaparin muuten niin lällyromanttiselle tyylilleni. Ensimmäinen syksyinen lehtikin on jo lennähtänyt kuvaan mukaan.