02 toukokuuta 2016

Here comes the Sun




Voiko toukokuu enää paremmissa merkeissä alkaa? Talven ryydyttämä mieli on saanut janoamaansa aurinkoa ja lämpöä. Puutarhaharrastajan hartaasti odottama säätilan muutos on vihdoinkin toteutunut! Ihana sää on innostanut kyykkimään ja kuopsuttamaan pihalla vimmatusti.



Televisiota tai muutakaan turhaketta ei tarvita. Puutarha tarjoaa parasta viihdykettä. Joka päivä löytyy jotain uutta ja ihmeellistä. Perhoset ja muut öttiäiset elävöittävät pihapiiriä, niiden seuraaminen on mieleistäni tositeeveetä.




Kukkien yksityiskohtia voisi tuijottaa ikuisuuden.



Puutarhanhoidossa tulee väistämättä eteen pettymyksiä ja menetyksiä, mutta vastapainoksi tarjolla on aina myös mukavia yllätyksiä. Kirjopikarililjat lukeutuvat positiivisiin yllättäjiin. Ne näyttävät levinneen vähän joka puolelle. Olikohan viime kesän kosteus niiden mieleen?



Myös sini- ja valkovuokot leviävät puutarhassa ihanasti. Pensasaidan alusta värjäytyy vähitellen siniseksi, kun sekä sinivuokot että idänsinililjat kukittavat sitä tiiviinä mattona.


Valkovuokot näyttävät nekin viihtyvän. Valkovuokko kuihtuu kesäksi, joten en ole huomannut siitä mitään haittaa kukkapenkeissäkään. 


Orvokkeja tekisi mieli istuttaa joka paikkaan ja paljon.




26 kommenttia:

  1. Kyllä nyt kelpaa puuhastella. Ihana sää ja lämpimämpää on luvassa :) tuo raidallinen krookus on todella hurmaava, minun pitää syksyllä etsiskellä juuri noita sipuleita. Sinivuokot ovat minulle kevään tärkeimmät kukkijat ja ihanaa, kun ne leviävät itsestään. Valkovuokot eivät vielä täällä kuki, mutta jospa äitienpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan kelpaa puuhastella ulkona! Ei tarvitse enää valittaa räntäsateista, ihanaa. Raidalliset krookukset ovat aika veikeitä. Itsekin ajattelin, että niitä voisi syksyllä hommata lisää. Luonnonvaraiset vuokkomme ovat meille suuri ilo.

      Poista
  2. Ihana kukkapläjäys puutarhastasi<3 Nyt eletään sitä vuoden parhainta aikaa, voi kun nyt voisi vähän jarruttaa ajan kulumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Jee, nyt eletään just sitä aikaa, mitä on kieli pitkällä koko pitkän ja synkeän talven odottanut ;) Nautitaan siitä!

      Poista
  3. Aivan ihanaa on juuri nyt <3 Pitää vaan yrittää pitää järkikulta mukana menossa, ettei aivan uuvuta itseään keväteuforiassa :)

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sinivuokkojen mättäät. Minullakin näyttäisi olevan kirjopikarililjoja tänä vuonna hieman enemmän kuin viimeksi ja sehän sopii mainiosti :)
    P.S. Otsikon biisi jäi soimaan päähäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rallatus jäi soimaan omaan päähänikin =) Mukavaa, että sielläkin kirjopikarililjoja punkeaa, ihanaa kukintaa siis luvassa!

      Poista
  5. Hih, piha on kyllä nyt ihan paras tositv;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kuka nyt tuhlaisi arvokasta puutarha-aikaa telkun katseluun muutenkaan ;)

      Poista
  6. Nyt on kevät ihanimmillaan! Mukavaa toukokuuta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Minäkin pidän kovasti juuri tästä ajasta ja varsinkin lämmöstä.

      Poista
  7. Olisipa upeaa, jos kirjopikarililjat leviäisivät tarmokkaasti. Minulla ne eivät vielä kuki, mutta varmasti pian.
    Eipä tosiaan parempaa tosi-tv:tä voi olla. Joka päivä niin paljon uutta, ettei perässä tahdo pysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ne sinullakin leviävät! Ovat varmasti kauneimmillaan nekin suurina mättäinä. Kyllä on jännät paikat nyt pihalla, yhtään "jaksoa" ei huvittaisi missata =)

      Poista
  8. Kyllä puutarha aina telkkarin uusinnat voittaa mennen tullen!

    Kirjopikarililja on ihana kasvi ja leviää helposti matoksi, kunhan sen antaa siementää! Mulla on kukkamaassa paaljon siemensipuleita, ja viimen ne kukkivat, täytyy vain innokkaat sipulit painaa mullan alle, vaikka kyllä ne kukkivat vaikka sipuli olisi ollut maan pinnallakin talven yli, sitkeä kasvi ja kaunis! Harmittaa vain että valkoinen väri on taantuva, siitä tykkäisin, löysin pari vuotta sitten valkoisen pikarilijan sipuleita pussin ja laitoin ne metsäpuutarhaan yksikseen, jotta siellä voin valkoisesta kukinnasta nauttia!

    Kyllä kukkapenkissä vuokot ovat kauniita! Vuosia sitten haravoin polun pohjaa kompostin läheltä maanpeiteruusujen suojaksi ja sain lahjan polulta! Kukkamaassa kasvaa ja kukkii ruusujen kanssa nyt valkovuokot, sinivuokot ja ketunleivät, aikas ihania, tosin valkovuokkoja hiukan olen joutunut poistamaan niiden innokkaan kasvun takia.

    Kevät on nyt niin ihanassa vaiheessa, suloisia kukkia puskee maasta, niiden kukintojen ja terälehtien ihailuun voi helposti unohtua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, minä en telkusta muutenkaan nykyisellään löydä katsottavaa. Mihinköhän kaikki hyvät ohjelmat ovat kadonneet? Tulisi edes kunnon puutarhaohjelmia =)
      Ihana kuulla kirjopikarililjakokemuksiasi. Olenkin kuullut, että siemenillä leviää, joten olen aina antanut niiden siementää. Mukavaa, että on näitä sitkeitä ja kauniita. Luovat uskoa ja toivoa kummasti =)

      Kukkamaasi kuulostaa niin kauniilta! Voin kuvitella sieluni silmin. Minä en raaski keväisin kitkeä yhtään kukkaa, voikukat sentään kyllä.

      Poista
  9. Voi kuinka kauniita kuvia kevään kukista, olet onnistunut täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Kevään kukat ovat niin kauniita, että eihän niiden kanssa voi oikein epäonnistua.

      Poista
  10. Näyttää tosi kesääseltä ja kukkaaselta jo. Meillä kasvien kasvu on viälä aika verkkaasta, mutta eiköhän se pikkuhilijaa kiihry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä alkaa olla jo aika vihreää, kun tuli näin ihanan lämmintä. Uskon, että sielläkin on jo menty iso harppaus kohti kesää! Hassua, miten hetkessä luonto herää, kun vauhtiin pääsee.

      Poista
  11. Oi ihana toukokuu <3 Kirjopikarililjat ovat mullakin selkeästi vaan entisestään lisääntyneet, ovat kyllä siinä mielessä tosi kiitollisia. Eivätkä kaipaa mitään ylöskaivamista ja jakamista kukinnan edistämiseksi kuten esim. tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on ollut mitä mainioin! Kirjopikarililjat ovat kiitollisia ja kauniita. Tulppaanit tuppaavat jäämään yhden kevään iloksi, kun en jaksa niiden kanssa mitään erikoisoperaatioita suorittaa.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...