20 tammikuuta 2017

Hiirenkorvia

Mikä onkaan kauniimpaa kuin kevään heleä vihreä puiden ja pensaiden puhjetessa hiirenkorville. Herkkä heleys haihtuu kesän edetessä luoden tilaa vihreän täyteläisimmille sävyille. Kevään heleys on mielestäni vastustamattoman ihanaa ja kotipuutarhassa hiirenkorvista voi vihreän lisäksi nauttia muissakin sävyissä.

Ruskaheisiangervo keväällä. Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'


Puuvartisten parhaimmistoa ovat värikkäät heisiangervot. Ne ovat kauniita koko kasvukauden ja niillä saa hieno vaihtelua istusalueisiin. Uusin hankintani on ruskaheisiangervo, joka on siinä mielessä vekkuli tapaus, että se muuttaa monta kertaa väriään. Keväällä sen lehdet puhkeavat vahvan oransseina, kesällä väri on tummempi, paikoin vihertäväkin. Syksyllä lehtiin tulee punertavaa sävyä. Hieno pensas!


Ruskaheisiangervo kesällä

Ihan parhaita ovat myös pikkuiset japaninhappomarjapensaat, joita on tarjolla erimallisia- ja värisiä. Ne eivät ole ihan yhtä helppoja kuin heisiangervot. Kasvupaikkaan kannattaa panostaa, jotta kasaantuva lumi ei katko sen oksia ja kasvupaikan on syytä olla myös lämmin ja aurinkoinen. Nämä pikkupensaat ovat niin kivoja pienemmissäkin puutarhoissa, eivät vielä liikaa tilaa, mutta tuovat kaivattua väriä. Isken näitä huoletta perennaryhmien sekaan ilmettä piristämään.


Japaninhappomarja – Berberis thunbergii varhain keväällä
Myöhemmin keväällä
Kesällä kaipasin sen juurelle jotain, joten istutin värikkään keijunkukan kaveriksi.

 Hassua, että julistan aina olevani keltaista väriä vastaan, vaikka haalin näköjään keltalehtisiä pensaita puutarhaani minkä kerkeän. Ehkäpä keltainen onkin vain kukissa se ongelma, vai onko ongelma ollenkaan. Taitaa olla vain omaa rajoittuneisuutta koko juttu.


Keltajapaninangervo – Spiraea japonica lajikkeesta ei tietoa.

Keltajapaninangervon tuoreet lehdet ovat vahvan keltaiset. Myöhemmin lehdillä on taipumus vihertyä. Näissä on erilaisia lajikkeita ja toiset kait säilyttävät lehtiensä kellertävyyden paremmin kuin toiset. Minä leikkaan pensasta aika vahvasti, koska haluan säilyttää sen tiiviinä ja pallomaisena.


Kesän edetessä väri haalenee

Perennapuolellakin värikkäitä lehtiä on tarjolla yllin kyllin. Erilaisia keijunkukkia on saatavilla nykyään helposti. Niitä myydään usein varsinkin syysistutuksiin, mutta kyllä nämä ovat ihan mahtavia aina. Keväällä ne elpyvät talvesta nopeasti, vaikka voi näyttää, että koko kasvi on heittänyt veivinsä. Olen huomannut tärkeäksi suojata ne kevätauringolta, silloin ne pysyvät paremmassa kunnossa.



Keväällä keijunkukka voi näyttää aika karulta, mutta elpyy!

Jonkin aikaa sitten innostuin varjohiippoihin niiden keväisten lehtien vuoksi. Nämä värikkäät lehdet näyttävät erityisen hienoilta, kun seurana on vielä lähinnä mustaa multaa. Pidän myös siitä, miten lehdet ovat asettuneet kasviin, jotenkin hienostuneesti vinksin vonksin. =)


Tarhavarjohiippa-Epimedium x rubrum
Eikä ne kukatkaan hassummat ole!

Keltaista jälleen! Koreaniisolla tosin on keväällä lehdissään myös punerrusta. Lehtien värin lisäksi kasvilla on monta muutakin hyvää ominaisuutta, pysyy tukematta pystyssä ja sen kauniit kukat houkuttavat perhosia. Se myös tekee siementaimia runsaasti, sehän on sitten hyvä tai huono puoli tilanteesta riippuen.

Agastache rugosa 'Golden Jubilee'
Loppukesällä kukat varastavat huomion


Brunnera macrophylla 'Jack Frost'?

Kirjavalehtiset rotkolemmikit olisivat mieleeni kovin, mutta eivät ole oikein meillä viihtyneet. Sinnittelevät pari vuotta ja sitten häippäävät. Ne ovat keväisin niin kauniita kukkivien kevätkukkien kaverina, että vielä tekisi mieli kokeilla kerran ja miettiä kasvupaikkaa paremmin. Onko vinkkejä?


Ja kylläpäs vaan tutun ja turvallisen akileijankin keväinen lehtiruusuke on kaunis, eikös vaan?


Pääsin jutun loppuun asti lähes ilman kukkakuvia. Se on kuulkaas jo jotain se! Ihan ilman kukkia ei kuitenkaan säästytty tälläkään kertaa ja suloiset sinivuokot lopettakoot tämän postauksen. Niiden myötä toivottelen mukavaa viikonloppua ja puutarhaunelmia!


31 kommenttia:

  1. No niin - kuvasi saivat ihan kevätfiiliksille! Brunnerat tykkäävät puolivarjosta ja tuoreehkosta maasta. Kuivassa kituvat ja märässä mätänevät. Mulla kuoli joka ainoa viime talveen, mutta optimistina ostin uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on hyvä, että kevätfiilistä tarttui matkaan =) Nuo kirjavat rotkolemmikit taitaa olla aika vaativia tapauksia, meillä on niille sitten liian kuivaa varmaankin. Optimistisuus on kova sana puutarhahommissa, sitä tarvitaan monta kertaa!

      Poista
  2. Aivan ihania kevätkuvia!
    Vielä joutuu jonkin aikaa odottamaan...

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Juu vielä saa kevään merkkejä odotella, mutta ei nyt ihan kohtuuttoman kauan enää!

      Poista
  3. Voi kun ihana postaus! itseltäni puuttuu nuo keltaiset kokonaan, kait saman rajoittuneisuuden vuoksi ;) Kauniilta ne kuitenkin näyttää kuvissasi, tiedä vaikka joskus joku meillekin eksyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Keltalehtiset pikkupuut- ja pensaat on tosi kivoja, usko vaan. =) Tämmöinen keltarajoittunutkin ihminen niistä nauttii kummasti!

      Poista
  4. Ihania nuo pikku värikäätpensaat keväällä minäkin ostan happomarjapensaan perenapinkkin
    kitos ihana postaus Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo värikkäät pikkupensaat ovat kivoja! Happomarjapensas tuo perennapenkkiin kivaa ilmettä, suosittelen =)

      Poista
  5. Kevään heleän vaaleavihreys on niin kaunista! Minulla taitaa olla sama taipumus, tykkään kasvien keltaisuudesta, mutta kukissa en sitä oikein suosi. Keijunkukat ovat suosikkejani, niiden lehtien väri- ja muotovaihtelut luovat kiinnostavuutta. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunkukat ja värikkäät puut- ja pensaat ovat korvaamattomia värin antajia. Olen alkanut pitää niistä aina vaan enemmän ja enemmän.

      Poista
  6. Hiirenkorvia, hi hii. Söpösiä! Ruskaheisiangervo oli minulle uusi tapaus, mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskaheisiangervo on tosiaan mielenkiintoinen, kun vaihtaa väriään usein kasvukauden aikana!

      Poista
  7. Paljon kauniita, erilaisia ja värikkäitä lehtimuotoja kuvissasi.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukat ovat toki kauneudessaan verrattomia, mutta kyllä värikkäillä lehtikasveillakin saa paljon aikaan.

      Poista
  8. Kevät on ihanaa aikaa ja hiirenkorvat niin suloisia! Esim. hiirenkorvainen koivu on kuin pitsiä... Viime vuonna huomasin noita eri värisiä happomarjoja taimistoilla, en vielä ostanut, kun en oiken tiennyt, mihin paikkaan istuttaisin, hyvä idea tuo penkkiin muiden joukkoon. Keijunkukat on myös mukavan värikkäitä piristyksiä! Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät vaan on upeaa aikaa, kun luonto heräilee! Pieniä japaninhappomarjapensaita on alkanut näkyä taimistoilla ihan mukavasti. Jos vaan sopiva paikka löytyy, niin kannattaa hommata. =)

      Poista
  9. Hyvää vertailua. Keväällä on tosiaan ihan eri värit kasvissa kuin kesällä. Onkohan rotkolemmikkisi keväällä riittävän varjossa? Joissakin kasveissa kirjavat lajikkeet on myös heikompia kuin sen perusversio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koittanut rotkolemmikkejä varjossa ja auringossa, mutta kalpaten on käynyt. Se on totta, että nuo kirjavat ovat monesti paljon vaateliaampia kuin perusmuodot, mutta kauneudessaan houkuttavat kokeilemaan.

      Poista
  10. Hyvä idea katsoa välillä myös lehtiä kukkien sijaan, nekin ovat upeita ja erilaisia. Etenkin hiirenkorvat keväisin ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kukkaset ovat aina ihania, mutta kaunislehtisiä kasvejakaan ei kannata väheksyä. Niillä on oma korvaamaton paikkansa puutarhassa.

      Poista
  11. Nämä sinun ihanuutesi ovat myös minun lemppareita, aivan ihania. Sinulla on tosi kauniita lajikkeita. Jännä tuo ruska -niminen. Jostain juuri luin, että happomarjat ovat arempia ja pitää istuttaa aurinkoon, en tiennyt ja olen niitä varjoonkin laitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että meillä on samoja lemppareita! Onko happiksesi viihtyneet varjossa kuitenkin? Sulla tosin taitaa viihtyä ihan kaikki ja missä vaan. =)

      Poista
  12. Ihania keväisiä kuvia! Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  13. Nua erifäriset leheret on hyviä lisiä penkkiihi. Färipilakkuja löytyy vaikkei kukkia olisikkaa. Mullaki on muutama keltalehtine happomaria. Ja multaki meni kaikki rotkolemmikit, samoon varioohiipakki hävis kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Aina ei se kukinta mene nappiin, niin on sitten ainakin lehdet värikkäitä jos ei muuta. Muistankin keväällä, miten surkuttelit varjohiippojasi. Kannattaa hommata sitkeästi uusia vaan!

      Poista
  14. Titha Las Vegas Casino Resort | Home
    Titha stiletto titanium hammer Las Vegas Casino Resort is located in titanium nitride coating service near me the beautiful city of apple watch series 6 titanium Las Vegas. Titha Las titanium earrings sensitive ears Vegas is situated between the Strip and Casino of power supply titanium Dreams

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...